Iki-ihana rintamamiestalo

Velkaperä on rauhallista aluetta

Kuva: Kirsti Vähäkangas

Suomessa pyrittiin sodan jälkeen nostamaan asuntotuotannon tehokkuutta, alkoi tyyppitalopiirustusten suunnittelu ja julkaisu, sekä rakennusalan yleisen standardisoinnin kehittäminen.

Ratkaisuksi asuntotarpeeseen syntyi 1,5 kerroksinen, puurakenteinen ja harjakattoinen omakotitalo: rintamiestalo, asevelitalo. Talo ideoitiin alun perin Suomen Arkkitehtiliiton jälleenrakennustoimikunnassa. Talon kehittämisessä oli mukana huippuarkkitehtejä, kuten Aalto, Lindegren ja Rewell.

Tässä suomalaisten kestosuosikissa oli keskellä yksi hormi, jonka ympärille rakennettiin tupa, kamari, sali ja eteinen. Yläkerrassa oli käyttöullakko, joka vähitellen muutettiin asuintiloiksi perhekoon kasvaessa. Sauna rakennettiin pihan perälle.

Rintamiestalojen muunneltavuudesta on vuosikymmenien aikana otettu kaikki ilo irti. Kaikkia tiloja ei välttämättä enää 1960-luvun jälkeen rakennettu yhden hormin ympärille. Keskuslämmityksen yleistyttyä pönttöuunit usein purettiin. Nyt moniin taloihin palautetaan puulämmitystä, jopa pönttöuuneja.

1970-luvulla vaihdettiin ikkunoita ja taloja lämpövuorattiin. Talot saivat kylkeensä elintasosiiven, johon rakennettiin sauna- ja peseytymistilat sekä wc. Ulkonäkö muuttui niin, että taloja tuskin enää tunnisti rintamamiestaloiksi.

Rintamamiestaloja on vuosina 1945-1970 rakennettu Suomeen noin 150.000 kpl.

Lähteet: http://fi.wikipedia.org, www.rakentaja.fi, Paula Holmila: Uusi Suomi 30.1.2008

Äiti oli riuska rakentaja

Asemies Aarne Perikangas sai tontin Velkaperältä keväällä 1945. Yhdessä Aarne ja Taimi rakensivat tontille talon, jossa Taimi yhä asuu.

Ennen oman orren alle pääsyä Perikankaat asuivat vuokra-asunnoissa, viimeiseksi Rapakon talossa Kauppakadulla. Isä olikin tuuminut, että perhe muutti aina, kun uusi lapsi syntyi.

Kun Raahea pommitettiin, Taimi ja lapset olivat ”evakossa” Kummatissa. Äiti veti lapset kelkalla Nummelan riiheen, joka oli Kummatin pikku metsässä. Turvapaikasta he seurasivat, kun lentokoneet lensivät Raahen yli kohti Oulua. Oli kova pakkanen.

Aarne, joka ahersi sodan jälkeen leipätyökseen Ruona Oy:ssä, oli myös kirvesmies. Vasara ja saha pysyivät myös topakan Taimi-rouvan käsissä. Hän sahasi jopa lattian rossilaudat. Naapurit olivat kateellisia, kun Perikankaan talo valmistui rivakasti.

- Äiti teki minulle puupohjakengät vanhoista kengistä, Tuovi kehuu käsistään kätevää äitiä.

Muutto Velkaperälle

Velkaperälle Perikankaan perhe muutti syyskuussa 1945. Äiti oli kirjoittanut muuttopäivän leipomispöydän kannen alle. Tuoville, Paavolle ja Eskolle päivä on jäänyt elävästi mieleen.

Tavarat lastattiin Topi Koistisen kuorma-autoon, joka kävi häkäpöntöllä. Äiti oli keittänyt kattilallisen hernekeittoa. Uuteen kotiin tuli niin kiire lähtö, että hernekeitto syötiin kauhalla kuorma-auton lavalla. Muuttokuormasta tuli korkea ja puhelinlankoja piti nostella ylös matkan varrella.

Muuttohetkellä talo oli vielä keskeneräinen. Vain pahvit seinillä. Porstua rakentamatta. Sisälle mentiin lankkuja pitkin. Talossa oli puulämmitys. Vesi otettiin omasta kaivosta.

Pihan perälle nousivat vähitellen tärkeät talousrakennukset: sauna, navetta, puusee. Äiti saattoi lopultakin tuoda Velkaperälle perintölehmänsä Tuiskun. Myös Tuiskun vasikka Omena tuotti perheelle maitoa.

Perikankaalla pidettiin lehmän lisäksi paria lammasta. Ne vietiin kesälaitumelle Iso-Kraaseliin. Syksyllä oli kova homma saada ne kiinni. Lampaita kuskattiin Pramin Valtterin tai Isolan Manun veneellä.

Keväällä otettiin porsas lihotettavaksi. Se päätyi joulupöytään kinkkuna ja muina mehevinä makupaloina.

Erikkilän mummu toimi joulupukkina. – Ei sitä tuntenu millään. Oli se niin hyvä pukki, Esko harmittelee. Totuus selvisi hänelle vuosien kuluessa.

Perhe asui kahdessa huoneessa. Kolmessa huoneessa asui vuokralaisia: heti sodan jälkeen Ruonan miehiä, jotka rakensivat sotakorvauslaivoja ja sitten myöhemmin ammattikoulun poikia.

Sellaista se elämä oli. Työntäyteistä. Elämänmakuista. Nyt Taimi Perikangas asuu yksin rintamamiestalossaan Velkaperällä. Lapset auttavat häntä päivittäin. – Minä täytän kohta sata vuotta, hän muistuttaa.

Asemiestalot Raahessa

• Kaupunki lahjoitti tontin 31 asemiehelle.
• Kaikki tontit lahjoitettiin XIII kaupunginosan 47, 48 ja 49 kortteleista ja X kaupunginosan 40 korttelista.
• Kaupunginosaa kutsutaan Velkaperäksi.
• Kaupunki palkkasi asemiesten rakennushanketta varten rakennusmestarin, jonka tehtäviin kuului mm. valtion lainahakemuksiin liittyvien suunnitelmien tekeminen ja tarveaineiden joukkohankinta.
• Kaikki omakotitalot rakennettiin samanlaisten piirustusten mukaan.
• Talon alakertaan tuli kaksi huonetta ja keittiö sekä ullakolle yksi huone. Lisäksi rakennettiin kellari.
• Kesällä 1945 rakentamista hidasti rakennustarvikkeiden puute.
• Elokuussa rakentaminen pysähtyi, sillä naulatehtaat veivät koko tuotantonsa Pohjois-Suomen hävitetyille alueille.
• Syksyn kuluessa saatiin lisää nauloja, sementtiä, ikkunalasia ja puutavaraa.

Lähteet: Raahen kaupungin kunnalliskertomus v. 1945, Raahen Seutu 23.8.1945

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 9.1.2010.

Muita Velkaperästä kertovia juttuja:

Velkaperää ennen ja nyt - pdf-tiedosto/Satu Halonen
Lehemiä ja semiskoita Velekaperällä
Velekaperän tiernapojat laulo joulurahhaa
Kunnalliskojisa maatalloutta ja vanahusten hoitua

Kirsti Vähäkangas

Takaisin sivulle Totta ja tarua Raahesta