Nykyihiminen nappaa lähimarketin hyllyltä völijyyn niin leivät ku pullakki. Joitaki vuosikymmeniä sitte oli ihan normaalia, että kaikki leipomukset tehtiin ihte. Oikeen vanahaan aikaan ei valamista leipää kehannu etes ostaa. Leivän ostajaa pijettiin laiskana ja ammatikseen leipovia paakareita ja kutta-ukkoja kummasteltiin.

Ku vähän aikaa hunteeraa, nii pallautuu mieleen liuta pöperöitä, jokkei kuulu ennää kenenkään ruokavalioon: läskisoosi, ispinäpotut, leipäpaisti, tönkkösuolatut silahkat, laksloota, halstaroijut silahkat, limppikeitto.

Tuppipottuja ja pullamaitua

Maalla elettiin omavarraistallouvesa. Potut ja vilijat kasvo omasa maasa. Rekkoolimaa tuotti löökit ja muurotterit. Elonkorijuun jäläkeen leivottiin isoja ruislimppuja. Ne säilytettiin jyvälaarisa jyvien seasa. Näin maku vaan parani. Potut säily parraiten maakellarisa. Myös talon alla saatto olla kellareita. Sielä potut kyllä alako ittää kevväällä. Maitopänikät jähytettiin ja laitettiin kaivoon roikkumaan narusta.

Sienet ja kalat suolattiin. Puolukoita survottiin huupaksi saavitolokulla. Puolukkasaavit säilytettiin aitasa. Talavella jäätyneestä huupasta jykerrettiin puukolla irti passeleita palasia.

Tuppipotut oli tavallisinta sapuskaa. Ne lotastiin voin tai lotinan kans. Lotinan sekkaan saatettiin laittaa keitettyjä kananmunia, jossei kekattu muita sattumia. Tuppipottuja ei keitetä ennää missään ruokalasa, niitei saa etes kouluruokailusa. Rössypotut on onneksi säilyny peruskoulujen ruokalistalla.

Nauriita mäihättiin ja paistettiin jäläkiuunisa. Pullamaitua kuukattiin myötääsä ja köyhiä ritareita paistettiin tuon tuostaki. Joskus nisuleetat kuivattiin korppuiksi. Ternimaijosta tehtiin uunijuustua ja pannaria.

Häitä, nimipäiviä ynnä muita jupileerauksia

Vanahan Raahen häisä saatettiin orkaniseerata kahellaista tarijoilua: herskapi nautti klassia ja paakelseja. Ranneille ja muulle rahavaalle annettiin kullekki piparkakku ja örffiila. Tarijolla saatto olla myös kanneeli- ja siirappikakkua teen ja kahavin kans. Oikeen hienoisa häisä tarijottiin konfekteja, omasa kaupungisa valamistettuja fiinejä paperipeittosia kompiaisia somine runovärssyineen.

Ylleensä juhuliin rätättiin vehenärinkeleitä, Viipurin krinkeleitä, nisukransseja, örffiiloja ja ankkastukkeja. Jouluksi ruukattiin leipua rusinasilimäsiä nisupukkeja. Nimipäivillä naposteltiin nisurinkeliä tai juhulakranssia sekä pikkuleipiä. Annanpäivä varsinki oli iso juhula koko kaupungisa, ku Annoja kortteeras melekeen joka huushollisa.

Suurilla kallaaseilla törsättiin kahavin kans valakosia ja ruskeita piparkakkuja, ässiä, pehemiää kakkua, kripuja ja struuveja. Lopuksi särveerattiin prikalta viiniä ja vähintään kahta sorttia sylttiä: inkivääriä, lakkaa tai mesimarijaa. Inkiväärisyltti tuotiin ulukomailta ja se saatto olla aika väkevää.

Joulukuun alusa heti Annanpäivän jäläkeen laitettiin kallaa lipiään, kuurattiin paikat putipuhtaiksi, leivottiin ruokaleivät: pottulimppua, joululimppua, hiivaleipää ja vehenälimppua. Vasta likellä joulua leivottiin sokerikakut, joulutortut, piparkakut ja piirakat.

Piskettejä seittemää sorttia

Yhtenä vanhan Raahen leipurina mainitaan Lassilaiska, joka valamisti kruusulaitasia piparkakkuja, sekä siirappi- että sokeripipareita. Valakosia ja ruskeita piparkakkuja tarijoiltiin ympäri vuojen, ei vaan jouluna. Ässät ja pepparnötit kuulu kans kahavipöyvän herkkuihin.

Raahelainen kotiäiti Hanna Renbäck leipo kakkusia, joiston tullu vähintäänki yhtä tunnettuja ku Runebergin torttuista. Koko Suomi tuntee hannatätin kakut.

Taikinaan tarvitaan 1 desi sokeria, ½ desiä kermaa, 1/3 teelusikallista soodaa, ½ desiä voita, 1 ½ desiä vehenäjauhoja ja 1 ½ desiä pottujauhoja. Ainekset sekotettaan yhteen. Taikinasta muovailllaan käsin pieniä pyöryköitä ja ne paistetaan mievosa uuninlämmösä.

Vanahasa Raahesa eleli muitaki taitavia leipureita: kuttaukot Jurvelin ja Simpermanni, joka äitin ja Amalia-mamsellin kans pyöritteli pullia ja ankkastukkeja.

Struuvat ja krivut

Muuan Tipuli-Matliini oli tunnettu struuvien tekijä. Struuva oli jonkusorttinen tippaleipä ja sitä tarijottiin juhulisa ympäri vuojen. Taikinaan tarvitaan 8 munanvalakuaista ja 1 munankeltuainen, jokka vispataan hyvin. Sekkaan vispataan 13 luotia raastettua sokeria ja 15 luotia vehenäjauhoja. Hellalle tällätään pieni kuparipannu, josson kirkastettua voita. Ku se kiehuu, laitetaan lusikallinen taikinaa pieneen suppiloon, jota liikutellaan kierrellen kiehuvan voin yllä eestakasi niin, että taikinanauha on olijenkorren paksunen, siis tosi ohkanen. Näin on saatu aikaseksi struuva, joka käännetään kahen pienen puukauhan avulla, ku alapuoli on kullanruskia. Ku struuva on ruskettunu toiseltaki puolelta, se nostetaan paperille jäähtymään. Valamiit struuvat tällätään tarijottimelle limittäin ja päälle sirotellaan sokeria.

Roitolinska tyttärensä Sauvolinskan kans keitteli kripuja aina Vaasaa ja Helsinkiä myöten. Raahen kripu eijjoo donitsi eikä takkuulla munkkirinkilä. Eikä sen päälle saa sirotella sokeria. Taikinaan tarvitaan lasillinen kuohukermaa, samav verran sokeria ja vielä lasillinen kananmunia. Nämä hämmennettään sekasin, heitetään sekkaa rippaus suolaa ja kaks teelusikallista kardemummaa. Vehenäjauhoja lisätään sev verra, että taikina leipoontuu. Leivinjauhetta on hyvä sotkia jauhojen sekkaan pari teelusikallista. Taikinaa ei tartte nostattaa. Ei muuta ku heti vaa kaulitaan noin puolen sentin vahavuseksi levyksi. Sitte painellaan taikinaan pyörijöitä kuvijoita ohutseinäsellä juomalasilla. Jokkaisen kuvion keskelle painetaan toinen pikkunen ympyrä tyhyjällä lääkepurkilla. Pilttipurkkiki kelepaa. Kaks pakettia kookosrasvaa om passeli määrä tämän kokosen taikinan paistamissee. Ku rasva alakaa olla kuumaa, nii nostellaan muutama kripu kerrallaan rautapattaan kiehuun. Niitä pittää välillä kääntää. Muutama minnuutti puolelleen piisaa. Krivut on kypsiä, ku rasva lakkaa kuohumasta niitten ympärillä.

Sekä struuvat että krivut oli varsinki kesällä siinä mielesä mukavia valamistaa, ku niitä varten ei tarttenu eltata leivinuunia.

Munalätyt, Katinhännän erikoisherkku

Jokku Katinhännän asukkaat piti paria kantturaa ja muitaki kotielläimiä navetasa pihan perällä aina 1900-luvun puolivälin kieppeille asti. Joku koiranleuka on sanonu, että 1900-luvun alun raahelaiset eli lehemistä ja semiskoista. Joittenki navetan vintillä saatto kotkottaa pari kannaaki, muttei ne tainnu palijo munia. Kananmunat oli harvinaista herkkua.

Vanahan Raahen poikaviikarit rassas joka kevät lintuin pesiä variksista ja harakoista alakain. Pojat sai jotaki hyövyllistäki aikaseksi, ku ne keräs vesilintuin munia. Rääpäkkä oli paras paikka, vaikka kyllä niitä munia löytyi Taskusta, Kallasta ja Maapauhastaki. Munat keitettiin tai paistettiin tai niistä tehtiin herkullisia munalättyjä. Kallaa syövän linnun munisa oli kalanmaku, muttei se lättyisä maistunu. Pojat jako munia ranneillekki ja niin Katinhännän nurkka haisi hyvälle, ku joka mökisä paistettiin munalättyjä.

Lähde: Samuli Paulaharju: Vanha Raahe, Komppakujalta Katinhäntään, Matkailuvalttina perinneruoka ja tapakulttuuri -kurssin lopputyö, Raahelaisessa 3.5.1987 julkaistu juttu, Paula Pirisen keräämät tiedot

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 7.1.2006. - Sivun sisältöä ei päivitetä.

Suosittelen lukemaan myös jutut:
Tuppipotut ynnä muuta hyvää...
Kripu
Räkäpiirakka
Kompiainen
Hantvärkkärit

Lisää tietoa perinneruuista:
http://www.kirjastovirma.fi/ruokakulttuuri

Kirsti Vähäkangas

Takaisin sivulle Räntätty raaheksi