Petter Holmqvist (1830-1872) oli tullut Ruotsista. Hän oli pitkä, musta ja synkännäköinen mies, joka asui Aitakadun ja Mentzerinkadun kulmassa. Hän oli oikea pelitaituri, jota nimitettiin Pensseli-Pekaksi, Sika-Pekaksi ja Homppa-Pekaksi, aina asian mukaan.

Maalarinliikkeensä lisäksi ukolla oli sepän- ja valurinpajakin, jossa taottiin rautaa ja valettiin vaskea. Holmqvistilla oli vielä muitakin hommia. Hän elätti pihamaalla häkeissä sikoja, joita omalla pienellä kaljaasilla lähetti Ruotsiin.

Kasvattipa mestari kissojakin, joista nylki nahat ja myi Ruotsiin. Hänen talossaan asui toisinaan parikymmentäkin kissaa, jotka toisinaan panivat hirveät tappelun rähäkät. Kissoilla oli omat nimensäkin. Oli Killiina, Pappili, Mammili, Pissili, Kakkili ja komeimpana Herr-Pookeli.

Viimeisen pennin kapakka

Herr-Pookeli osasi kannella hampaissaan pullonkorkkeja ja heitellä niitä käpälillään ylös. Huvitettuina juopottelijat heittelivät korkkeja Herr-Pookelille ollessaan ryyppäämässä talossa. Sillä Homppa-Pekka piti talossaan viinapuotia, jota sanottiin viimeisen pennin kapakaksi, koska siellä sai vaikka viimeisellä pennillään pikku ryypyn.

Testamentti lastenkodille

Homppa-Pekka oli eläissään niin jumalaton mies, että sylki ja kirosi pappia, kun se kävi puhumassa sielun asioista. Kuolinvuoteellaan Pekka tuli omantunnontuskiin ja naimattomana miehenä testamenttasi talonsa ja omaisuutensa lastenkotia varten. Tämän lastenkodin oli Raahen Rouvasväenyhdistys perustanut kaupunkiin köyhiä lapsia varten vuonna 1867.
Raahesa kummittellee

Tässä Homppa-Pekan talossa vuonna 1867 perustettu lastenkoti toimi v. 1873 - 1981.
Talossa toimi kaupunkilehti Raahelainen v. 1982 - 1995. Sen jälkeen talo on toiminut yksityisasuntona.

Lähteet: Raahen opaskurssilaisille v. 1997 jaettu materiaali, Samuli Paulaharju: Wanha Raahe.

Synkeä ja hyväsydäminen maalarimestari

Purjelaivakauden Raahessa asui monia käsityöläisiä. Oli kopparslaakareita, hattumaakareita, karvareita, kraatareita ja reipslaakareita. Petter Holmqvist oli monen alan taitaja.

Samuli Paulaharju kuvaa Holmqvistia pelitaituriksi, jota mainittiin milloin ”Pensseli-Pekaksi”, ”Sika-Pekaksi” tai ”Homppa-Pekaksi” – aina asian mukaan.

Holmqvist asui ja piti maalarinliikettä sekä sepän- ja valurinpajaa nykyisen Palokunnan (ent. Aitakatu) ja Koulukadun (ent. Mentzerinkatu) kulmauksessa. Talossa oli ennen häntä asunut maalari Jonas Holmstén.

Maalarina Holmqvist oli mestariluokkaa. Niinpä hän sai urakakseen koristemaalata kaupungille vuonna 1860 Brunowin perikunnalta ostetun talon juhlasalin. Salista tehtiin kokous- ja juhlahuone Raatihuoneeksi hankittuun rakennukseen.

Salin värityksestä tuli ajalle tyypilliseen tapaan hienostunut. Seinät peitettiin kalkkirappauksella, jonka päälle maalattiin pilastereita ja niiden väliin peilejä. Myös leveistä laudoista tehty katto koristeltiin. Nämä Holmqvistin tekemät maalaukset paljastuivat, kun Raatihuoneen juhlasalin seinä- ja kattopinnat uusittiin vuonna 1986.

Maalarien boheemiksi mainittu Holmqvist elätti pihamaalla häkeissä sikoja, joita omalla kaljaasilla kuskasi Ruotsiin. Mestarin pihapiirissä vilesti kymmeniä kissoja. Ne eivät suinkaan olleet lemmikkieläimiä, vaan Holmqvist nylki niiltä nahat ja myi Ruotsiin, jossa niistä lienee valmistettu puuhkia hienoille naisille.

Talossaan hän piti myös viinapuotia, jota kutsuttiin ”viimeisen pennin kapakaksi”. Hänen liikeideansa oli vallan loistava: siellä sai vaikka viimeisellä viisipennisellä viinaryypyn. Asiakkaita riitti. Maalaiset pistäysivät kaupungista poistuessaan naukkaamaan matkaryypyn. Laivatöistä palaavat miehet istuskelivat kapakassa yömyöhään.

Ulkomuodoltaan pitkä, musta ja synkeä mies oli aikalaisten mielestä jumalaton. Hänen kerrotaan terveinä päivinään kiroilleen papille, joka olisi virkansa puolesta halunnut keskustella sielunasioista. Lieneekö Petter tullut rähinöinnistään tunnontuskiin, kun kävi ehtoollisella 15.8.1858.

Sairastuttuaan vakavasti hän laati testamentin, jossa määräsi lähes koko Suomessa oloaikanaan hankkimansa omaisuuden Rouvasväen Yhdistykselle lastenkotia varten. Testamentin valvonnassa tuli ongelmia, kun Holmqvistin entinen palvelija Maria Honka vaati itselleen lehmää, pesän rahoja sekä erästä peltovainiota. Juttu raukesi, kun Hongan väitteille ei löytynyt näyttöä.

Jokin asia lienee jäänyt Holmqvistin mieltä painamaan, kun hän vielä kuolemansa jälkeen kävi taloaan katsastelemassa. Polton muorikin oli nähnyt ja kuullut, kun ukko turkit päällä ja naulakantaiset kalossit jaloissa oli kopsutellut kadulla. Mies oli kadonnut, kun muori oli iskenyt jalkansa katuun ja sanonut topakasti: ”Mitä kuolleella on elävien kanssa tekemistä? Mene sinne, mistä olet tullutkin ja anna eläville rauha!"

Petter Anton Holmqvist

• Syntyi 20.2.1830 Ruotsissa.
• Piteå – Merkintä kirkonkirjan huomautussarakkeessa: joko syntymäpaikka tai paikka, josta muutti Raaheen.
• Maalarimestari, seppä, kapakoitsija.
• Naimaton ja lapseton.
• Testamenttasi omaisuutensa lastenkodille.
• Kuoli 7.5.1872 Raahessa. Hauta Haaralassa.
• Lastenkoti toimi Holmqvistin lahjoittamassa talossa vuoteen 1981 saakka, jolloin se lakkautettiin.
• 1982-1995 kaupunkilehti Raahelainen toimi talossa.
• Nykyään talo on yksityisasuntona.

Lähteet: Samuli Paulaharju: Wanha Raahe, Tuulikki Nousiainen: RS 31.1.2003, Eija Turunen: Brunowin talosta raatihuoneeksi v.1987, Raahen tienoon historia III, kirkonkirjat, Vesa Hannila: Sata vuotta raahelaista lastenkotitoimintaa

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 18.4.2009

Holmqvistin hauta Haaralassa

Kirsti Vähäkangas

Takaisin sivulle Totta ja tarua Raahesta