Väärin shammutettu, shaatana!
Jussi Siipola oli tunnettu persoona Raahesa
Kuva: Virpi Siipolan kokoelmat
Orikinelli varastopäällikkö ja tulinen veepeekoo-lainen Juho (Jussi) Aleksanteri Siipola (s. 1906, k. 1973) oli värikäs persoona. Jäläkipoloville on siirtyny jos jonkulaista tarinaa miehen eesottamuksista.
Jussi oli avojalakanen raahelainen: sen porukat, ajuri Kustaa Siipolan pesue kortteeras Rantakavulla, Sovion piharakennuksesa. Jussi harppas opintielle reippaasti ja suoritti keskikoulun ja sai sen jäläkeen päästötoikkarin Raahen Porvari- ja Kauppakoulusta vuonna 1926.
Pöpöpytinki pelotti
Ku Jussi oli siinä kymmenen korvilla ja elettiin vuotta 1917, se liitty partioon, "Raahen Pojat"-lippukuntaan. Poikasakki retkeili lähimaastoisa ja saaristosa. Juhannuksen jäläkeen (v. 1917) kauppias Antti Pietilän lehemä oli joutunu mehtänpeittoon ja partiolaiset hällyytettiin sitä hajeskelleen. Eihän ne sitä ämmyä löytäny, ku soli lämpsiny omia aikojaan kottiin.
Nuihin aikoihin raahelaiset pelekäs yhtä Rantakavun pytinkiä "pöpöpytinkinä", siis kummitustalona. Talo oli maalattu mörkinväriseksi. Tihiät syrreenipuskat kasvaa rehotti akkunoitten eesä. Rullakartiinit oli kiskottu alas muihin akkunoihin paitsi yhteen, josta vaalotti ölijylampun kajo iltasin. Sen valosa könötti toisinaan laiha harmaahapsinen vanahus.
Jokku hyyryläiset väitti nähäneensä nuoren naisen, joka kaahkasi ympäriinsä ja hajeskeli jotaki muttei löytäny ikinä mittään. Soli muuten ihan kiltti kummitus ja yks kauppaopistolainen, joka vuosisajan vaihteesa kortteeras pytingisä, kehua retosti, että kummitusneiti oli istahtanu jopa sen polovelle.
Eipä tartte kummastella, jos Jussi hilipasi pytingin ohi juoksujalakaa, ku sen hääty joskus iltahämärisä kipasta hakkeen lehemän antia, siis tinkimaitua, Puusepänkavulta (nyk. Laivurinkatu).
Shaatanan ihimisshyöjä!
Ku sotaväki oli käyty, Jussille urkeni vuonna 1928 ura Ruona Oy:n palaveluksesa alakuun konttoristina, sitte varastopäällikkönä ja lopulta 59-vuotiaana turvallisuuspäällikkönä. Ku soli ahertanu saman puulaakin likviitilistoilla yhtä soittua 35 vuotta, se sai tästä hyvästä Keskuskauppakamarilta ränikän. Ansaitut eläkepäivät koitti vuonna 1968, ku Jussi oli uskollisesti puurtanu yli 40 vuotta Ruona Oy:n ja Raahe Oy:n hommia. Virma ja arpeetikamraatit hommas sille kirijotuskonneen läksiäislahajana.
Jussin vaimo, Hilja Katariina (o.s. Vesterinen, s. 1910, k. 1987) oli tullu Paavolasta piikalikaksi mamselli Sigrid Akselsonille, jokkoli Raahen seminaarin käsityö- ja kuvvaamataijon opettajatar. Jussi ja Hilja asteli papin aamenille vuonna 1942. Heille synty kaks poikaa: Risto vuonna 1945 ja Martti vuonna 1950. Molemmat pojat on siirtyny ajasta ikkuisuuteen.
Jussi ja Hilja kortteeras Rantakavulla. Sille tontille on ny rakennettu uus pytinki viimesen tapin takkaa. Sillon entisvanahaan Siipoloilla eijjollu ommaa kellaria niinku ei monella muullakaan. Kuuven talon potut ja marijapullot säily talaven yli yhen Rantakavun talon kellarisa eikä kenenkään tarvinnu maksaa hyyryä. Kerrattain Siipolan rouva vei purkillisen suolasieniä kiitokseksi kellarin omistajalle. Naapurit kuvvailee rouvaa lepposan luontoseksi ja mukavaksi ihimiseksi.
Jussi oli tulinen luonteeltaan, mutta eipä ollu omena puonnu kauas puusta, mitä jäläkikasvuun tullee. Kerrattain oli jompikumpi polovenkorkunen poikavesseli tulistunu isällesä nii, että oli purru tätä ronkkaan, ku koko sakki oli istunu murkinalla. - Shaatana! Ihimisshyöjäkö meillä kashvaa, oli Jussi shähissy hampaitten ravosta. Monet aikalaiset muistaa Jussin shuhahtelevan ässhän.
Aikojen saatosa tämä tarina on kulukenu suusta suuhun enkä saanu täyttä varmuutta, mikä versioista on takitilleen totta, mikä väärin muistettua. Muuan aikalainen selevitti, että Risto-poika oli upottanu hampaansa Jussin ahteriin saunasa. Toinen taas muisteli, että poikaviikarit oli kömpiny vanahempien sänkyyn pyhäaamuna ja siinä kisutesa Risto purasta napsautti isäukon kankkuun kiinni.
Änkyrä arpeetikamraati
Jos Jussi sattu suutahtammaan, nii sei vaivaantunu sovittelleen sanojaan. Ja sitä oli turha yrittää lepytellä. Samasa työhuoneesa ahertanu arpeetikamraati sai nöyrästi niellä kiukkusa. Varastopäällikkö ei puhunu eikä pukahtanu vuosikausiin. Pakolliset viestit vaihettiin kirijelappujen välityksellä.
Kerrotaan, että Jussi tykkäs varsinki punssista mutta mallasjuomakki kelepas sille, vaikka soliki sivutoiminen alakoholitarkkailija. Kerran soli päättäny orkaniseerata kalijaryypyt Ruonan porukalle johonki illavviettoon muun ohojelman lisäksi. Virman raittiusintoilijat nosti tästä äläkän eikä juomapuolta tietenkään hyväksytty.
Ku sitte koitti juhulahetki ja Jussia ventattiin avauspuhheen pittoon, ei miestä näkyny mailla eikä halameilla. Joku hilipasi Jussin kortteerille kahtoon, että onko puhheen pitäjä tullu kipiäksi, vai mikä täsä mättää. Sielähän se mies maata ähötti peiton alla eikä sillä ollu aikomustakaan tulla paikalle. - Paskat minä tuommosista juhulista, joisa ei saa etes olutta tarijoilla, ärisi ärhäkkä varastopäällikkö ja käänsi kylykiä.
Jussilla piisas intua myös yhteiskunnan asioihin, se kuulu mm. kaupunginhallitukseen. Josaki elämävvaiheesa soli intoutunu tekkeen sukututkimusta. Harrastus oli lopahtanu lyhyeen, ku esi-isistä oli löytyny hevosvaras.
Luppoaikona Jussi skriivas pakinoita avviiseihin nimimerkillä "Raahen Pekka". Perikunta löysi jäämistöstä preivin, josa se kaavaili, että painattas pakinat kirijaksi. Mutta se jäi tekemättä. Jussin pojantyttö Virpi onki päättäny tehä isoisän haaveista totta, vaikka näin jäläkikätteen. Kirija ilimestyy vuonna 2008, jos Luoja suo ja viskaalit sallii.
Palokunta-aatteen mies
Erityisen hyvin vanahat raahelaiset muistaa Jussi Siipolan innokkaana palokuntalaisena. Jussi liitty palokuntaan vuonna 1922. Se valittiin VPK:n päälliköksi vuonna 1946 ja uurasti siinä hommasa vuoteen 1968 asti. Jussi toimi siinä sivusa kaupungin varapalopäällikkönä. Suomen Palokuntaliitto myönsi sille Paloristin tunnustuksena pitkäaikasesta palokuntatyöstä.
Entivanahaset palokunnan marssi- ja kalustoharijotukset niinku kalustonäytöksekki oli suosittua kansanhupia. Palokunnan orkaniseeraamat kävelyretket, paattimatkat, arpajais- ja kansanjuhulat oli kesän merkkitappauksia. Palokunnan huvitoimikunnalla, torvisoittokunnalla, kuorolla ja näyttämöseuralla oli tärkiä asema Raahen huvielämäsä. Palokunnan talaviset hiihot ja kesäset ylleisurheilukilipailut hallihti ammoisina aikoina Raahen urheiluelämää. Täsä kaikesa Jussi hääräsi mukana suuna päänä ja päällepäsmärinä.
Raahen VPK:n porukat ajjaa tärryytti hapeneesti palokuntapäiville eri puolille Suomen maata. Esimerkiksi vuonna 1952 raahelaiset körötteli Rovaniemelle avoletukalla, joka oli vuosimallia 1928. Poikasakki istua nökötti letkulaatikoitten päällä koko matkan. Jussi piti porukasta isällisen hyvvää huolta. Lähtiisä se päsmensi, että perillä on sitte oltava ihimisiksi. Kerrattain, ku kisavieraat oli käsketty syömään, Jussi oli ponkassu korokkeelle ja kailottanu issoon ääneen, että Raahen VPK-laiset marssii ensin ja sitte vasta muu roskaväki.
Jussin änkyrää luonteenlaatua kuvvaa hyvin tarina, jonka oon kuullu monesta suusta: Yhesti Jussi oli tullu nii myöhään palopaikalle, että tulipalo oli keretty sammuttaa. - Väärin shammutettu, shaatana! oli Jussi Siipola ärhennelly ja tuijottanu savuavia raunioita.
Lähteet: Jussi Siipolan perikunnan hallusa olevat asiakirjat, lehtileikkeet, kuulopuheet, aikalaisten muistelut
Juttu on julkaistu Raahelaisessa 25.11.2006.
Kirsti Vähäkangas
Takaisin sivulle Räntätty raaheksi