Tarinoita Perkisen perheestä
Tässä talossa toimi aikoinaan kunnalliskoti. Nyt talo on lasten musiikkileikkikoulun käytössä
Kuva: Kirsti Vähäkangas
Perkisen perheen alkuvaiheita
Perkisen veljesten äiti Katariina (Kaisa) syntyi Salon emäseurakunnan Pattijoen kylässä Saarelan perintötalon tyttärenä vuonna 1851. Perkisten isä Anders Johan syntyi 1847 Nilsiässä. Molemmat lähtivät paremman elämän toivossa Venäjälle. He tapasivat toisensa Pietarissa ja rakastuivat oitis. Naimisiin he menivät vuonna 1873. Heille syntyi parin pienenä kuolleen lapsen lisäksi pojat: Johan (Jussi) v. 1875, Antti Vilho v. 1878 ja Fredrik Aleksanter v. 1886. Perkisten isä Anders oli töissä Putilovin tykkitehtaalla ja äiti Katariina oli piikana. Aleksin (Aleksanterin) ollessa noin 10-vuotias perhe muutti Juankosken kautta Pattijoelle v. 1897. Isä-Perkinen muutti kuitenkin pian takaisin Pietariin metallimieheksi, josta käsin hän kuitenkin avusti perhettään mahdollisuuksien mukaan. Pietarissa Perkiset eivät olleet perehtyneet maanviljelykseen, ja niinpä he muuttivat Raaheen, jonne siirsivät kirkonkirjansa v. 1900.
Alkuvuosina he asuivat vuokralla eri paikoissa, kunnes onnistuivat samaan huutokaupasta huvilapalstan Iiläistens aaresta. Ennestään palstalla oli kesämökki, jonka Perkiset muuttivat hirsitaloksi, jossa oli eteinen, pirtti ja kamari. Veljekset rakensivat myös navetan, saunan ja latorakennelman. Virkavalta katsoi läpi sormiensa tätä Perkisten rakennustouhua välittämättä puuttua asiaan. Ja sinne Perkiset sitten jäivät vuosikymmeniksi, antaen raahelaisille monta naurun ja kummastuksen aihetta hullunkurisilla tavoillaan ja tempauksillaan.
Kun veljesten juhannussiivoukset menivät pilalle
Eräänä kesäkuisena päivänä ennen juhannusta saapui Perkisten vaatimattomaan kämppään kaksi odottamatonta vierasta. Ilma oli aurinkoinen ja sää kirkas, joten Antti sokeudestaan huolimatta oli selvillä tapahtumien kulusta. Tulijoina oli kaksi rotevaa naista. Toisella oli täysinäinen vesiämpäri kädessä, joten oli täysi syy epäillä heidän olevan väärällä asialla.
- Päivää, sanoi toinen naisista ja astui kynnyksen yli.
- Mitä perkelettä, sanoi Antti, joka alkuun epäili pahinta.
- Päivää tulimme sanomaan, sanoi toinen naisista. Toinen ei sanonut mitään.
- Kyllä täällä tiijetään että on päivä. Ei sitä sinun ja tuon toisen akan olisi tarvinnut lähtiä kaupungista asti sanomaan.
- Tultiin vain varmuuden vuoksi, kun on muutenkin vähän asiaa, sanoi nainen.
- Mitä helvetin asiaa sulla muutakin on, sanoi Antti ja antoi luontonsa nousta.
- Pitäisi ruveta siivoamaan tätä mörskää, sanoi nainen, tätä sikolättiä - niin toivottomalta kuin se näyttääkin.
- Millä perkeleen oikeuvella, sanoi Antti.
- Limperin rouva lähetti meidät ja se maksaa palkankin, sanoi siivooja.
- Älä helevetissä läikytä vettä lattialle, ekkö sinä sen vertaa ymmärrä, hätäili Antti.
- Läikytän minä ja kohta kumasen koko ämpärin, kun minua niin harmittaa, tuuskahti nainen.
- Sitä sinä et kyllä tee ja saat uskua, ettei täälä siivota nyt. Juhannuskin on vasta ensi viikolla ja alusta viikkoa siivotaan omin voimin. Se on vanha sana, että "älä luota toisen apuun". Ensi viikolla täällä pannaan hihat heilumaan. Saat uskua, että täällä tulee puhdasta, kun toimeen tartutaan, sanoi Antti. Aleksanteri kantaa vakituisesti vettä merestä kahella ämpärillä ja me Jussin kanssa skuuraamme ja luuttuamme. Tuu sitten juhannussa sinäki ja tuo toinen akka käymään täälä, niin näättä, etä on tullut puhasta, touhusi Antti jo vähän leppyneenä. Ja lisäsi:
- Pijetään sitte pienet pirskeetki. Sano sille Lamperin akalle terveiset, että ne kuuluvat ihte huolehtivan puhtauestaan.
- Terveiset menee ja päiväpalkka tulee, vaikkei pantas rikkaa ristiin, sanoi siivoojaksi tullut suuttuneena, kun joutui sinämöinään lähtemään Perkisten veljesten kodista.
Perkisen Jussin haastattelu
Haastattelija (Alice Mustonen): "Ettäkö te mee naimisiin?"
Jussi: "Ei se passaa, kun eukko tulis veljesten yhteiseksi."
Haastattelija: "Oisko teillä rouvalle työtä?"
Jussi: "Ei siitä mittään tuu, tulis vain riitaa veljesten välillä."
Perkisen Jussin uudenvuodentoivotus: "Hauskaa onnia!"
Vesihuoltoa
Puhdasvesi- ja likavesiavannot olivat ihan vierekkäin. Lienevätkö Perkiset sitten käyttäneet samaa ämpäriä vai oliko heillä ämpäri kumpaakin avantoa varten? Siitä ei ole varmaa tietoa. Alkuvuosina heillä kerrotaan olleen kolmaskin avanto - pyykinpesua varten. Veljesten äiti valitteli joskus avantojen vierekkäisyyttä, mutta ne puheet Jussi kuittasi sanomalla, että niin on ollut meillä ennenkin ja niin tehdään nytkin, päästään yhdellä polulla.
Jussin aforismeja
Taiteessakin Jussilla oli tuntemusta. Eräässä kodissa näytettiin hänelle seinätaulu, oli kai taiteellinenkin. Sitä katseltuaan Jussi puhkesi sanomaan: "Se on hyvä taulu, se niin luontuva vejähtää."
Jussi muodosti ajatelmia. Oli pannut merkille, että "Oma suu melkein ku kontin suu", ja kun hän huomasi erehtyneensä sanoi: "Ymmärrys hoi, älä jätä."
Jussi filosofoi sanomalla: "Minkä nuorena taitaa, sen vanhana oppii" ja "Joka nuorena syntyy, se vanhana kuolee."
Luonnon ilmiöistä
Jussi teki huomioita ja ilmaisi ne omalla tavallaan. Taivallettuaan pimeänä syysiltana kaupungista Iiläisiin hän puki huomionsa sanomalla: "On niin säkki, ku pimiää."
Hän oli tietoinen maapallon liikkeistä ja vuodenaikojen vaihtelusta ja selitti: "Ku ny päivä on lyhimmillään, niin päivän piiri ekuvaattori kääntää maapallon toiselle kantille, niin päivä pääsee jatkumaan."
Sään vaihtelua Perkisellä sovitettiin käytäntöön: "Ku lämpöpisteen kohalla on lämmin ilimavyöhyke, niin kanat ajetaan jalottelemaan."
Tapauksia vuosien varrelta
Jussi Perkinen kävi yhteen aikaan hyvin usein Heiskarilla ja aina "sattumalta" juuri suuruksen aikaan. Talon palvelija Hytinkosken Fiia antoi kuin antoikin aina Jussille ruokaa.
Kerran talon isäntä Otto Heiskari kiusoitteli Jussia sanoen: "Jussi taitaa tykätä tuosta Fiiasta, taitaapa miettiä siitä emäntää itselleen, kun noin usein käy häntä katsomassa." Jussi haukkoi hetken ilmaa pää kallellaan ja tokaisi lopuksi: "Ompa outua puhetta, äidiksihän tuo minulle paremmin sopisi."
Perkisen Antti vielä näkevänä, oli Ruona Oy:ssä yövahtina ja livahti kerran kiireissään jään poikki Iiläisiin syömään. Pahaksi onneksi sapuska ei ollut vielä valmiina, mutta hän kurkisti pataan ja näki siellä ison lihakimpaleen kiehumassa. Hän aikoi muitta mutkitta pistää paistin liiveihinsä ja sieppasi padan tulelta. Silloin Aleksanteri, se kirjaltajaveli nimittäin, karjaisi, että et kyllä yksinään syö. Hän potkaisi padan pohjaan, niin että kimpale lensi kattoon ja sieltä lattialle ja liemet pitkin pirttiä. Antti yritti siepata paistia lattialta, mutta Jussi kerkisi hätään ja potkaisi kimpaleen sängyn alle. Täältä emäntä "voi hyvä ihime sentään, voi hyvä ihime sentään", konttasi lehmän kimpaleen pois ja muitta mutkitta toimitti pataan takaisin. - Voi hyvä ihime sentään, kun noin käsittelevät Jumalan viljaa.
Joka on Perkisillä käynyt tietää hyvin, millainen siellä on pintakerros lattialla, se orvaskesi, jossa vasikka asusti jatkuvasti nurkassa, parikymmentä huonontapaista kanaa kotkotti missä milloinkin ja ne torakat. "Voi hyvä ihime sentään."
Perkisen lehmävainaja
"Kunnioitatteko meijän lehemävainajaa pienellä rahalahajalla?" kysyi Perkisen Jussi. Noin kuukausi sitten heiltä kuoli lehmä. Kolmisen vuotta veljekset kasvattivat pienestä vasikasta lehmän, joka viime juhannuksen aikaan poiki; lehmä oli hyvä maidon antaja. Lehmä makasi kuolleena kaksi vuorokautta.
Sitten Antti haki kunnalliskodin karjakon tarkastamaan. Tämä totesi lehmän kuolleeksi, lihat eivät kelvanneet edes kettutarhaan, joten vahinko oli suuri. Jussi arvioi vahingon ainakin toistatuhannen markan suuruiseksi.
Perkiset oikeudessa
Kerran oli Santaholman sahalta karannut tukkilautta, kun puomi petti. Puutavara läksi ajelehtimaan merelle. Yhtiön miehet lähtivät etsiskelemään puita ja tulivat myös Perkisen mökille tiedustelemaan, onko rannalle ajautunut tukkeja. Pojat kielsivät, mutta miehet kurkistsivat ranta-aittaan ja kysyivät mitä puita siellä oli, kun oli leima "S". - Saunapuita, selittivät pojat.
Puut vietiin ja pojat joutuivat raastupaan vastaamaan anastuksesta. Jussilta kysyttiin vanhimpana, että kukas teistä on normaalein. Jussi huusi vihaisena:
- Ei kukkaan, tuo on kunnianloukkauksen solovausta!
Pojat vapautettiin.
Mummun kylvetys
Kalastaja Aku Jortaman kertomaa:
Tulin eräänä syksyisenä aamuna huvilalleni Ulko-Fanttiin. Huomioni kiinnittyi Iiläisen puolelta kuuluvaan huutoon ja mesoon. Vedin pitkävartiset kumisaappaat jalkoihin ja lähdin kulkemaan Reeten (Pyhäniemi) rantaan.
Ja voi kauheaa! Rannassa lahden toisella puolen oli kolme miestä, iso saavi ja saavissa jotakin. Kahlasin siitä M-sundin yli, Aleksi näki minut ja huusi:
- Jääströömi tullee, täälä kuule Jääströömi (Jählström, nyk. Jortama), pestään äitiä.
Antti harjasi juuriharjalla ja Jussi lemppasi ämpärillä jääkylmää vettä selkään ja muori huusi kuin syötävä. Syksy oli jo myöhäinen rannan rinteessä ja tietenkin pesuvedessä jo jäänhileitä.
Sanoin pojille, että lopettakaa heti, miksette vie mummoa saunaan?
- Ei sinne saunaan voi viijä, kun katto on resu, eikä sauna lämpiä, huusi Aleksi.
- Jussi on luvannut korjata katon, naulatkin on jo katolla.
Akun määräyksestä pojat olivat lähteneet viemään muoria sisälle pirttiin. Aleksi toisessa saavin korvassa ja Jussi toisessa ja muori saavissa. Olivat fyllanneet äitinsä jonkinlaisiin peittoihin lämpiämään.
Aku mainitsi, että se naulalaatikko oli ollut siellä saunan katolla jo 10 vuotta ja naulat olivat 3 tuumaisia ja Seudusta Jussin äkseerauksilla saatuja.
Perkisten sairas äiti
Perkisten vanha äiti oli vakavasti sairaana. Kaupungin terveydenhuoltolautakunnassa oltiin siitä vakavasti huolestuneita, varsinkin kun kuultiin, ettei äiti voinut nukkuakaan kuin istualtaan. Opettaja Iida Utukka lupasi käydä ottamassa selvää asiasta.
Kun hän sitten saapui potilaan luo ja koetti parhaansa mukaan johtaa keskustelua sairaan vaivoista tietoja saadakseen, lopetti sairas neiti Utukan miltei yksin hoitaman keskustelun kysymällä: "Mitenkähän sille Francolle mahtaa käyvä?"
Veljesten äiti, sitkeää sorttia kun oli, toipui vielä tästäkin taudista veljesten iloksi. Hän kuoli 85 vuoden korkeassa iässä vuonna 1938.
Yhtä ja toista Perkisistä
Joskus, juhlapäivinä Perkisillä syötiin hernerokkaa. Jotta hernesoppa ilahduttaisi kunnolla myös sokeaa, entistä merimiestä Antti, piti jonkun mennä heittämään ämpärillä vettä ikkunaan. Näin siksi, että syöjät tuntisivat olevansa merellä syömässä, olihan hernerokka purjelaivoissa tärkein ruokalaji.
Silloisen kauppaneuvoksen John Grundströmin eli "Sokeri-Jussin" vieraillessa Helsingissä presidentti Svinhufvudin vastaanotolla arvonimensä saadakseen, sattui presidentti kysäisemään: "Onko Raahessa muitakin kauppaneuvoksia?" Grundströmin kerrotaan vastanneen: "Onhan siellä, nimittäin Jussi Perkinen."
Perkisen Jussi oli nimittäin saanut kansalta lempinimen "kauppaneuvos" kierrellessään kaupungilla pärekoreineen kauppaamassa kertaalleen käytettyjä hammasharjoja, hujahajuvesiä, teräsniklattuja poikaneuloja, isonlinnun siipiä ym.
Perkisen veljekset vanhainkotiin
Kalle Pekuri ja valtuuston puheenjohtaja Vento alkoivat ihmetellä Perkisten poikien vointia, näitä kun ei ollut kaupungilla näkynyt eikä kuulunut. Pekuri kahlasikin lahden poikki Iiläisiin ja tapasi Aleksin sairaana makaamasta. Sovittiin, että Aleksi viedään sairaalaan ja Jussi ja Antti kunnalliskotiin.
No niin, sitten Aleksi vietiin sairaalaan, mutta Jussi ja Anttipa eivät halunneetkaan lähteä kunnalliskotiin. Tämän jälkeen ei ollut muuta mahdollisuutta kuin käyttää pakkokeinoja. Seuraava joukko lähti hevosreellä Perkisten talolle: Pekuri, kunnalliskodin maataloustyönjohtaja Näsänen, sosiaalilautakunnan jäsen ja Perkisten hyvä ystävä Valtteri Prami ja virkavallan edustajana konstaapeli Koskela.
Jussi ja Antti aavistivat heti mistä oli kysymys ja panivat tosissaan vastaan. Oli siinä melkoinen sähäkkä, kun veljekset huusivat ja rimpuilivat vastaan ja vielä heidän koiransa yhtyi rähinään. Rekeen päästyään veljekset alkoivat vähitellen rauhoittua ja intoutuipa Antti laulaa loikauttamaan merimieslaulujakin.
Jussi ja Antti alkoivat kuitenkin viihtyä kunnalliskodissa. Olihan siellä lämmintä, hyvä ruoka ja johtajatar, johon kaikki veljekset olivat korviaan myöten rakastuneet. Sokeritautinen Aleksikin pääsi sairaalasta kunnalliskodin hoiviin. Mutta Antti ei ollut kuullut, että joku tässä maailmassa olisi kuollut sokerin syöntiin. Niinpä Jussi ja Antti hyväntahtoisesti salassa muiluttivat Aleksille sokeria, tämä kun oli kovasti makean perään. Niinhän siinä sitten kävi, että tauti paheni pahenemistaan ja lopulta maaliskuussa 1951 Frederik Aleksander Perkinen poistui tästä maailmasta. Muut veljekset elelivät onnellisina kunnalliskodin hoivissa loppuelämänsä. Antti kuoli vuonna 1954, ja Jussi siirtyi suorasääristen legioonaan vuonna 1961.
Lähteet: Raahen juttuja/Raahen lukion 2 B-luokka/Opettaja Teuvo Virtanen v. 1987, Perkisen perhe/Onni Norio v. 1986, Muistojen nauhalta/Gretel Salmi v. 1988
Takaisin sivulle Totta ja tarua Raahesta