Ku Raahe oli jollaillailla tointunu kauhiasta tulipalosta vuonna 1810, alettiin kaupungille kuutijoimaan uutta asemakaavaa. Komissionimaanmittari Gustaf Odenwall rupes taakottaan tontteja. Keskelle kaupunkia tuli Isotori elikkä nykyseltä nimeltä Pekkatori. Torista tuli umpikulumanen renessanssin ihanteitten mukkaa. Soli suunniteltu markkinapaikaksi.

Tontit torin ympäriltä luovutettiin kaupungin ökyporvareille, jokkoli raatimiehiä, pisnesmiehiä taikka laivavvarustajia. Ekkana valamistu Montinin ja Hedmansonin pytingit, sitte Langin ja Friemanin. Vuonna 1813 oli vuorosa Fontelin talo. Kivi-Sovioksi tituleerattu pytinki, josson ny Raahe-opisto, tuli valamiiksi 1849.

Torin lounaiskuluman tontille oli tarkotus pykätä raatihuone. Siitä suunnitelmasta ei ikuna kuuna päivänä tullu tuon taivaallista, ku eijjollu rahhaa. Kaupunki osti 1860-luvulla Brunowin perikunnalta omakotitalon. Siinä samasa pytingisä Rantakavun varresa kaupungin isokenkäset puurtaa päätöksiä vielä nykyjäänki.

Ku raatihuoneropleema oli ratkastu, lounaiskuluman tontin sai affäärimies Ahlqvist. Se rakensi 1860-luvun puolivälisä tontille pisnes- ja kortteeripytingin, jonka Rein osti vuonna 1870.

Purijelaivakauvella patruunat kokkoontu torille pähkäileen kaikkia kaupungin asijoita. - Lyyväänkö laiva? huikkas joku porvareista. - Lyyvään vaan, myönteli toinen. Tähän viisiin ne entivanahaset porvarit justeeras uuven paatin lyömisen. Kohta alako timpurit kilikuttammaan ja jonku kuukauven päästä lykättiin tuliterä paatti seelaamaan maaliman merille.

Tapahtu Friemanin talosa

Soli syyskuusa 1819, ku keisari Aleksanteri I kopsutteli seurueensa kans seittemällä hevosella Raaheen. Korkia-arvoselle vieraalle orkaniseerattiin komiat vastaanottoseremoniat. Sitä varten haalattiin Bergbomin Carin-mamselli Ollinsaaren kartanosta soittopelinsä kans esittään ulijasta tervetulomarssia kaupungin portille, Pattijoen tulliin.

Keisari majotettiin kauppias Johan Friemanin huusholliin eli siihen talloon, josson ny päivähoito- ja kehitysvammapalavelun virkailijoitten byroo. Kaupungin silimää tekevät tyyräs keisarille memoriaalin, josa ne ano ihtelleen palakankorotuksia. Liekkö kukkaa honannu anua kaupungille kans jonkusorttista tukipakettia?

Mulle on kerrottu, että Friemanin talua vartijoi vielä nykyjäänki ystävällinen harmaa tätyskä. Friemanin rouva oli elläisään toivonu, että se kulijetettaan hautaan havvuilla peitettyä tietä myöten niinku siihen aikaan ruukattiin tehä. Jostaki syystä havut unohtu ja sen takia tätirukka hiipparoi talosa vieläki, varsinki iltahämärisä. Sielä se rauhattomana aukoilee ovia.

Markkinahumua Pekkatorilla

Ku tori oli valamis, siirtää rymmäytettiin markkinatouhut rantatorilta keskelle kaupunkia. Kolomesti vuojesa Pekkatorilla kuhisi monensorttista säpinää ja vipinää. Syyskuusa pijettiin melekeen kuukauven pituset voimarkkinat. Lokakuusa oli vuorosa varsinaiset syysmarkkinat ja talavella helemikuusa kynttilänpäivän markkinat.

Vaihtokauppaa käytiin palijo. Raahen patruunat huikki puutavaraa ja maatalloustuotteita esimerkiksi suolaan ja tupakkaan. Ahaväärinteko oli tavallista myös porvareitten pihhoilla. Talonpojat harppas suorinta tietä jonku porvarin tykö ja tarijos sille roippeitaan.

Markkinoitten aikaan kansalle orkaniseerattiin monellaisia huvituksia niinku tansseja. Torilla tivoli huvitti ihimisiä kaikkine ihimeineen. Lisäksi sielä pyöri källi karuselli ja hoijjakka. Saattopa torilla husseerata onnikantuomia povareita ja kälämejä humpuukimaakareitaki.

Nykyjään kaupankäynti o meleko hilijasta Pekkatorilla. Yhellä nurkalla toimii kirppari. Vilijanpäivän markkinat syksyllä nouvattellee entivanahasta tyyliä. Sielon monellaista hantvärkkäriä ja palstavilijelijää kaupustelemasa tilipehööriä ja naposteltavaa. Possetiivari hetalahtaa kansaa hauskuuttamasa. Ku vielä päiväkotilapset esittää ohojelmaa, nii ei sunkai tuota sen kummempia komeljanttareita kukkaan kaivanne.

Pietari Brahe valtas torin

Raahen katukuva muuttu tyystin, ku 12. syyskuuta 1888 Isolletorille pystytettiin Pietari Brahen näkköispatsas. Markkinameininki rantautu takasi rantatorille.

Konsuli Fredrik Oskar Sovelius oli vuonna 1864 esittäny, että pitäs pystyttää muistomerkki kaupungin perustajalle. Patsasrahasto perustettiin vuonna 1880. Rouvasväjen yhistyksen teerevät matamit orkaniseeras myyjäisiä ja arpajaisia, joitten tuotto kartutti rahastua.

Samasa tarkotuksesa porvaristo kokkoontu pari kertaa kuusa illavviettoon jonku porvarin huusholliin. Näisä illatsuisa esitettiin senki seittemällaista ohojelmaa niinku laulua, soittua ja näytelmiä. Lopuksi tanssittiin menuettia ja muita fiinejä tansseja.

Loppiaisena pijettiin Raatihuoneen salisa suuret Trettondags maskeradit, joihin naiset pynttäyty Kustaa III:n aikasiin silikkiläninkeihin. Herrat keekoili tummanpunaisisa samettikostyymeisä simpsetit kaulasa.

Kansallisrunnoilijan poika Walter Runeberg (1838 - 1920) oli vuonna 1884 teheny sopimuksen pronssipatsaasta turkulaisten kans. Ku turkulaiset oli rustannu patsaalle liijan suuren jalustan, nii nei huolinu alakuperästä patsasta vaam möi sen halavalla Raaheen ja teetti ihtelle suuremman vielä samana vuonna.

Patsaan palijastustillaisuuvesa sattaa romotti kaatamalla. Maisteri Nylander piti palijastuspuhheen. Sen aikana maisterin stormari täytty veellä. Puhheen jäläkeen ku maisteri tärräytti päähineen päähän nii se sai samalla kylymän suihkun.

Patsasjupileumi huipentu 11 ruokalajin illallisseen, joka nautittiin Raatihuoneen juhulasalisa. Ruokalistalla oli esimerkiksi: keisarin keittua ja frikadelleja, kannaa tommaattipyrreesä, kalamureketta hummerisoosisa, silavoitua kinkkua, fassaania ja sallaattia, viikunahyytelyä viinikastikkeesa, jäätelyä, etelän hetelmiä ja tietysti passelit juomat joka sapuskalle.

Hyvin säilyny kokonaisuus

Patsaasta oltiin sata vuotta sitte monta mieltä. Pakinoitsija Agapetus oli kuulemma sanonu, että patsas näyttää naurettavalta, ku se töröttää korkian jalustan nokasa.

Yks raahelaisrouva, jokkoli kunnon vanahan kansan perua, janttautu nii, ettei se suostunu ennää ees astumaan torille, ku soli tärvätty patsaalla. Tämä emäntä ompeli ja ompelutti käsin vielä sitteki, ku kaikkien muitten huusholleisa surisi Singeri. Eukko ei huolinu massiinaa, eikä uskonu, että mokoma päristäjä tekis kunnollista työtä.

Raahen kaupunki omistaa monta Pekkatorin ympärille rakennettua pytinkiä ja on laittanu niihin virastoja. Raahen ammattioppilaitoksen parturi-kampaajaoppilaat ahertaa Reinin pytingisä, jonka timperipuolen oppilaat o entrannu parraan tapin takkaa.

Kaikki Pekkatorin ympärysrakennukset evustaa 1800-luvun vaatimatonta puuklassismia. Italialaisen renessanssin ihanteitten mukanen umpikulumanen torikokonaisuus on säilyny poikkeuksellisen yhtenäisenä meijjän päiviin asti.

Toivottavasti kaupungin rahakirstusta löytyy vuosittain sev verran lantteja, että Pekanpäiviä saahaan viirata entiseen malliin. On se niin komiaa tällätä ruusuranssi Pekan kaulaan ja kyllä tanssaaminen Pekkatorilla on kesän kohokohta.

Lähteet: Raahen tienoon historia II ja III, Alma Söderhjelm: Raahen kaupunki 1649-1899, Samuli Paulaharju: Wanha Raahe, Felix Onkka: Tarinoita Raahesta ja lähiympäristöstä, Raahen Juttuja/Raahen lukion 2 b-luokka/Teuvo Virtanen v. 1987, Arto Murtovaara: juttu Kalevassa 19.4.2001

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 10.7.2004.

Lissää tietua Raahen muistomerkkeistä

Kirsti Vähäkangas

Takaisin sivulle Räntätty raaheksi