Pentti ja Marja-Leena Matinheikki omisti talon Saaristokavulla. Pentti teki töitä Pointolla. Marja-Leena ahersi sairaanlapsenhoitajana Raahen kaupungilla.

Matinheikin piha oli suojanen. Suomelan puolella oli matala aita. Sen vieresä rehotti viinimarijapensaita. Pihan toisella laijalla seiso aitta, sauna sekä puusee, jota ei käytetty, ku oli sisävessa. Seuraavasa talosa kortteeras Vehenämaan Auku, vähäpuhheinen jurottaja, jota piti vähä pelätäkki. Ryytimaa tuotti potut, porkkanat, kaalit, sallaatit. Perennat ja syrreenit kukki komiasti seinustoilla. Totekasa oli tontin takimmaisesa nurkasa.

Matinheikeille siunaantu kaks lasta: Anne (nyk. Karjaluoto) ja Juha. Anne muistelee lapsen näkövinkkelistä 1970-luvun elämänmenua. Sillon kesät oli kuumia ja talavet lumisia.

Ei meitä viety päivähoitoon

Juhan kans oltiin kotona päineen, ku vanahemmat oli töisä. Isä kävi ruokatunnilla kotona. Molemmat mummulat oli lähellä: Jussilan mummu asu naapurisa ja Matinheikin mummu Reiponkavulla. Kumpaanki mummulaan saatto piipahtaa millon vaan syömään tai juomaan viinimarijamehua. Monasti mummu oli paistanu lättyjä.

Jussilan mummulasa suurta hupia oli pelata huiskutusta postikortteilla, joita pappa oli laittanu eri puolilta maailimaa, ku soli ollu merillä. Korttinippua huiskutettiin ja toisen hääty arvata montako korttia nipusa oli.

Omasa pihasa leekattiin kotista ja kauppasta. Leikkikojin ja -kaupan tarvikkeet löyty pihalta: kiviä, lehtiä, kukkia, hiekkaa, käpyjä. Mielikuvituksen siivin niistä tuli pottuja, ryynejä, jauhoja, rahoja. Mitä millonki tarvittiin. Aitan vintiltä löyty passeleita kamppeita roolileikkeihin, joita keksittiin ihte.

Nukkeilla leikittiin ahkerasti. Äiti oli taitava käsityöihiminen. Ku se ompeli lapsille vaatteita, jäi Annen käyttöön tilikkuja. Niistä tyttö näpräsi nukenvaatteita.

Anne listaa leikkikavereita: Perälän Petri ja Ilkka, Turpeisen Juha ja Suomelan Vesa. Reipas tyttö pärijäs hyvin poikasakisa. – Kyllä sinä olit meleko villi, tojistaa Hannu Suomela, joka nyt omistaa Annen kotitalon. - Suomalaisen Satun kans oltiin ku paita ja peppu, Anne muistelee.

Neliskaa pelattiin kesäiltasin kirkonmäellä, parkkipaikalla. Koivut oli pesinä. Saaristokavun suunnasta lyötiin pallua kirkolle päin. Eihän se lasten voimilla lentäny lähellekään kirkkua. Mutta ku isä tuli lyömään, niin pallo posahti kirkon seinään.

Hippasilla ja piilosilla oltiin myötäänsä. Juostiin palosolia pitkin pihalta toiselle eikä kukkaan valittanu, että nurmikko tärvääntyy. Ku tuli oikeen kiire, hypättiin aijan yli tai aitan katolta toiselle. Kirkon kiviaitaa pitkin oli hauska juosta. Ei kukkaan vihtiny katuja pitkin lompsia.

Kirkonrottaa oltiin alavariinsa. Yks penskoista joutu kuurottaan. Muut meni sillä välin piiloon. Katinhännän sokkeloiset pihat oli täynnä hyviä piilopaikkoja. Ku kuurottaja huusi, että kirkonrotta kotona, tiesi kaikki pysyä piilosa. Se, joka löyty ensimmäisenä, joutu kuurottaan.

Kymmenen tikkua lauvalla oli kans suosittu leikki. Kiven päällä keikkasevan lauvan toisen pään päälle tällättiin kymmenen tikkua. Joku polokasi lauvan toiseen päähän ja tikut hajos pitkin pihhaa. Sillä välin, ku yks leikkijöistä keräs tikkuja, muut meni piiloon. Ku tikkujen kerrääjä löysi jonku, sen hääty juosta lauvan tykö ja huutaa, että sen ja sen nimet lauvalla. Kovin kauvas tikkuista ei voinu lähtiä, ku joku saatto sillä välin tulla pois piilosta ja polokasta tikut hajalleen ja huutaa, että kaikki pelastettu. Sillon tikut hääty taas kasata lauvalle ja alottaa alusta.

Turpeisen pihalla, joka on Kirkkokavun ja Saaristokavun kulumasa, harrastettiin urheilua. Juostiin sattaa metriä. Haapakosken Paavo otti aikoja ihan oikiasti kellolla. Hypättiin korkeuttaki.

Papan nikkaroimat puujalat oli ahkerasa käytösä. Niitä korotettiin sitä mukkaa, ku taito karttu. Kakarat kilipaili siitä, kuka pysty käveleen pisimmän pätkän Saaristokatua.

Talavella luisteltiin rantakentällä ja hiihettiin Taskuun ja röysille. Ulukona sitä oltiin aamusta iltaan niin kesällä ku talavella. Hyvä, että syömäsä maltettiin käyvä.

Tervan haju rannasa oli varma kesän merkki

Joka kesä oltiin saaresa. Hurnasen Väinöltä saatiin lainaksi puuvene. Siinoli ihanasti putputtava moottori ja purijeet. Ämmään pystytettiin leiri koko kesäksi: teltta ja nuotiopaikka. Isä ja äiti kävi sieltä töisä. Joskus sinne haettiin mummuki ja muitaki kesävieraita. Uitiin. Leikittiin. Halstattiin kallaa. Potut pestiin meresä. Keitettiin nuotiolla. Leiri sai olla ihan rauhasa koko kesän. Ilikivaltaa ei tarttenu pelätä.

Kymmenen vanahana Anne piti pihasa leikkikerhua rannien lapsille. Kerhosa pelattiin polttopallua. Piirrettiin. Oltiin peilistä ja väristä. Aitasa oli kerhohuone, josa nautittiin välillä viinimarijamehua.

Juttu on julkaistu Raahen Seudun ja Raahelaisen kesälehdessä 6.6.2009.

Kirsti Vähäkangas

Takaisin sivulle Räntätty raaheksi