Renessanssihenkinen Pekkatori
Walter Runebergin veistämä Pietari Brahen patsas pystytettiin Pekkatorille v. 1888
Kuva: Kirsti Vähäkangas
Lisää tietoa Raahen muistomerkeistä tästä.
Pekkatori on Raahen palon jälkeen tehdyn Gustaf Odenwallin kaavan (1811) tärkein kokonaisuus. Siitä piti tulla kaupan ja hallinnon keskus. Aukiota ympäröi seitsemän asuintonttia. Torin äärelle rakensivat monet Raahen valtasuvuista. Uudisrakentajat olivat kaupungin huomattavimpia porvareita, raatimiehiä, kauppiaita ja laivanvarustajia.
Torin lounaiskulmalle oli varattu tontti raatihuonetta varten. Hanke ei koskaan toteutunut, vaan Raahen kaupunki osti 1860-luvulla Brunowin perikunnalta Rantakadun varrella sijaitsevan talon, joka toimii edelleen Raahen kaupungin johtavien virkamiesten työpaikkana.
Useimmat Pekkatorin ympärille rakennetut yksityisasunnot omistaa nykyisin (v. 1999) Raahen kaupunki, joka on näin halunnut varmistaa toriaukeaman säilymisen mahdollisimman hyvin. Rakennuksiin on sijoitettu kaupungin toimistoja.
Yhden talon omistaa Raahen ammattiopisto, joka on kunnostanut tilat parturi-kampaamo -osaston käyttöön.
Torin ympärysrakennukset edustavat kaikki 1800-luvun vaatimatonta puuklassismia. Tämä italialaisen renessanssin ihanteiden mukainen umpikulmainen torikokonaisuus on säilynyt poikkeuksellisen yhtenäisenä. Pekkatori on kansainvälisesti arvokas. Suomalaisten puukaupunkien toreista Pekkatori on parhaiten säilynyt.
Markkinameininkiä Pekkatorilla
Samuli Paulaharju kuvaa 1800-luvun markkinoita seuraavasti: "Mutta silloin meiän kylään saapui paljon vieraita, kun se lokakuussa ja taas helmikuussa pani toimeen markkinat, ja rumpua pärryttäen otti vieraansa vastaan sekä julisti markkinarauhan. Varsinkin helmikuun kynttelimarkkinoilla, jolloin jo esteettä voitiin lasketella poikki maiden, oli paljon kansaa. Silloin Isotori täyttyi maalaisista ja maalaisten tavaroista, ja porvarien kartanot olivat hevosia täynnä."
Vaihtokauppaa käytiin paljon. Raahen patruunat vaihtoivat puutavaran ja maataloustuotteet esimerkiksi suolaan ja tupakkaan. Kauppaa käytiin myös porvarien pihoilla. Monet talonpojat menivät jonkun porvarin luo ja tarjosivat tälle tavaroitaan.
Markkinoiden aikaan järjestettiin monenlaisia huveja, esimerkiksi tansseja. Torilla oli tivoli kaikkine ihmeineen sekä karuselli ja hoijakka.
Joskus markkinamiehet yltyivät hillittömään elämään ja aiheuttivat järjestyshäiriöitä. Markkinapoliisi oli ennen pitkää välttämätön.
Pietari Brahelle patsas
Raahen katukuva muuttui, kun vuonna 1888 Isolletorille pystytettiin Pietari Brahen patsas. Patsaan on veistänytWalter Runeberg. Kaupankäynti ja markkinat siirrettiin rantatorille. Eläinkauppaa harjoitettiin Härkätorilla.
Samuli Paulaharju kirjoittaa patsashankkeesta seuraavasti: "Mutta kun Raahe rupesi keräämään rahoja Pietari Brahen patsasta varten, sai se koettaa parhaansa. Pantiin pari kertaakin kuukaudessa toimeen pikku illatsu, 'soire', näytelmineen, lauluineen ja soittoineen, milloin minkin porvarin luona, ja sitten taas loppiaisena raatihuoneen salissa suuret 'trettondags maskeradit', joissa naiset esiintyvät Kustaa III:n aikaisissa silkkipuvuissa ja herrat tummanpunaisissa samettipukineissa, tanssien menuettia."
Patsaasta oltiin sata vuotta sitten monta mieltä. Pakinoitsija Agapetuksen kerrotaan sanoneen, että patsas näyttää naurettavalta korkean jalustansa nokassa. Ja eräs raahelaisrouva, joka oli kunnon vanhan kansan perua, ei suostunut enää jalallaan astumaan torille, koska se oli pilattu patsaalla.
Talovanhuksilla oma henkensä
Väitetään, että Friemanin taloa vartioi ystävällinen harmaa täti, jonka muutamat vanhat raahelaiset uskovat nähneensä.
Vielä tämän vuosisadan puolessa välissä lapsilla oli tapana leikkiä kansakoulun laanassa piilosta ja konkkaa. Eräs raahelainen muistelee, etteivät lapset uskaltaneet syyshämärissä mennä piiloon yksin, vaan etsivät lymypaikkoja pareittain sokkeloiselta pihalta.
Eräs raahelainen kertoo omana kokemuksenaan, että hänen omistamansa vanhan talon henki häiriintyi, kun vesikattoa oikaistiin remontin aikana. Useita kertoja kuului vintiltä askelia, ihan kuin joku olisi etsinyt paikkaansa.
Remontin yhteydessä talon omistaja maalasi vanhan merimiesarkun ja jätti sen kannen auki yöksi, jotta maali pääsi kuivumaan. Yöllä hän kuitenkin heräsi siihen, että joku hiiviskeli huoneessa. Vaeltaja rauhoittui, kun arkun kansi suljettiin maalin kuivuttua.
Lähteet: Samuli Paulaharju: Wanha Raahe, Felix Onkka: Tarinoita Raahesta ja lähiympäristöstä, lehtileikkeet, luentomuistiinpanot, Raahe-esitteet
Juttu on julkaistu Raahelaisessa kesällä 1999.
Umpikulumanen Pekkatori henkii renessanssia - Räntätty raaheksi
Kirsti Vähäkangas
Takaisin sivulle Totta ja tarua Raahesta