Raahen kirkon alttaritaulu, Heräävä toivo

Raahen kirkon alttaritaulu valmistui vuonna 1926

Kuva: Kirsti Vähäkangas

Raahen alttaritaulusta kertova kahden jutun sarja jatkaa Jaakko Orkamaan Raahen seurakunnasta aloittamaa historiasarjaa, joka julkaistiin Raahelaisessa 3., 6. ja 10. heinäkuuta 2002. Eero Sovelius-Sovion Raahen kirkon alttaritaulusta kertovan jutun ensimmäinen osa julkaistiin 17.7.2002 ja toinen osa 20. heinäkuuta 2002. Juttusarjan julkaisemisesta Raahen Matkailuoppaat ry:n kotisivulla sovittiin 15.7.2002 kirjoittajan kanssa.

Osa I: Luonnokset Suomessa, kangas löytyi Roomasta ja työ jatkui Pariisissa

"Vieras, joka ensi kertaa astuu Raahen kauniiseen kirkkoon, pysähtyy hämmästyneenä ja ihastuneena katsomaan valtavan suurta alttaritaulua kirkon kuoriseinällä." Näin aloittaa rovasti Eero Permi vuonna 1975 laatimansa esityksen Raahen kirkosta.

Arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema Raahen kirkko valmistui vuonna 1912. Suunnittelijan ajatuksissa oli alusta asti tila alttaritaulua varten. Se on 5,5 metriä korkea ja 4 metriä leveä syvennys, jota reunustavat tyylitellyt orjantappuranauhat ja niiden välissä lamppurivi. Toistakymmentä vuotta syvennys sai olla tyhjänä, vaaleaksi maalattuna tilana. Rovasti Eero Permi kertoi kuvitelleensa lapsena, että syvennys oli ovi taivaaseen, niin salaperäiseltä tuo tyhjä tila näytti.

Naisten lahjat kaupungille ja seurakunnalle

Jo vuonna 1920 oli perustettu alttaritaulurahasto, joka karttui varsin hitaasti. Olavi Konstantin Heliövaaran tultua seurakunnan kirkkoherraksi vuonna 1922, perustettiin ompeluseura, joka kokoontui tiistaisin rukoushuoneessa viiden vuoden ajan. Ompeluseuran tuotteet ja keräystavarat myytiin myyjäisissä, joiden tuotto muodosti yli puolet alttaritaulun 100 000 markan hinnasta. Rahasto sai myös testamenttilahjoitukset Emilia Walleniukselta ja Hanna Cajanukselta.

Kun Pekkatorille pystytettiin vuonna 1888 Raahen ensimmäinen julkinen veistos, Pietari Brahen patsas, olivat siihen tarvittavat varat saatu kokoon pääasiassa Rouvasväen yhdistyksen ompeluseuroilla ja myyjäisillä. On perusteltua sanoa, että sekä Pietari Brahen patsas, että alttaritaulu ovat Raahen naisten lahjoja kaupungille ja seurakunnalle.

Vuonna 1912 Raahen kirkkovaltuusto valitsi arvovaltaisen, viisitoistahenkisen toimikunnan edistämään alttaritaulun hankintaa. Puheenjohtajana toimi ensin kirkkoherra Hautamäki, mutta hänen muutettuaan jo seuraavana vuonna pois paikkakunnalta tilalle tuli uusi kirkkoherra O.K. Heliövaara.

Toimikunnan jäsenet olivat: Asemapäällikkö Kaarlo Kustavi Airola, seminaarin kuvaamataidonopettaja Sigrid Axelson, pankkivirkailija Amelie Brander, kuvaamataidonopettaja Hanna Heliövaara, seminaarin rehtori Väinö Helle, opettaja Kaarlo J. Kauppila, talonomistaja Antti Pyy, tohtori Iivari Reinilä, nahkuri ja kenkäkauppias Adolf Ruokolainen, Lybeckerin käsityökoulun johtajatar Olga Sarkkila, konsulinna Rosa Sovelius, rouva Dagmar Stenlund, kauppias Sofia Swanljung ja leipuri Emilia Wallenius. Pohdittuaan useita erilaisia vaihtoehtoja, mm. kilpailun järjestämistä, jonkun tunnetun uskonnollisen maalauksen jäljennöstä ja tilausta joltakin vähemmän tunnetulta taiteilijalta, päätti toimikunta esittää kirkkovaltuustolle, että alttaritaulu tilattaisiin professori Eero Järnefeltiltä.

Ehdotuksen taiteilijasta teki todennäköisesti Hanna Heliövaara. Järnefeltin taito tunnettiin toki muutenkin Raahessa, sillä hän maalasi vuonna 1921 vuorineuvos Arthur (1860-1930) Lagerlöfin muotokuvan Raahen Raatihuoneen istuntosaliin.

Toimikunta esitti meriaihetta

Aiheeksi ehdotettiin toisintoa Järnefeltin Jyväskylään maalaamasta taulusta "Vajoava Pietari."Aihe perustuu Mt. evankeliumin 14.30. Sen katsottiin soveltuvan hyvin merikaupungin kirkkoon. Alttaritaulua koskevasta kirjeenvaihdosta on säilynyt kuusi taiteilijan kirjettä. Kirkkoherra Heliövaaralle ja alttaritaulutoimikunnalle. 20.3.1923 päivätyssä kirjeessään Järnefelt sanoo mm. "- Se on minusta hyvä ajatus ja ehkä niin kuin sanotte merikaupungin kirkkoon sopiva ja vaikka Jyväskylän maaseurakunnan kirkossa oleva tauluni onkin mielestäni varsin- sanoisinko lapsellisesti suoritettu, eikä minua nykyään mitenkään tyydytä, luulisin varmasti voivani nyt käsitellä samaa aihetta paljon dramaattisemmin ja vaikuttavammin."

24.1.1925 oli Raahen Seutu lehdessä seuraava uutinen: "Viime kesänä on päätetty tilata Eero Järnefeltiltä alttaritaulu. Sen aiheena on "Jeesus asettaa myrskyn".

Asiakirjat eivät kerro kenen aloitteesta päädyttiin tähän Mt. evankeliumin 4.35-41. aiheeseen, mutta ehdotus tuli ehkä kirkkoherra Heliövaaralta. Taulu tunnetaan myös nimellä "Heräävä toivo". Syy tähän selviää taulun esittelyn yhteydessä.

Maalauksen piti olla valmiina 1925. Taitelijan suurta vastuullisuutta ja rehellisyyttä osoittaa, kun hän ilmoittaa toimikunnalle, ettei voi pitää aikataulusta kiinni, koska kangas jonka hän tilasi Pariisista osoittautui niin heikoksi, ettei sitä voi käyttää.

Pian tämän jälkeen Eero Järnefelt matkusti Italiaan, jossa aikoi tehdä luonnoksia kalastajista ja tutkia Välimeren väri- ja valaistusoloja alttaritaulua varten. Alkuperäisessä suunnitelmassa taulun korkeus ja leveys olivat samat. Taulun yläpuolelle jäävä noin metrin korkuinen tila oli tarkoitus käyttää ristillä ja kalkkimaalatuilla ornamenteilla. Lopullinen maalaus täyttää arkkitehdin luoman syvennyksen, "taivaan oven"kokonaan ja sulautuu sellaisena parhaiten kirkon arkkitehtuuriin. Roomasta Eero Järnefelt löysi riittävän suuren ja lujan kankaan. Se mukanaan hän matkusti Italiasta Pariisiin. Sieltä löytyi riittävän suuri ateljee, jossa "Heräävä toivo"maalattiin. ( Taulun koko on 5,40 x 3,70 metriä.)

Huhtikuussa 1926 päivätyssä kirjeessään taitelija kirjoittaa: "Olen nyt saanut täällä Raahen alttaritaulun valmiiksi ja toissapäivänä lähettänyt sen rullattuna Suomeen. Kuitenkin tekee mieleni sitä vielä kotona vähän viimeistellä, niin että en voi sitä vielä tänä kevännä jättää kirkkoneuvostolle. Tahtoisin sitä paitsi pyytää saada pitää se työ ensi syksyyn voidakseni panna sen näytteille Helsingissä. Sitä on ollut hyvin hauska tehdä täällä ja työ on sujunut hyvin."

Maalaus sai paljon kiitosta

Myös Eero Järnefeltin veli Arvid oli käymässä Pariisissa ja kirjoitti sieltä tyttärelleen 5.4.1926: "Erik on maalannut mainion alttaritaulun : Kristus asettaa myrskyn. Purressa olijat jo näkevät, että sää tyyntyy, ja heidän kasvoillaan tuntuu heränneen uskon loistetta."

Taiteilijan tyttären Laura Kolehmaisen kertoman mukaan taulu kiinnitettiin Tuusulan kodissa kahden puutukin ympärille, koska se ei sopinut levitettynä ateljeetiloihin. Taulua rullattiin tukilta toiselle maalauksen viimeistelyn edistyessä.

Alttaritaulun näyttely pidettiin Säätytalolla 18-25.9.1926. Valmiin taulun lisäksi näyttelyssä oli esitöinä tehtyjä luonnoksia, joita myytiin. Myynti- sekä pääsylipputulot taiteilija lahjoitti alttaritaulurahastoon. Maalaus sai erittäin myönteiset arvostelut kaikissa lehdissä (Edward Richter, Onni Okkonen, Signe Tandefelt).

Alttaritaulun paikolleen panosta koituvat kustannukset maksoi taitelija. Kyseessä oli huomattava summa, sillä kun taulu kiinnitettiin paikoilleen lokakuun alkupäivinä, toi Eero Järnefelt Turun taidemuseon vahtimestari Nygrenin suorittamaan taulun pingottamisen kehykseen. Se oli erityisen vaativa tehtävä, kun kysymyksessä on näin suuri maalaus. Alttaritaulu eristettiin kylmästä kiviseinästä asbestilevyllä. Se on taannut maalauksen säilymisen turmeltumattomana aikaisemmin kosteassa ja vaihtuvalämpöisessä tilassa.

Alttaritaulun vihkiäiset pidettiin 9.10.1926 Piispa Koskimiehen suorittaessa vihkimisseremonian. Professori ja rouva Järnefelt olivat mukana tilaisuudessa.

Epätoivon ja toivon vastavoimat

Alttaritaulun sommittelussa on vallitsevana dramaattinen linja vasemmalta ylhäältä oikealle alas. Se korostaa maalauksen epätoivoista tilannetta. Mutta taiteilija on halunnut sommittelullaan ilmentää taulun koko ideaa, toivoa. Siksi hän on luonut edelliselle vastavoiman, joka syntyy viiden henkilön ryhmästä alkaen veneen vasemmassa reunassa käsiään kohottavasta opetuslapsesta ja päätyen oikeaan reunaan nojaavaan opetuslapseen Jeesuksen vieressä.

Tuomaan airo ja penkki jolla hän istuu ja veneen perä lisäävät linjan voimakkuutta, samoin taivaasta Jeesukseen suuntautuva valonsäde.

Osa II: Vain tosi on pysyväistä

Maalauksen henkilögalleria on mielenkiintoinen. Se koostuu kahden eri kulttuuripiirin edustajista, eteläeurooppalaisista tyypeistä, joita on kolme: peränpitäjä Pietari, etualan ruskeakaapuinen hieman kalju opetuslapsi ja ennen mainittu käsiään kohottava henkilö vasemmassa reunassa. Myös tasaperäinen, leveä merivene purjeineen on enemmän eteläeurooppalainen kuin suomalainen. Jeesus ja kuusi opetuslasta ovat pohjoismaisia tyyppejä. Koska Eero Järnefelt toimi yliopiston piirustuksen opettajana, hän sai siellä opiskelevista taiteilijoista helposti malleja, samoin piirussalin naapurissa sijainneelta voimistelulaitokselta.

Filippuksena isännöitsijä, Jeesuksella monta mallia

Maalauksen idean avainhenkilö ei ole Jeesus, kuten voisi olettaa, vaan hänen takanaan keulassa seisova Filippus, Betsaidan kalastajakylästä kotoisin oleva opetuslapsi. Filippus ainoana katsoo samaan suuntaan Kristuksen kanssa ja näkee taivaanrannan jo seestyvän. Koko olemus on jännittynyt, kasvoilta voidaan lukea sekä hämmästystä että toivoa. Taiteilija tutki tarkoin opetuslasten luonnekuvia Raamatusta työhön ryhtyessään.

Filippuksen mallina on ollut isännöitsijä (Johannes Gustaf Christian) Jussi Sibelius.

Järnefelt kuvasi ensimmäisissä luonnoksissa Jeesuksen varhaiskristillisten esikuvien mukaan ilman partaa, mutta seurakuntalaisten toivomuksesta lopullisessa työssä perinteisesti parrakkaana. Hänen mallinaan oli voimistelunopettaja Armas (Frisk) Uusikylä, mutta hiukset on maalattu Järnefeltin Laura tyttären (Kolehmainen) tukan mukaan.

Jeesuksen hieman taaksepäin kallistunut vartalo korostaa liikkeen vaikutelmaa. Olemus on rauhallinen, levollinen, kasvojen ilme määrätietoinen. Penkille nostettu vasen jalka antaa tukevan asennon huojuvassa veneessä ja tuo vaihtelua sommitteluun. Kädet on ojennettu käskevään, pysäyttävään asentoon. Suomi oli saanut sinivalkoiset värit vuonna 1918. Nuoressa valtiossa elettiin isänmaallinen innostuksen aikaa. Oli luontevaa valita nämä värit keskeisen hahmon pukuun. Valintaan saattoi vaikuttaa myös taiteilijan Pariisissa kokema koti-ikävä.

Hätääntynyt, kouristusenomaisesti laidasta pitävä opetuslapsi, jonka käteen Filippus on tarttunut, osoittaa selvimmin pelkoaan. Katse ja ojennettu käsivarsi etsivät turvaa Mestarista. Mallina on ollut italialainen kalastaja. Hänen vierellään on Tuomas. Mallina on ollut voimistelulaitoksen ja piirustussalin lämmittäjä-vahtimestari. Päättäväinen kasvojen ilme kertoo, ettei mitään jätetä sattuman varaan. Tapahtuipa mitä tahansa, minä soudan.

Raahelainen Johanneksena

Lähinnä Jeesusta on perinteisen pehmeästi kuvattu Johannes, joka varauksettomasti turvautuu Mestariinsa. Hänen mallinaan oli (tohtori Levónin poika) raahelainen voimistelunopettaja Elias Levón. (Laura Kolehmaisen mukaan Nils Lybeck).

Taidemaalari Yrjö Ollila on antanut hahmon veneen oikeaan reunaan nojaavalle henkilölle, joka luo kiinteän, luottavaisen rauhallisen katseensa Jeesukseen. Katseiden suunnilla on tässä maalauksessa sommittelullisesti merkittävä sija.

Opetuslapsessa on samaa levollisuutta kuin Mestarissaan. Perässä istuvia ylempänä seisoessaan hän on ehkä nähnyt Filippuksen tavoin seestyvän taivaanrannan, mikä vaikuttaa hänen asennoitumiseensa. Ruskeapukuinen opetuslapsi, joka istuu selin katsojaan, on tarttunut epäröiden veneen laitaan, kuin ei luottaisi sen suomaan turvaan. Hän suuntaa vasemman kätensä Jeesukseen turvaa anoen. Hänen paikkansa on sangen altis veneen reunan yli pärskyvälle vesiryöpyille, mikä lisää hänen pelkoaan. Mallina on italialainen kalastaja.

Pahoinvoivan, kalpea, miltei makaavaan asentoon taipuneen opetuslapsen mallina oli taiteilija Hjalmar Hagelstam (Wenzel Hagelstamin isän serkku), joka kaatui Karjalan kannaksella vuonna 1941.

Hän oli tunnettu värikkäistä maisemistaan sekä kukka- ja henkilökuvistaan. Valkoinen puku tehostaa kasvojen kalpeutta ja pelokkaan hätääntynyttä ilmettä. Peränpitäjän, Pietarin mallina on italialainen kalastaja. Pietarin koko olemus henkii levollisuutta ja voimaa. Hänestä voidaan sanoa: Sinä olet kallio. Katse on keskittynyt tarkkailemaan purjetta. On kuin hän ajattelisi: Peränpitäminen on uskottu minulle ja minulla on myös vastuu kaikista veneessä olijoista. Viimeisenä, äärimmäisenä oikeassa reunassa on kauhun lamaannuttaman, kiinteästi kuohuihin tuijottava, kalpea opetuslapsi. Hän vaikuttaa jo kohtalonsa alistuneelta.

Mallina oli taidemaalari Nils Lybeck, joka haavoittui vaikeasti II-maailmansodassa, eikä jaksanut jatkaa maalarinuraansa enää vuoden 1952 jälkeen. Taidearvostelut mainitsevat kiittäen herkkyyden ja värien hyvän hallinnan useimmiten palettiveitsellä tehdyistä maalauksista. Vain tosi on pysyväistä. Tämä lause on kirjoitettu Eero Järnefeltin hautakiven. Sanat ilmaisevat oleellisimman niistä pyrkimyksistä, jotka ohjasivat taitelijan elämää.

Taiteilijan maalauksia ja erityisesti Raahen kirkon alttaritaulua katsellessa ymmärtää, että nämä sanat ovat olleet taitelijan luomistyön taustavoimana ja lujana elämän perustana.

Korjauksia:

Alttarisyvennys on 90 cm:n syvyinen.
Raahen kirkkoherra, jonka nimi esiintyy ennen Heliövaaraa oli Kaaro Hautaniemi, joka muutti pois Raahesta 1922.
Veneen perässä olevan, veteen tuijottavan opetuslapsen mallina on ollut Hjalmar Hagelstam.
Puolittain makaavan opetuslapsen mallina on ollut Nils Lybeck.
Korjaukset lisätty 26.3.2012

Lisää tietoa aiheesta jutuissa:

Kuvassa Filippus, veneen kokassa oleva opetuslapsi, jonka mallina toimi J.G.C. Sibelius.
Kuva: Sovelius-Sovion kokoelmat.

Eero Sovelius-Sovio