Parasta Virginian tupakkaa

Leufstadiuksen talo. Raahen vanhimpia asuinrakennuksia. Ensimmäinen vaihe vuodelta 1804. Talossa toimi Anna ja Johan Leufstadiuksen perustama säätyläisnaisille tarkoitettu vanhainkoti 1900-luvun alkupuolella

Kuva: Kirsti Vähäkangas

Raahe on siitä merkillinen paikka, että täällä on yhtä ja toista, mitä ei ole muualla. Ja jos onkin, niin täällä oli kuitenkin ennen muita. Niinpä täällä on valtakunnallinen ensimmäinen museo, maan ensimmäinen opistotasoinen kauppaoppilaitos, maan ensimmäinen naiskäsityökoulu, lastentarha ja vihdoin maan ensimmäinen tietokone-koulu.

Oli täällä sellainenkin merkillisyys - ilmeisesti ei maan ensimmäinen - kuin tupakkatehdas. Ei oikein tiedetä mistä tehtailija, merikapteeni Johan Leufstadius tämän idean sai.

Olihan hyvä hallitus jo 1750 paikkeilla yllyttänyt Raaheakin kokeilemaan tupakan viljelystä ja valmistusta ja saman vuosisadan loppupuolella usuttanut viljelemään perunoita, kun viimemainittujen lehdistäkin sai erinomaista tupakkaa.

Uskolliset raahelaiset istuttivat kessuja tunkioilleen ja pottuja muuten pihanperälleen. Sitten he latasivat piippunsa kessunhakkeella tai potunlehdillä tai näiden sekoituksella. Haikuja vedeltiin kuten hallitus oli käskenyt. Mutta nurkantakuset maistuivat pahalle ja potunlehdet vielä paljon pahemmalle. Raahelaisten luottamus hyvän hallituksen hyvään tahtoon ja viisauteen alkoi horjua ja tupavalmistushommat heitettiin sikseen.

Tietoa Leufstadiuksista

Isä, Johan Leufstradius (1795-1867) tuli Öregrundista Raaheen mitä ilmeisimmin kasvavan kauppamerenkulun houkuttamana. Poika, Hans Johan (1829-1906) oli merikapteeni ja lahjoitti museolle kaikenlaista mm. sukelluspuvun, lankonsa merikapteeni Anders Lindman lahjoitti myös. Isä Johan jätti sitten sen merenkulun ja ryhtyi tupakkifabrikööriksi.

Tupakkatehdas Raaheen

Mutta 1800-luvun puolivälissä merikapteeni Johan Leufstadius rupesi tuottamaan Raaheen kuuluisaa venäläistä lehtitupakkaa, venäjänlehtiä ja alkoi tästä valmistaa raahelaisille purtavaa, nuuskattavaa ja poltettavaa.

Ukko sai fabriikilleen oikein v. 1848 privilegiot. Tupakkakapteeni asui Corten- ja Rantakatujen kulmatalossa. Kiinteistön pienemmässä rakennuksessa Cortenkadun puolella sijaitsi tupakkafabriikki. Ei se kyllä mikään konstillinen laitos ollut. Huoneen peräseinällä oli isohko puuratas ja sen edessä nelikulmainen pöytä.

Tupakkienkelit

Rattaan ja pöydän ääressä häärivät työmiehet, neljä pahaista pojantappia, tupakkienkeliä. Kolmetoistavuotias Tigerin Kalle pyörittäjänä väänsi ratasta niin, että pöydällä oleva tupakkaköynnös kiertyi rullatupakaksi. Kolmisen vuotta vanhempi Annalan Kustu oli kehrona ja asetti jonkilaisen työkalun kanssa kiertyvään köyteen tupakanlehtiä, joita Fasten Eera, 12-vuotias, lateli pöydälle tuukarina ja plathollissa hääri pieni Oravan poika Matti Aukusti, jonka tehtävänä oli riipiä lehdistä ruoteja pois.

Hiki hatussa pojat häärivät tupakkaköyden kimpussa. Se kieriskeli pöydällä lakrissamörjäsä - tupakka maustettiin lakritsalla. Kun köyttä valmistui pöydän mittaiselta, kierrettiin se rullalle ja ruvettiin kehräämään uutta. Muutin (Modig) Anna rullasi toisen pöydän ääressä sikareja ja joku toinen hakkasi lehtiruodeista kartuusia, joku muu jauhoi nuuskaa.

Viisi, kuusi tupakkaenkeliä työskenteli tavallisesti tehtaassa, joskus jopa kymmenenkin. Fabrikööri itse, pikkuinen mies, ei tehnyt muuta kuin pesi tupakanlehdet valmiiksi ja sitten purren tupakkaa taikka piippukänä hampaissa kuljeskeli katsomassa työmiehiänsä.

Ei ollut suuri poikasten palkka, viisi kopeekkaa saivat päivältä. Ja aamulla alkoi kehrääminen jo viideltä ja kesti illalla kahdeksaan asti. Pari tunnin ruokalepoa vain pidettiin välillä, ja silloin ennättivät "Leufstadiuksen tupakkienkelit" valkeissa pitkissä koltuissaan juoksaista kotona haukkaamassa.

Useita leivisköjä käytettiin raaka-ainettakin. Niinpä v. 1860 väännettiin 2,100 naulaa purutupakkaa, 200 naulaa prässättyä tupakkaa, 200 naulaa polttotupakkaa ja 600 nuuskaa. Rahallinen arvo oli yhteensä 940 ruplaa. Venäjän lehtiä väännätti fabrikööri joka vuosi 1,400 - 1,600 naulaa ja ulkomaista tupakkaa 1,200 - 1,400 naulaa.

Purutupakkaa, sikaria, piipputupakkaa ja nuuskaa

Tupakkatehtaassa valmistettiin tietenkin kaikkia tupakkalaatuja: purutupakkaa eli pikanellia, sikaria, piipputupakkaa ja nuuskaa. Raahen tupakkatehtaan tuotteet eivät olleet varsin maukkaita, vaikka etiketissä luki, että "parasta Virginian tupakkaa". Tupakanmaku oli kyllä ilmeinen ja maan äijät sitä polttelivat ja myös kaupunkilaiset. Jopa kaupungin arvokkaimmat porvarit saattoivat panna raahelaisen sikarin vieraittensa kouraan - "jotta panehan palamaan ekta havanaa!"

"Ompa hieno sortti, onpa hieno maku!", tuttava saattoi sanoa kiskoen tumppua posket lontollaan. Kapteenilla oli myymälä talonsa Rantakadun puolella. Oven paikan saattoi takavuosina vielä erottaa seinässä. Ovi oli kaksiosainen, kuin konsanaan villin lännen saluunoissa. Alaosa oli kiinni ja yläosaa avattiin.

Tässä saluunassa myytiin tehtaan omia tuotteita. Ostaja sai ovitiuvulla ilmoittaa tulonsa. Silloin ukko mälliään purren ökisi:"Tuum, tuum!" ja tuli avaamaan ruiskauttaen paksun syljen ovesta kadulle. Puodin katossa roikkui oikein mahtava sikari, ainakin metrin mittainen. Tätä yritti joku isäntämies ostaa, mutta tupakkakapteeni sanoi: "Ei sitä myyä, se on skyltti".

Kapteeni osasi kehua tuotteitaan:
- On hyvä tobakki... Fellmanin patruukin sitä syöpi kans!
- Tekeekö se näppyä kieleen?, saattoi ostaja kysyä.
- Ei teke... eihän toki!, kauppias kauhisteli.
- Ei se sitten ole hyvää tupakkaa, kun se ei tee näppyä.
- Jaa... kyllä se yks pikku knäppy teke, huomasi tehtailijakin.
Nuuskaakin Leufstadiuksen kaupassa myytiin, vieläpä pantiin ostajan pyynnöstä hyvää hajuakin sekaan. Muutamat vanhat mummut olivat hyvästä hajusta oikein hyvillään.

Raahen markkinoilla oli Leufstaddiuksella oma tupakkakauppiaansa, Aunolan Sakari, vanha merimies Palonkylästä. Sama äijä kuljetti myöskin Leufstadiuksen tupakkakuormaa Kalajoen plassille markkina-aikoihin ja vastaaville juhlille jopa Kuopioon asti. Kalajoen suurmarkkinoilla kävi Sakarille kerran aivan kehnosti, koko tupakkalasti varastettiin, ja mies sai ajaa tyhjänä kotiin. Se oli niin surkea uutinen, että koko tupakkatehtailijan perhe sitä voivotteli. Mutta ukko itse äyskäisi: "Älkkä itkekö! Kehräkä toista!"

Lähteet: Felix Onkka/Tarinoita Raahesta ja lähiympäristöstä, Samuli Paulaharju: Wanha Raahe

Sama räntättynä raaheksi
Kesätapahtuma Leufstadiuksen pihassa

Takaisin sivulle Totta ja tarua Raahesta