Ko molin pieni

Äitienpäiväkukka

Kuva: Kirsti Vähäkangas

Opin kuulemma viheltään ennenku puhhuun.
Meijän saunanakkunasta Lehmirannalta näky meri.
Mulloli ruskiaksi maalatut perintösukset joisoli oo ja vee.
Osasin hiihtää etteenpäin, mutta aijan kohalla piti ankarasti miettiä
miten mää paan sen oon ja veen että saan sukset kääntyyn.
Mulloli uuet ikiomat tylyppäkärkiset sakset.
Niillä piti kokkeilla jatkaako kastemavon päät ommiin suuntiinsa
jos sen leikkaa keskeltä kahtia.
Jatko ne, mutta sakset sotkeentu.
Samolla saksilla leikkasin isonsiskon uikkarin olokaimet poikki.
Uikkarit roikku pyykkinarulla ja aurinko paisto olokainten välistä.
Leikkuun jäläkeen menin sisälle ja ilimotin:
"mää en ainakaan leikannu nuita Päivin uikkarin henkseleitä"
Mukulakivikatuja pitkin kolluutettiin kauppaan ja kyllään.
Äiti kyllä tunsi melekeen kaikki sillon ku mää olin pieni.
Äitin tarakalla oli hyvä laulaa, ku tärryytti niin mukavasti.
Mulla jäi jalat päntiönnään pinnojen välliin.
Sitte käytiin taas näyttään koipia Kiesvaaralla.
Sain sitte oman polokupyörän, soli punanen.
Oikiastaan se oli poikain pyörä, muttaku isä otti tangon pois ja maalas punakseksi,
niin siitä tuli tyttöjen pyörä.
Sillä pyörällä mää sitte tärkiänä ajjoin Hassiselle asioille.
Hassisen kauppaan oli tulle semmonen uus vehe,
josta sai maitua ku vaan paino nappia.
Yletyin just laittaan kahen litran päälärin siihen alustalle
ja painaan sitä nappia.
Sillon mää tiesin, että oon iso.

Juttu on julkaistu Raahen Joulu-lehdessä v. 2001.

Pelekosen pienin vm -63

Takaisin sivulle Räntätty raaheksi