Vuorineuvos John Grundsrtöm oli todellinen "Raahen poika", joka oli täällä syntynyt samoin kuin vuorineuvoksetarkin. He omistivat täällä parikin taloa nykyisen Härkäkulman paikalla ja huvilan Ulkofantissa.

Grundström vietti täällä nuoruutensa ja kävi koulunsa mm. Suomen vanhimman ja maineikkaimman kauppaoppilaitoksen "Raahen Porvari- ja Kauppakoulun". Silloin Suomessa saatavan korkeimman kaupallisen sivistyksen kyllästämänä, luontaisen lahjakkuuden, sekä melkoisen huumorintajun myötäilemänä, lähti nuorukainen sitten maailmalle onneaan koettamaan.

Ja mikäpä näine eväineen oli koettamisessa, poika eteni virkaurallaan ennätysvauhtia ja niinpä hän ehti ennen kuolemaansa olla kymmeniä vuosia suomalaisen trustin Suomen Sokeri Oy:n pääjohtajana.

Kerran sattui neuvos jostain syystä olemaan Töölön sokeritehtaassa työajan jälkeen. Kulkiessaan tehdassalissa, hänellä kiintyi huomio katonrajassa olevaan irronneeseen listaan, tai liekö ollut siellä jokin muu paikka epäjärjestyksessä. Kun huomio oli katonrajassa, ei hän muistanut, eikä huomannut lähes lattian rajaan upotettua usean tuhannen litran siirappisammiota, vaan putosi päistikkaa siihen. Hän riuhtoi ja tempoi tahmeassa olotilassaan elämästä ja kuolemasta, mutta uiminen ei käynytkään siirapissa, kuten nuoruudessa oli käynyt uiminen "Fantin väylällä".

Siirappiammeen syvällä ollut pohja veti armottomasti puoleensa. Hullusti siinä olisi neuvokselle käynytkin, ellei aivan sattumoisin joku tehtaan työmiehistä olisi unohtanut reppuaan ja termospulloaan tehtaaseen ja tullut niitä noutamaan. Hän veti esimiehensä kuiville.

Joskus myöhemmin joku vuorineuvoksen lukuisista ystävistä kysyi, että tuliko siinä kuoleman lähestyessä mitään erikoista mieleen. "No eipä siinä oikeasti tullut mieleen juuri muuta kuin, että mitähän ne Raahen pojat olisivat tuumanneet ja minkä näköisiksi heidän naamansa olisivat venähtäneet, jos he lehdestä olisivat lukeneet, että "Sokeri-Jussi" on hukkunut siirappipönttöön."

Helsingissä oli tullut sitten seisovaksi vitsiksi, että neuvos tosin pelastui, mutta kalossit jäivät siirappiin, muttei tämäkään niin suuri vahinko ollut varakkaalle miehelle ja melko varmasti kalossitkin vielä joskus löytyvät täytekakusta.

Lähde: Felix Onkka/Tarinoita Raahesta ja lähiympäristöstä -kirja. Teksti on julkaistu oppaiden sivulla perikunnan luvalla. Sivua ei päivitetä.
 

Sokeri-Jussi oli mukava setä

Johannes (John) Grundström (1877-1953) syntyi ja eli lapsuutensa Raahessa. Hän opiskeli Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa. Hän teki mittavan uran sokeriteollisuuden palveluksessa. Vuodesta 1907 hän työskenteli ensin Helsingin sokeritehtaan, sitten vuodesta 1912 Helsingin siirappitehtaan ja 1916-1918 Kotkan sokeritehtaan toimitusjohtajana. Kun Suomen Sokeri Oy vuonna 1918 muodostettiin, tuli Grundstömistä sen toimitusjohtaja. Tässä tehtävässä hän ahersi vuoteen 1948 saakka. Raahessa Grundströmiä kutsuttiin Sokeri-Jussiksi.

John oli monien toimien mies. Hän osallistui aktiivisesti Suomen Teollisuusliiton toimintaan. Lisäksi hän oli mukana lukemattomissa talouselämän luottamustoimissa. Tunnustuksena ansioistaan talouselämän palveluksessa hän sai vuonna 1926 kauppaneuvoksen ja vuonna 1934 vuorineuvoksen arvonimet. Jussi avioitui vuonna 1905 raahelaisen Fanny Maria Burmanin kanssa. Perheeseen syntyi viisi lasta.

Vekkuli pikku poika

Sokeri-Jussi ei ollut mikään nyhverö pikku poikanakaan. Kun hän eräänä iltana pinkoi pihalta toiselle suorinta reittiä Härkätorin liepeillä, erään kellarin katto petti hänen allaan. Jussi oli satimessa. Kellarin omisti muuan mummo, joka ryminän kuultuaan luuli rosvojen olevan liikkeellä ja tyhjensi yöastian haisevan sisällön kuopasta ylös rimpuilevan poikaviikarin niskaan.

Jussi-poika suuttui likaisesta suihkusta niin, että rupesi hautomaan kostoa. Vähän kerrallaan hän kaivoi raplinkia mummon talon kivijalassa olevan ison kiven ympäriltä. Saatuaan kiven irti, hän pääsi ryömimään talon alle. Piilopaikassaan hän odotti sopivaa hetkeä. Kun pahaa aavistamaton mummo tuli kotiin, poika alkoi hiljalleen päästellä ilmoille laudan sahaamista muistuttavia ääniä. Mummo pelästyi pahanpäiväisesti. Taikauskoisena hän päätteli, että talossa kummitteli.

Jussi kömpi talon alle seuraavanakin iltana. Mummo oli kutsunut saarnamiehen kotiinsa haihduttamaan mielestään moiset hömpötykset. Kun sahauksen ääni alkoi kuulua, saarnamiehelle tuli kiire. Hän syöksyi ulos talosta ja mummu perässä.

Eräänä päivänä Jussi konttasi porstuan alle. Kun mummo palasi kauppareissultaan ja avasi ulko-oven, hän välittömästi kuuli sahaavan äänen. Naisparka säikähti niin, että sai slaagin ja joutui lasareetiin. Omatunto soimasi Jussia ja hän tunnusti kolttosen äidilleen. Mummon talossa ei sen koommin kummitellut. – Kyllä minäkin olen tuon tarinan kuullut, vahvistaa Aura Kallio, joka on Jussin vaimon, Fannyn, sukua. - Totta vai tarua, sitä ei kukaan tiedä.

Jussi lahjoitti patsaan

Vaikka ura Suomen Sokeri Oy:n palveluksessa vei Jussin pois Raahesta, ei hän koskaan unohtanut kotikaupunkiaan. Aura Kallio kertoo, että Grundstömit viettivät usein kesänsä Raahessa. Heillä oli huvila Fantissa. Paikan omistaa nykyään Rautaruukin ao. 200. Aura Kallio sai viettää lapsuutensa huolettomat kesät Gundsrtömien kanssa Fantin ihanissa maisemissa. Perheen nuorin tytär, Kitty, oli Auran paras kaveri. – Leikimme. Teimme pitkiä uintiretkiä, hän muistelee.

Sokeri-Jussi lahjoitti kotikaupungilleen Puolustaja-patsaan vuonna 1932 Gösta Norion ollessa kaupunginjohtajana. Lahjakirjassa oli vaatimus, että patsas on pysytettävä Härkätorille ja että luonnontilassa ollut Härkätori tulee muuttaa puistoksi. Näin tapahtuikin vuosina 1936-1938.

Kun Grundsrömit saapuivat Raaheen viettämään juhannusta, ja Härkätorin puisto oli valmistunut, he kokivat yllätyksen. Puistoon oli istutettu koivuja eikä sembramäntyjä kuten Jussi oli vaatinut. – Puut vaihdettiin, Aura Kallio selvittää. Eräs rouva, joka asui kadun toisella puolella patsaan kohdalla, vaati, että patsas on siirrettävä toiseen paikkaan tai ainakin käännettävä, koska se pyllistää hänelle. Rouvan toive ei toteutunut.

Luistelualueen jäädyttäminen Härkätorin puistoon ei ole mikään uusi asia. – Me vanhemmat jäädytimme kentän talkoilla niin, että lapset pääsivät luistelemaan, Aura Kallio muistelee 1950-lukua. Luistelualue oli erittäin mieluinen Härkätorin ympäristössä asuneille tytöille.

Kaimat ja komerssit

Sokeri-Jussi oli vaatimaton mies. Kun perhe saapui kesälomalleen Raaheen, hän vaihtoi vapaalle ja puki päälleen arkiset hynttyyt. Hän ei näyttänyt johtajalta eikä käyttäytynyt kuin johtaja. – Hän oli mukava setä, Kallio kuvailee. Jussi oli Perkisen veljesten hyvä ystävä ja kalakaveri.

Matka Fantista Iiläisiin taittui kiveltä kivelle hyppien. Monesti Kitty ja Aura olivat mukana, kun Jussi vieraili Perkisillä. Kauniina kesäpäivänä oli mukava istua pihalla. Poikien äiti kiehautti aina kahvit vieraille. Hän pesaisi kupeista enimmät liat pois ja kuivasi astiat esiliinan helmaan.

Oli kaunis kesäilta ja Sokeri-Jussi päätti piipahtaa moikkaamaan kaimaansa Perkisen Jussia. Kun hän illan vilakassa kahlasi paljain varpain kohti Iiläisten huvilaa, sattui ”virkaveli” huomaamaan hänet. – Kanat ulos, komerssoori saapuu, karjui Jussi, jota Raahessa leikillisesti kutsuttiin kauppaneuvokseksi, koska hän korinsa kanssa kulki kaupustelemassa milloin mitäkin. Perkisen kanat syöksyivät komennon saatuaan ulos ovista ja ikkunoista. – Ei minua ole koskaan otettu vastaan niin mahtavasti, Sokeri-Jussi kommentoi tapahtumaa.

- Perkisen asumuksessa oli kamari ja keittiö. Kanat asuivat sekä sisällä että ulkona, Aura vakuuttaa. Eräänä kesänä, kun Grundsrömit olivat jälleen Raahessa viettämässä kesää, Jussi oli tuonut sikarilaatikon tuliaisiksi Perkisen veljeksille. Hän oli Perkisten kanssa kalassa. Kun verkot oli laskettu ja kahvit juotu, aikoi hän sytyttää sikarin mutta huomasi, että oma laatikko oli jäänyt huvilalle.

Perkisen Jussi ehdotti Antti-veljelleen, että tarjoa nyt Jussillekin. – On se kummaa, ku Helsingistä tullee iso herra, eikä oo omia tupakeita ees ja oot vielä Runströömi. Polta omias, tuhisi Antti.

Pelastui siirappisammiosta

Kerrotaan, että Sokeri-Jussi oli eräänä iltana työajan jälkeen käyskennellyt Töölön sokeritehtaassa ja tiiraillut katonrajassa olevaa listaa tai jotakin muuta tärkeää. Kun katse oli suunnattuna kattoon eikä lattiaan, hän yhtäkkiä pudota mätkähti suureen siirappisammioon.

Hullusti olisi neuvokselle käynyt, ellei joku tehtaan työmiehistä olisi unohtanut reppuaan työmaalle ja tullut sitä iltasella noutamaan. Hän kiskoi johtajan kuiville.

Jälkeenpäin Jussin kerrotaan miettineen, että mitähän ne olisivat Raahessa sanoneet, jos lehdestä olisivat lukeneet, että Sokeri-Jussi oli hukkunut siirappipönttöön.

Aura Kallio tapasi Jussi-sedän viimeisen kerran vuonna 1952. Jussi oli käymässä Raahessa ja osallistui Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa järjestettyyn juhlaan. Aura kuului Raahen Naisvoimistelijoiden tanhuryhmään, joka esitti tilaisuudessa vanhoja tansseja.

John Grundsrtöm kuoli yllättäen kotonaan Bergvikin kartanossa heinäkuussa 1953. – Hän sai kalareissulla flunssan ja keuhkokuumeen. Häntä ei ehditty viedä edes sairaalaan, Aura Kallio täsmentää.

Lähteet: Raahen oppikoulu 1884-1984 (historiikki ja matrikkeli), Raahen Seutu: Juttu 21.7.1953, Onni Norio: Tarinoita Raahesta ja lähiympäristöstä, Aura Kallio: Haastattelu

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 3.5.2008.

Kirsti Vähäkangas

Takaisin sivulle Totta ja tarua Raahesta