Albert Matinpoika Pehkosella (s. 1860, k. 1929) oli kolome poikaa: Matti, Mikko ja Aukusti (s.1907, k. 1986) elikkä Kusti niinku piehinkiläiset sitä puhutteli. Mikosta tuli kelloseppä. Matti alako vilijeleen kotitillaa. Ku talo ei tarvinnu kahta isäntää, lähti Kusti tienestihommiin.

Soli ahane arpeetille - jopa niin ahane, ettei se aina malttanu käyvä kuittaamasa litviitiäkkään. Kolomeen maahan sois ollu valmis muuttaan: Neuvostoliittoon, Israeliin tai Kiinaan siitä syystä, että niisä saa vanahuksekki tehä töitä.

Kallistettu puteli

Kusti tunnettiin kylällä raivoraittiina miehenä: se hassas rahat mieluummin työkalluihin ku viinaan. Kerrattain ennen sota-aikaa sille oli sattunu semmonen kömmähys, että soli kallistanu viinaputelia. Seurauksena oli ollu kauhia pään jomotus.

Ku kaikesta oli uupelo, niin viinaputelin korkit vuoltiin puusta. Ei räkänny muuta värkkiä siihen tarkotukseen. Putelin kylykeen oli räntätty ohoje: Säilytettävä pystysä! Tämä sen takia, että puukorkki valskasi.

Oli juhannus ja sitä oli valavottu Kultalanperän rannalla. Oli poltettu kokko. Nuoriso oli maistellu viinaksia. Vissin tievon mukkaan Koskelan Kustiki oli kallistellu putelia. Ku juhannus oli asianmukasesti otettu vastaan, Kusti oli menny Ahavenanmaan mökille levähtelleen. Jonku tunnin päästä soli heränny kovvaan päänsärkyyn ja ihmetelly syytä moiseen. Sitte soli äkänny putelin kylijestä käyttöohojeen: Säilytettävä pystysä! - No ilimanko mulle tuli se päänsärky, ku olin kallistanu sitä putelia, Kusti oli selevittäny jäläkikätteen.

Sovasa kavonnu

Kusti oli käyny armeijjan muttei joutunu rintamalle, ku sillä oli keuhkovika. Se vietiin työkomppaniaan linnotustyömaalle. Kusti ei tykänny paikasta, vaan lähti lipettiin ja matkusti höyrylaivalla ja muilla konsteilla puolustusvoimien pajalle.

Se pääsi heti töihin, ku sielä tarvittiin seppää. Se korijas ahaneesti poria ja muita linnotustyömaan työkaluja. Se esitti vasiten vähä pölijää ja meni syömäänki vasta, ku erikseen käskettiin.

Kusti kortteeras omatekosesa loovasa. Yhtenä yönä se heräs, ku joku hiippaili ympärillä. Ku sei tienny onko hiippari ommaa väkiä vai vihollinen, niin se kysäs: ”Tartteeko poria vai hakkuja?”

Puolustusvoimien antamat annosviinat se hautas hiekkaan. Ku se kuuli, että sota on loppunu, se halus tietenki sivviiliin. Se kaivo viinaputelit kätköstä ja meni lastin kans puhuttelleen vääpeliä. Ja sai kelevolliset pumaskat kottiuttamista varten.

Ku Kusti ilimottautu Raahen sotilaspiiriin, sielä oltiin ihan ällikällä lyötyjä. - Miten Teillä on tämmöset paperit, ku Te ootta virallisen tievon mukkaan kavonnu?

Ruonasa hengenvaarasa

Sovan jäläkeen Kusti ahersi jonku aikaa Ruona Oy:sä, josa rakennettiin sotakorvauslaivoja. Ruonan rannasa oli nostettu pystyyn mahottoman iso rautalevy. Se rupes kaatuun ja Kusti meinas jäähä alle. Viime tingasa se loikkas levysä olleen reijän kohalle. Levy romahti maahan. Kusti pelastu.

Arpeeti Muhoksella

Muhoksella Pyhäkosken voimalaitoksen korijauspajasa Kusti uurasti kaikkiaan 27 vuotta ja viis kuukautta. Aluksi se kortteeras parakisa muitten miesten kans. Sielä viinamäen miehet häirihti yöunta. Miestappo asuntolasa oli viimenen pisara. - Kusti muutti asumaan puuloovaan.

Kusti oli Muhoksen kyläkaupasa tuttu asiakas. Kerrattain yks ronkeli mankko oli ostoksilla eikä sille meinannu löytyä mieluista leipää. – Saisinko sen rouvan hylkimän leivän, Kusti ehotti.

Sammunu rakkaus

Oli Kustilla ollu akantekelekki: joku Muhoksen mimmi. – Vissiinki työmaaromanssi. - Noli ollu kovasti rakastunneita. Kerran Kusti oli meinotellu, että rakennettas tie Koskelaan – morsmaikun raholla. Tyttö oli muuttunu heti kylymäksi ku pöyvän jalaka. Ei siihen mikkään lemmenluritukset ollu tehonnu. Kusti eli akatonna koko ikäsä.

Matti-veli 50 v.

Kusti oli päättäny ostaa Matille synttärilahjaksi pikku Valametin. Se harppas reppu seläsä kauppaan. - Kuinka palijo tarttetta maksuaikaa, tievusteli myyjä. - Sen aikaa, että saan repun selijästä, vastas Kusti.

Mökit Kustin tukikohtia

Kusti sai hyvän eläkkeen: rahhaa tuli enempi ku meni. Eläkkeellä ollesa se myllästi aamusta iltaan syvämmailla: perkkas ojia, laitto siltarumpuja, käytti eläkkeet tarvikkeisiin.

Kusti rakensi ihtelleen kämppiä pitkin syvämmaata. Kämpät se varusti hyvin. Niisoli työkalut, astiat ja klapit – kaikki tarpeellinen. Tulitikkuloovat oli laitettu lasipurkkiin, ettei tikut pääse kastuun. Ku ovet eijjollu reikelisä, niin Kustin kämpisä yöpy kuka millonki.

Kustilla oli työmaalla aina varalta ylimääränen pari kumisaappaita. Jos joku ohi kulukija pysähty nappaskengisä raataamaan ja sattu sanua töksäyttämmään, että voishan tuota tulla kaveriksi, vaan ku ei sattunu saappaat völijyyn, niin Kusti otti varasaappaat esille ja homma jatku tiimityönä.

Kerran marija-aikaan oli joku porhaltanu autolla Kustin työmaan viereen. Kusti oli varottanu, ettei autolla pääse pitemmälle, ku eesä on vetistä maastua. Mies ei uskonu ja auto jäi kiinni. Kohta miekkonen oli apua ruinaamasa. – Oon niin vanaha mies, etten pysty kahteen työhön. Kysäsepä parin viikon päästä uuvemman kerran, Kusti tuumas ja jatko ojan kaivuuta ihan ölövinä.

Höyli raataaja

Ei Kusti mikkää erakko ollu, vaikka se viihty erämaisa ihtekseen. Joisaki Kultalanperän talloisa se kävi alavariinsa. Se istu raataamasa vaikka joka viikko, jos jollaki oli aikaa kuunnella.

Kusti oli sosiaalinen ja avulias luonne. Semmosta tie-, rumpu- tai kämpän rakennustalakoota ei järkätty Piehingisä, etteikö se ois sännänny sinne jeesaamaan. Se toi työmaalle omat työkalut. Monesti noli myös Kustin tekemiä. Se värkkäs monellaisia tarvekaluja Hongan pajasa ja lainas niitä kenelle vaan. Monasti vehkeet jäi sille tielle, ku sei karhunnu niitä takasi.

Janssonilla se tykkäs käyvä, ku sielei tarvinnu ottaa kumisaappaita pois jalasta. Yhtenä päivänä se ilimaantu sinne kauhiasa tuskasa. Yläleuvasa törrötti yks hammas ja sitä juili armottomasti.

Kusti telefuneeras terveyskeskukseen ja yritti saaha samalle päivälle aikaa hampaan poistua varten. Aikaa ei löytyny. Sillon Kusti kiros raskaasti. Ylleensä sei noitunu. Siltä seisomalta se lähti Kultalanperän maantiemökille ja aiko ottaa ranskalaiset pihit käyttöön.

- Räknään millä momentilla häätyy vasaralla possauttaa ranskalaisiin, että hammas irtuaa. Huomena hammas ei ennää oo riesana, se uhkas. Ku Kusti seuraavana päivänä pistäysi Janssonilla, hammas oli pois. Yläleuvasa oli vaan iso kolo.

Viikko ennen kuolemaa

Janssonin ja Kustin viimenen kohtaaminen oli Jarille pysähyttävä hetki. Kusti oli joutunu lasareetiin ja Jari meni sitä kahtoon. Miehet hunteeras suuria asioita. Raavaasta erämaan raivaajasta palijastu herkkä mies: Kusti itki.

Piehinkiin hauvattu

Kusti kaivo ihte oman hauvan Piehingin hautuumaahan. Se tälläs hauvan pohojalle pystyyn lauvan, että sinne tipahtanneet luontokappaleet pääsi pois. – Sen, joka ei älyä kipittää lautaa pitkin ylös, ei tarttekaan päästä sukua jatkamaan, Kusti perusteli.

Tievon mureneita

tähän kertomukseen kerty Janssonin gallerian raatausillasa 6.7.2009.

Juttu on julkaistu Raahen Joulu -lehdessä v. 2009.

Kustin kämpät sammaleesa

Kirsti Vähäkangas

Takaisin sivulle Räntätty raaheksi