Puuhun leikatut elämäkerrat
Kirkkokatu 27:n pihalla nököttää vieläkin leipurin mökki, jossa Samuli Sarkkila vietti Suomen vuotensa
Kuva: Kirsti Vähäkangas
Raahen museon yläkerrassa on näytillä pikkuruisia puuveistoksia. Samuli Sarkkilan veistämillä ihmishahmoilla on esikuvansa 1920- ja 1930-lukujen raahelaisissa.
Samuli (Samppa) Sarkkila syntyi vuonna 1878 Pattijoella. Nuoruusvuosinaan hän matkusti paljon, kävi kaksi kertaa Amerikassa. Hän ahersi kaivostöissä Alaskassa, kierteli Oregonit ja Kanadat. Hän näki ja koki paljon.
Suomeen palattuaan Sarkkila asettui asumaan kauppias Heikki Nordströmin talon (Kirkkokatu 27) pihaan pieneen leipurin mökkiin. Samppa piti mökin siistinä ja tiptopkunnossa. Nurkassa oli pino puukalikoita kuivumassa. – Hänellä oli aina puukko kädessä, Taina Perälä muistelee.
Sarkkilalla oli Amerikan tuomisina tukku dollareita. Hän teki sen erehdyksen, ettei vaihtanut Amerikan tienestejään markoiksi ja kun tuli suuri pörssiromahdus vuonna 1928, dollari menetti arvonsa ja Samppa omaisuutensa. Jäätyään puille paljaille hän joutui perumaan sovitun talokaupan ja morsiokin jätti.
Käsistään kätevä mies hankki niukan elannon näpertämällä alkeellisia puuveistoksia kaupunkilaisista. Aikalaisten mukaan hän oli laiha, lyhyt, kiltti ja hiljainen – lähes erakko.
Elämäkerta puiseksi kirjaksi
Sarkkila kertoi mielellään elämästään. Kertoessaan hän veisti. Puuhun siirtyi tarinoita omasta elämästä, Raahesta ja raahelaisista. Sampan naivistisia veistoksia ja reliefejä on lukuisissa raahelaiskodeissa ja Raahen museossa.
Sarkkilan kirja ”S. A. S. elämändarina” on neliosainen: lapsuus ja Amerikkaan lähtö, Amerikassa olo ja kotimaassa käynti, toinen Amerikan matka ja Alaskaan tulo, jälleen kotimaassa ja tänne asettuminen vanhuuden lepoon. Faneerilevyihin on leikattu kaikkiaan noin 150 kuvaa.
Tämän lisäksi Sarkkila veisti muutakin, hän vuoli puu-ukkoja, jotka esittivät raahelaisia herroja, porvareita, käsityöläisiä – miehiä, naisia, lapsia. Näistä hän kokosi henkilökarusellin.
Markan katsomismaksua vastaan Sarkkila esitteli puista henkilökaruselliaan kaupunkilaisille. Kauppa kävi ja nauru raikasi. Markkoja olisi virrannut kansantaitelijan taskuun lisääkin mutta uran katkaisi poliisi. Virkavalta kielsi jyrkästi karusellin esittämisen.
- On se kumma, kun ei omilla töillä saa tienata vapaassa Suomessa, Sarkkila tuskaili. Hän tuohtui kiellosta niin, että löi karusellin tuhannen tuusan nuuskaksi ja poltti puu-ukkonsa tuvan uunissa.
Ei poliisi ilkeyttään karusellin esittämistä kieltänyt, vaan sakotti Sarkkilaa sen takia, ettei hän ollut tullut ajatelleeksi maksaa huviveroa.
Sarkkila oli itseoppinut mies, kansantaitelija. Suomen kuvalehden artikkelissa vuodelta 1937 häntä verrataan munkkitaiteilijoihin, jotka maalasivat vanhojen kivikirkkojen seinille kuviaan. Toisin kuin munkit Sarkkila kuvasi vain oman ja lähimmäistensä elämän tapahtumia.
Pienen tytön ystävä
Taina Huovinen (nyk. Perälä) kävi usein asioilla Karvisen kaupassa pikku siskonsa Eila-Kaarinan (nyk. Pakka) kanssa. Eräällä kauppareissulla viisivuotias sisko hävisi yhtäkkiä. Hän oli taas kerran kipaissut pihamökkiin Sarkkilan Sampan luo.
Eila-Kaarinan ja Sampan ystävyys oli alkanut, kun Karvisen täti oli lähettänyt tytön viemään Sampalle vasta paistettua leipää.
Mökissä pikku tyttö pääsi keskelle satua: joka puolella oli puusta veistettyjä eläin- ja ihmishahmoja. Ihanin kaikista oli hevonen, jonka perässä oli rattaat. Samppa antoi Eila-Kaarinan leikkiä sillä. Hevosrattaille tyttö keräsi puiset possut ja lehmät. Aika kului kuin siivillä.
Eila-Kaarina tupsahti Sampan vieraaksi lupaa kysymättä, oveen koputtamatta ja aina oli sama lempeä vastaanotto. Tyttö kuuli maailman asioita ja vietti hienoja hetkiä mökin miehen vieraana.
- Usein Samppa turautti minulle kahvit, niin kuin ainakin vieraalle, Eila-Kaarina muistelee. Joskus tyttö sai kahvin kanssa oikein kaupasta ostetun viinerin. Kahviin lorautettiin kunnolla kermaa ja sokeria sai laittaa sekaan niin paljon kuin halusi! Viisivuotias tunsi itsensä kunniavieraaksi.
Eila-Kaarinan suuri aarre on Sampan veistämä pieni puuveistos, joka esittää tyttöä vuonna 1950. – Se on ollut mukana koko elämäni ja on edelleen.
Samuli Aleksanteri Sarkkila
- syntyi 10.5.1878 Salon emäseurakunnassa (Pattijoki),
- 16.3.1910 meni Amerikkaan,
- muutti 4.1.1913 Raahen seurakuntaan,
- kuoli naimattomana 20.5.1956 Raahessa.
Kirkkokatu 27
- Kirkkokadun ja Koulukadun kulmauksessa.
- Aina Frieman piti talossa kirjakauppaa 1880-luvulta lähtien.
- Friemanin kuoltua talo siirtyi Nordstömin suvulle.
- Nordströmit asuivat talossa ja pitivät siinä kauppaa.
- Karvisen sekatavarakauppa toimi talossa 1900-luvun puolivälissä.
- Sisäänkäynti oli talon Aurion puoleisessa päässä Koulukadun puolella. Asuntojen porstuat olivat pihan puolella.
- Pitseria Alto Mare toimi tiloissa 1984-2007. Oviaukko tehtiin nykyiselle paikalle.
Lähteet: Museon esite v. 1988, Suomen kuvalehti 5/1937, Raahelaiset 4.11.1984 ja 22.3.1987, Kirkonkirjat, Raahen seurakunnan hautausmaat -kirja, haastattelut: Timo Laukka, Eila-Kaarina Pakka, Taina Perälä, Eija Turunen, Asta Virtanen
Juttu on julkaistu Raahelaisessa 6.2.2010.
Kirsti Vähäkangas
Takaisin sivulle Totta ja tarua Raahesta