Tynkyrä ja Tipentiaatti oli kiintiä parivalijakko lukiovuosina. Mutta mistä nuo nimet? Riitta Taavetti selevitti, että Muumi (i.e. Aili Heimo) oli kerran laittanu sen kirijottaan taululle jotaki lausetta ja Riitta kirijotti "tipendi", jonka Muumi tietenki korijas "stipendiksi". Siitä se lempinimi sai alakusa. Entäpä Tynkyrä? - Sanokaapa se, kehotti Inkeri Lisko, jolla eijjoo hajuakkaan liikanimensä alakuperästä.

Tynne ja Pooke. Muita nimiä ei tiijettykkään Viirilän kaksosille Raijalle ja Juhalle. - Äiti kai ne oli keksiny, aprikoi Raija.

Pirhosen Arjaa sanottiin aina Pipsaksi. - Mua on sanottu Pipsaksi aivan syntymästä asti. Muttei sillon annettu lapsille tuommosia nimiä, Arja selevitti ja lisäs, ettei aina ihtekkään tiijä millä nimellä pitäs esittäytyä: Kerran ku Pipsa esitteli ihtensä Arjaksi nykysen sukunimen kans, niin tämä toinen henkilö vahavisti, että kyllähän minä sinut tunnen, sinähän oot se Pirhosen Pipsa. Pauli Ylitalua on sanottu Poksiksi 50-luvun lopulta alakain.

Muumi oli meijjän suomen kielen ope eikä sen oikijaa nimiä kaikki ees osannu äkkiseltään sanua. Muumilla oli aina monta väskyä völijysä. Me eppäillään, että liikanimi johtu siitä. - Tiedätkö, että oppilaat kutsuvat sinua Muumiksi? oli Muumi kerran kyselly Keetulta. Keetu oli siihen tuumannu, ettei ne oppilaat taija mua tarkottaa. Keetu (i.e. Gretel Salmi) oli meijjän luokanvalavoja ja mahottoman mukava ihiminen, vaikka opettiki pakko-ruottia. Reksinä uurasti sillon Iikka, siis Aimo Vuola. Lempinimi johtu matematiikka-sanasta, jota Iikka opetti matikkalinijalaisille, matemat-iikka.

Latinaa ja lemmenpolokua

Moltiin lähösä saaristoruisailulle ja Kraaseliin paistaan makkaraa. Heti ku oltiin päästy ruiskuhuoneen mölijältä vesille, oli malleva esitellä kaunista ja siistiä rantamaisemaa. Lukion kohalla kasvo meijjän kouluaikona kamalaa rytteikkyä. - Rannasa luikerteli poloku, jota jokku sano pikkutieksi ja jokku lemmenpoluksi, joku muisteli. Jokku kävi sielä sallaa tupakilla välitunnilla. Koulusta saatettiin erottaa armotta, jos tupakinpoltosta jäi kiinni usiammasti ku kerran.

Meijjän aikana keskikouluun piti pyrkiä kansakoulun nelijänneltä, viijenneltä tai kuuvennelta luokalta. Raaheen tultiin maakunnistaki keskikouluun ja lukioon. - Aatelkaa, että 11-vuotiaana piti asua hyyryläisenä ja tulla toimeen ihtekseen, joku siunaili. Maini muisteli, että ensimmäisinä kouluvuosina kortteeripaikasa sai myös ruokaa. Myöhempinä vuosina hääty käyvä Ollinsaaresa asti syömäsä koulun jäläkeen. Ruokatunnilla, jonka pittuus oli tunti kakskymmentäviis minnuuttia, naposteltiin evväitä. Maksullinen kouluruokailu oli järijestetty, muttei sinne päästetty kaupungisa asuvia. Kaupunkilaiset hilipasi kottiin murkinalle ruokatunnilla.

- Ku muut keräs postimerkkejä, nii erräät meistä keräs koulukavereita, lovehti Poksi ja meinotteli, että on kerrannu jonku luokan niinku moni muuki.

Moltiin pakerrettu kielilinijalla ja jokkainen meistä oli päntänny päähänsä latinaa. Sitä eijjoo ollu mahollista opiskella Raahen lukiosa ennää sen jäläkeen, ku Liisa Päivike jäi eläkkeelle.

Kerran yhet nykysen lukion tytöt oli ihan tosisaan esittänneet, että alakaskohan se Poksi opettaa latinaa, ku nätisti pyyvettäs. Meisä luokkakamraateisa ehotus sai aikaa kamalan naurunremakan, ku me muistettiin heti, ettei latina ollu Poksin vahavin aine ainakaan lukion tokaluokalla. Kerranki soli sepustanu koepapruun, että Remuluksella oli vettä keuhkoisa ja Romus astu taivaaseen tekohampaat väläkkyen.

Kerran sitte Poksi oli päättäny lukia kokkeisiin ihan tosisaan ja sai 7-. - Tämä Paulin 7- on enemmän ku Raijan ja Mainin kympit yhteensä, arvioi Hilija tuota suoritusta.

Ku Poksilta oli joku kysyny, että kukka sillon ollu suomenkielen opettajina, niin soli vastannu, että sarijakuvasankarit. Enstennä opetti Karvinen ja sitten Muumi. Makkarat kärventy nuotiosa, ku muisteltiin hyövyllisiä latinan verpejä: trahere= vetää, ja siitä tullee raktori, lavare=pestä ja siitä tullee lauvantai, conputare=yhdistää ja siitä tullee tietokone. Non scholae sed vitae discimus. (= Emme opiskele koulua, vaan elämää varten.) Me non solum piget stultitiae meae, sed etiam pudet. (=Minua ei tyhmyyteni ainoastaan suututa, vaan vieläpä hävettää.) Eijjollu menny hukkaan latinan opiskelu.

Nykyjään ei kuulemma saa antaa oppilaille nelosta pienempiä numeroita. Sillon meijjän aikana saatto koepaprusa olla jopa 1-. - Me verrattiin Eskon kans kummalla oli pitempi miikka ykkösen peräsä, Poksi tunnustaa kolomen vuosikymmenen perästä ja Esko vahavistaa, että viivottimen kans piti miinusta mittailla. Se, jolla oli pitempi miikka, voitti räkäpiirakkakahavit Tornitalon paarisa.

Poksille kävi justiin niinku Hilija oli ennustanu: Sei päässy ikkään pois koulusta. Raija puolestaan tykkäs koulunkäynnistä nii, että lukion loppuminen harmitti. Muutaman vuojen asiaa tuumattuaan Raija lähti lukkeen opettajaksi ja on viihtyny oppilaitten kans vallan mainiosti.

Opettajia, pappeja, sihteereitä...

Elämä on heitelly meijjän luokkalaiset ympäri Suomia: Klaukkala, Oulu, Nivala, Lehtimäki, Helsinki, Kuusamo, Turku, Raahe. Ompa jokku päätyny Ruottiin ja Norijaanki asti. Jokkainen oli paikkasa löytäny ja aikuistunu. Kukkaan meistä eijjollu vanahentunu. Sen tojisti entinen enkun ope Anja Swanljung, joka oli tullu meijjän kans muisteleen menneitä. Anja tuli nuorena opettajana Raaheen vuonna 1968. Moltiin sen uran toiset ylioppilaat. Ennen Anjaa meille opetti enkkua Floora (i.e. Arja Louhimaa).

Anja ja Poksi esitteli ylypiänä rempatun lukion tiloja. Kyllä oli koulusta tullu hieno! - Hei, tuosoli naulakko ja minä pittiin vaatteita aina näillä kohilla, Helena muisteli. - Miten tämä kaikki näyttää niin pieneltä? joku päivitteli.

Mieleen muistu aamuhartauvet, joihin mentiin jonnoisa. Jos pyörtyä kupsahti, joutu hilijaseen huoneeseen. Antin aikana aamunavvaukset alettiin laittaan keskusration kautta.

Välitunnilla ei ennää mennä ulos eikä oppilaat toimi järijestäjinä. Järijestäjällä oli monta tähellistä hommaa: Se pyyhki taulut, tuuletti luokan, haki kartat, näytti opelle läksyt ja aukasi päiväkirijan valamiiksi. Jokku pojat kekkas alakaa karttajärijestäjiksi eikä menneet ulos välitunnilla koko talavena.

Me kulutettiin housun takamuksia tämän koulun pulupeteisa keskimäärin kaheksan vuotta. Jokku pitempäänki. Paitsi pyhäjokiset, jokka tuli Raaheen vaan lukioon. Ei sitä sillon osattu aatella mitä meistä tulis. Meistoli tullu: opettajia, pappeja, sairaanhoitajia, sihteereitä, kielenkääntäjiä, maatalon emäntiä ynnä muuta, ynnä muuta. Ihan kelepo kansalaisia siis.

Iso-Antti sano yhesä puhheesa, jota kahtottiin videolta, että vastoinkäymisekki alakaa tuntuun huvittavilta vuosien päästä. Moltiin tultu siihen ikkään, että joillekki koulumuistoille saatto jo naureskella.

Se on vissi ja varma, että meilloli ja on maaliman paras luokka! Meitä jäi huolettammaan se, että miten nämä luokattoman lukion oppilaat järkkää luokkakokkouksia, ku niilleijjoo ommaa luokkaa? Ja kekkä on niitten luokkalaisia?

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 9.7.2005.
 

Meijän luokka kokkoontu Pekanpäiville

Kirsti Vähäkangas

Takaisin sivulle Räntätty raaheksi