Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Puluvärkki jäi muistoksi purjelaivoista

 

Pikkulahdella museon edustalla sijaitseva Puluvärkki ei ole saari ollenkaan, vaan pieni kari, jolle iskettiin paalut, joiden päälle rakennettiin aitta

 

Kuva: Kirsti Vähäkangas

Raahelaiseen nimistöön on tallentunut monta tarinaa kaupungin historiasta

Tarina kertoo, että isovihan aikaan nuori raahelaisnainen rakastui tulisesti viholliseen, venäläiseen mieheen. Tämän teon takia onneton nainen mestattiin varoitukseksi muille. Teloituspaikka tunnetaan vielä nykyäänkin nimellä Mestauskallio.

Vähemmän romanttisen tarinaversion mukaan Mestauskalliolla olisi aikoinaan lahdattu sairaita eläimiä, joiden lihoista ei ollut ihmisten ruuaksi. Mikään yleinen teilauspaikka Mestauskallio ei ole kuitenkaan koskaan ollut. Raahen kaupungista ja sen liepeiltä löytyy monta paikkaa, joiden nimet kuulostavat nykyihmisen korvaan vähintäänkin merkillisiltä. Joidenkin paikannimien alkuperä on tainnut lopullisesti häipyä historian hämäriin, mutta osasta perimätieto on säilynyt hyvinkin - tosin lukuisina eri versioina.

Vanhassa Raahessa sijaitsevan Katinhännän alkuperän tuntenevat useimmat raahelaiset. Kissojen kanssa ei Katinhännällä ole mitään tekemistä, vaikka niitä sillä alueella on aina runsaasti vilistänytkin, muistelee Raahen matkailuoppaiden puheenjohtaja Pirkko Utriainen.

Raahe oli aikoinaan vahvasti kaksikielinen kaupunki, ja Katinhäntä-nimitys tuleekin sanoista gatans enda, kadun pää. Alunperin Katinhännällä on ilmeisesti tarkoitettu Kauppakadun loppupäätä, jossa merimiehet ja muut kaupungin vähävaraiset asuivat pikku mökeissään.

Noihin aikoihin Raahe jakautui visusti yhteiskuntaluokkien mukaan. Rantakadulla ja Pekkatorin ympäristössä asuivat rikkaat porvarit. Reiponkatu eli Reipslaakarinkatu, suomeksi Köydenpunojankatu, oli käsityöläisten aluetta. Katinhännässä asusti tavallinen kansa.

 

Porvareiden ilottelua

Kirkon kupeessa sijaitsevan Ämmänkadun nimestä löytyy kahta eri tarinaa. Toisen mukaan nimitys tulee siitä, että kaupungin lehmiä, raahelaisittain ämmyjä, kuljetettiin aikoinaan Ämmänkatua pitkin Lehmirannan niityille. Pirkko Utriaisen kuuleman version mukaan katua sanottiin myös Akkakaduksi, sillä sen varrella asui juoruilunhaluisia akkoja.

Nykyisin kaupungin suurimpiin kuuluvassa lähiössä Ollinsaaressa on perimätiedon mukaan asuttu jo ammoisista ajoista lähtien. Kuten nimi sanookin, Ollinsaari on aikoinaan ollut saari ja tarinan mukaan siellä asunut Olli Juhonpoika olisi antanut tiluksille nimensä.

Ollinsaaressa sijaitsi myös komea kartano, joka oli aikojen kuluessa monenkin raahelaisen porvarissuvun, muun muassa Soveliusten hallussa. Ollinsaari voi ylpeillä myös sillä, että siellä toimi vuonna 1870 läänin ensimmäinen kansakoulu.

Vähän kauempana kaupungin keskustasta sijaitsee Varvi, jonka nimi on perua Raahen purjelaivakauden ajoilta. Silloin alueella toimi parhaina aikoina viisi varvia eli laivaveistämöä ja siellä rakennettiin suurin osa raahelaisporvareiden aluksista.

Kaupunginosa on innoittanut myös puulaakijalkapallojoukkuetta, joka tunnetaan nimellä Varvin Veto.

Rautaruukin kainalossa kyyhöttävän Lapaluodon nimi on myös vanhaa perua. Maannousun takia merenpinnan yläpuolelle nousi leveä luoto, joka oli muodoltaan kuin lapa. Maan yhä noustessa se kasvoi kiinni mantereeseen, mutta nimitys jäi jäljelle.

Pitkässäkarissa sijaitsevat Ilolinna ja Iiläinen ovat nimiltään muistumia 1800-luvun alusta. Tuolloin Raahessakin yritettiin jäljitellä suuren maailman menoa ja rantaan rakennettiin uimahuone eli kylpylä sekä pyöreä tanssipaviljonki, jossa kesäisin pidettiin monet karkelot ja ilottelut. Siitä jäi nimitys Ilolinna.

Iiläisen alkuperä on sen sijaan murheellisempi. Nimitys juontaa juurensa vuoteen 1810, jolloin Raahessa riehuneessa tulipalossa tuhoutui kaupungin sadasta talosta 68. Raahelaisille tuli kiire jälleenrakennukseen, ja porvarit ostivat taloja Ruotsista saakka, jossa ne purettiin ja hirret laivattiin Raaheen.

Tulipalon tuhojen korjaamiseen saatiin naapuriapua, ja lautoja sekä rakennustarvikkeita lähti Raaheen kuljettamaan Iistä kotoisin oleva laiva. Alus kuitenkin haaksirikkoutui kaupungin edustalle. Kaupunkilaiset sanoivat, että se oli iiläisten tuho.

 

Rääpäkkä jää arvoitukseksi

Joitakin kaupunginosien nimityksiä ei kartoista löydy, mutta raahelaiset kyllä tietävät, missä sijaitsevat esimerkiksi Miljoonaperä ja Velkaperä. Velkaperäksi sanotaan aluetta, jolle sotien jälkeen rakennettiin taloja halpakorkoisella asevelilainalla. Kun talot oli velkarahalla tehty, alettiin paikkaa kutsua Velkaperäksi. Miljoonaperä puolestaan kaavoitettiin ja sille alettiin rakentaa hieman myöhemmin. Taloihin ei enää riittänyt asevelilainaa, vaan rakentamiseen jouduttiin ottamaan kalliimpikorkoista aravalainaa. Niinpä alue sai nimekseen Miljoonaperä.

Raahelaisten paikannimien joukossa vallan oma lukunsa ovat kaupungin edustan saaret. Siellä on Ämmä, Äijä ja Akkunalauta, Vasikanpää, Koninpää ja Konikari. Korvia hivelevät muun muassa Rääpäkkä, Riepu, Pimiä ja Puluvärkki. Pirkko Utriainen arvelee, ettei kaikkien nimien alkuperää tiedä enää kukaan. Joitain tarinoita on kuitenkin tallella.

Iso- ja Pikku-Kraaselin nimitykset juontavat juurensa keskiajalle ja 1500-luvulle, jolloin tärkein paikallinen pyyntikohde oli harmaahylje eli gräsel. Maafantin ja Ulkofantin nimien alkuperästä ei ole varmaa tietoa, mutta fantti-sana voisi viitata laivan köysistöön.

Museon edustalla sijaitseva pikkuruinen Puluvärkki on kansan suussa vääntynyt sanasta pålverket. Puluvärkki syntyi, kun Raaheen saapuneet laivat jättivät sille kohdin painona käyttämiään kivilasteja. Ajan myötä paikalle muodostui karikko, jossa sijaitsi kalastajien suola-aitta paalujen varassa. Ruotsin sana pål merkitsee paalua.

Suola-aitta on Puluvärkiltä ajat sitten jo purettu. Sen sijaan kaupunkilaisia ilahduttamaan on saarelle rakennettu suihkulähde.

 

Juttu on julkaistu Kalevassa 19.10.2002. Jutun julkaisemisesta Matkailuoppaiden kotisivulla on sovittu toimituspäällikkö Kyösti Karvosen kanssa 21.10.2002.

 

Lisätietoa Puluvärkki-nimen historiasta

Paikalla on ollut kivikko, joka muodostui samalla kertaa kuin muutkin saaret ja karit. Voi olla, että jonkin aluksen paarlastikivet on joskus tuohon karille laitettu. Paikalla oli isoja kiviä 1980-luvulla, kun ruoppaus paljasti Puluvärkin.

Kauppiaat, Soveliukset, hoksasivat, että tuohon karille saisi paalujen varaan aitan, joka sittemmin toimikin suola-aittana.

 

J. Merilän perimätieto

kertoo paikalle viedyn lisää kiviä jäitä pitkin. Tuo tieto todennäköisesti kertoo paalutuksen lisätuennan tarpeesta aitan rakennusvaiheessa?

 

Samuli Paulaharju: Wanha Raahe, sivu 37

Muinaisina hyvinä päivinä pieni Raahe oli suuren meren kanssa läheisemmässä yhteydessä kuin nykyään. Meri ulottui kaupungin rantaan asti niin syvänä, että isotkin laivat saattoivat purjehtia suolalasteineen kauppatorin laitaan makasiinien luo ja Puluvärkin suola-aitalle sekä Maa-Fantille, jonka rannalla oli aikoinaan kolmattakymmentä aittaa.

 

Jouko Manninen: Muistojulkaisu Raahen kaupungin 300-v. juhlaan, sivu 26

Kaupungin ensimmäinen laivalaituri näyttää olleen nykyisen pakkahuoneen laiturin pohjoispuolella, jossa vieläkin näkyy leveä kiviraunio, jonka päällä vielä jokunen vuosikymmen sitten oli makasiinirakennus. Samasta rauniosta lienevät Soviot siirtäneet kiviä ns. Puluvärkkiin, jossa myöskin oli makasiini. Nämä muutokset lienevät tapahtuneet 1700-luvulla, jolloin nykyinen pakkahuoneen laituri rakennettiin.

1800-luvun purjelaivakauden vaikutus Raahen kaupungin tienimistöön - pdf-tiedosto/Mirko Sanaksenaho 2009

 

Anne Helaakoski

 

Takaisin sivulle Totta ja tarua Raahesta