Isä, Erkki Manninen, lahajotti elläissään museolle yhtä sun toista hilipentööriä. Ihtelläki oj jonkulaine hämärä kuva Levónista, ku se kuluki talloisa tonkimasa aataminaikusia romuja. Meilläki se löysi kartanolta ruostuneita rautanaulanv vänkkyröitä ja noli sem mielestä jotaki aarteita, ku noli maasepän takomia. Ne kyllä joutiki museoon.

Isän näpräämiä tuohitöitä on kans museosa. Soli hyvä näpertelleen virsuja, puukontuppeja ja kontteja. Niiton viety ulukomaille asti tulijaisina.

Vilijamakasiini ynnä muut pytingit

Salosten kotiseutu- ja museoyhistys polokastiin alulle vuonna 1965. Sen tavotteena on ollu haalia talteen Salosten pitäjän menneisyyttä ja asukkaitten entistä elämää esitteleviä esineitä ja kuvia.

Museoalueelle on siirretty parisenkymmentä pytinkiä, niinku assuinrakennuksia, aittoja, latoja, vilijamakasiini, paja ja kalustovaja.

Kokoelmiin on kertyny satoja erilaisia kamppeita ja aparaatteja, esimerkiksi timperien työkaluja, hylykeenpyytäjien ja kalastajien kivvääreitä, keihäitä ja verkkoja sekä huushollihommisa käytettyjä rukkeja, separaattoreita, ryykirautoja ja rännäreitä.

Salosten kotiseutumuseo valasee myös salostelaisten henkisiä harrastuksia. Sielon tallesa Augusta Siniluovon jäläkeenjättämää hengellistä kirijallisuutta. Tuosta mulijahti mieleen ompeluseurat, joita mun lapsuuvesa pijettii ranneisa. Emännät meni sinne kujelman kans. Eijjois tullu kuuloonkaan istua könöttää tyhyjän panttina tuntitolokulla. Seurojen aikana tuli kutastua sukat tahi vanttuut.

Rakkautta ja romantiikkaa

Ammattikalastaja Eera Anttilan kalamaja on haalattu Piehingin Pohojaskarilta vuonna 1967. Majan lattiapinta-ala on 3 x 3 metriä. Kalastajat kortteeras tämmösesä majasa koko kesän. Sieltä käsin ne pyyti siikaa ja kävi pauhalla.

Eera iski silimäsä Mutalan tilan haltijan, merikapteeni C. A. Levónin hehkiään likkaan, Mariaan. Vai liekkö Maria alottanu teerenpelin? Eera oli kuulemma ollu harvinaisen komia ja rivakka mies. Muttei se tahtonu kelevata sivistynneen porvariperheen vävyksi, ku seijjollu käyny kouluja ja soli köyhä kalastaja. Lopulta stoori sai happy endin ja pari kävi papin aamenilla 1880-luvun loppupuolella.

Eera kuskas nuoren emännän heti ensimmäisenä yhteisenä kesänä Pohojaskarin kalamajalle. Sielä Maria jeesasi miestäsä silahkoitten perkkaamisesa ja suolaamisesa sekä verkkojen hoijosa niinku muukki pohojalaiset kalastajaeukot.

Eeran avio-onni ei kestäny pitkään. Jo kahev vuojen päästä Maria siirty manam majolle. Sej jäläkee Eera asusteli yksikseen kesät kalamajasa ja talavet sisämaasa. Ennen kuolemaa se testamenttas kalamajan Mutalan merikapteenin pojanpojille.

Suomen sottaa ja kummituksia

Komia tuulimylly on kuulunu aikonaan Tokolan talon pytinkeihin. Se seisoa komotti Kulijunmäjellä alueella, josa höyryää ny Rautaruukin terästehas. Ku puurappusia kiipijää sissää, niin näkkee puiset hammaspyörät ja jauhinkivet. Tuulimylly on toimintakeleposesa kunnosa.

Luhtirakennus on peräsin Osmo Tammisen tilalta Haapajokivarresta. Perimätievon mukkaan se on ollu olemasa jo 1700-luvulla. Suomen sovan aikaan 1800-luvulla venäläiset pommitti sitä, ku suomalaiset sotilaat ja talonpojat oli menny sinne piiloon.

Vissin tievon mukkaan luhtirakennuksesa kummittelee! Ja taatusti aitasa luritettiin myös lemmestä. Yläkerrasa on viehättävä luhti, josa tyttäret entivanahaan urvotti kesäoinä. Sinne johtaa ulukopuolelta portaat. Jo on kumma, jossei riijarit könynny sinne yöjalakaan. Niinku Suomi-vilimin elokuvisa!

Jos ei sauna, viina ja terva auta...

...niin tauti on kuolemaksi. Janne Martinmäki naputteli sissäällämpiävän savusaunan 1900-luvun alakupuolella. Vängälläki tullee mieleen lapsuuven saunareissut. Ku meilloli kans savusauna. Ku sielä kynttiläv valosa tuohusti, nii piti varua, ettei hipassu seiniin, ku noli nokiset.

Vesi hääty kyörätä millon mistäki. Satteella kerättiin rännivettä kaikki päkkinät täyteen vingerporia myöten. Rännivesi oli parasta saunavettä. Sillä tuli tukasta pehemiä ja puhas. Jos joutu oman kaivon veellä pesseen päänsä, niin tukka oli ku rautalankaa, koska vesi oli ruosteista. Kaikisa hynttyisä oli ruosteläsejä. Talavella vettä sulatettiin lumesta, ku soli ennen Rautaruukin tulua ihan puhasta.

Isä lahajotti vinttikaivoon kuuluvat puuosat vuonna 1967 museolle, ku meilloli uus kaivo ja Nira-pumppu eikä vanahasta kaivosta ennää otettu vettä. Muutenki vanaha kaivo jouti pois käytöstä, ku sielä majjaili Näkki. Se saatto äkkiarvaamatta siepata kakaroita ja hukuttaa ne. Näkki luuras tuluvaojisaki ja issoisa lätäköisä. Ne piti kiertää kaukaa, ettei puonnu sekkaan.

Tokolan talo, Mutalan pirtti

Kalastaja Herman Tokolan assuirrakennus rahteerattiin museoalueelle vuonna 1966 Kulijunlahen poukamasta ja rusteerattiin entiseen malliin. Se toimii esimerkkinä ahtaisa ja vaatimattomisa olloisa eläneitten kalastajien kortteereista vuosisajan vaihteesa.

Lattiapinta-allaa on 20 nelijyä. Tilan oli piisattava Hermannille, vaimolle ja viijelle poikaviikarille. Kenelläkkää eijjollu vappaa-ajan ongelmia. Leipätyö ja huushollimommat tehtiin ihte ja käsipelillä. Iltapuhteella näprättiin käsitöitä. Herman nikkaroi mööpeleitä ja silahkanelikoita. Emannuus keheräsi, ompeli, kuto, parsi. Kersolla eijjollu aikaa kilimuta joutenpäiten, ku ne joutu pienestä pittäin tarttuun työn syrijään niinku kilipukoitten ja solokkuämpärin roudaamisseen.

Omasta lapsuuvesta tullee mieleen, ku meilläki äiti karttasi hahtuvia ja keheräsi omien lampaitten villosta kaiken sen langan, mitä porukan puseroihin, sukkiin ja vanttuisiin tarvittiin. Vanaholla päivillään se rupes laittaan villat johonki keheräämöön ja sai valamiit langat palluupostisa.

Mutalan pirtti on ollu varakkaan väjen asumus. Pirtin ensimmäinen vaihe valamistu vuonna 1791. Talua laajennettiin myöhemmin. Siinoli pirtin lisäksi kolome kamaria ja porstua, ku esikuntakapteeni Levón osti sen vuonna 1855.

Mutalan tila oli ollu yli sata vuotta Levónin suvun hallusa ennenku se siirty oston kautta Salosten kunnalle. Kunta kenkkäsi pirtin kotiseutumuseolle. Se siirrettiin Arkkukarriin vuonna 1968.

Pytingin kalustoon kuuluvilla esineillä oj jokkaisella oma tarina. Esimerkiksi pirtin takaseinälle on tällätty Kultalan talosta Piehingistä saatu astiakaappi ja sen yläpuolella seinällä raksuttellee pitäjänsepän laittama seinäkello. Avotakan etteen on laitettu Röningin talon vanaha patatanko.

Muistoksi esi-isien raskaasta työstä

Piehinkiläisen pienvilijelijän esikoisena en takkuulla haikaile vanahojen aikojen perrään.

- Luje läksys kunnolla, että pääset johonki konttoriin pöyvän taakse istua hömöttään siisteisä kamppeisa eikä tartte paskaa lapijoija niinku mun on pitäny, kannusti äiti ku pääsin oppikouluun.

Kaupunki omistaa nykyjään Salosten museon. Valtuusto joutas myöntään sille entistä enempi euroja. Aluetta häätyy kunnostaa alavariinsa ja pytinkejä pittää petrata, ettei katot ala valskaan. Tavaroitaki pitäs entisöijä. Entäpä sitte se kehittämispuoli? Ei sekkään luonnistu iliman euroja. Meijän esi-isät ja -äitit on teheny kovvaa työtä nykyse hyvinvoinni ettee. Kyllä jäläkipolovilla pitäs olla vara ja haluki huolehtia museosta.

Lähteet: Martti Levón/Saloisten kotiseutumuseon museo-opas, Raahen museon esitteet

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 22.6.2003.

Lisää tietoa Saloisten kotiseutumuseosta:

1. Esittely
2. Kuvia
3. Raahen museon sivut