Keskuskoulun historiaa
Keskuskoulu rakennettiin vuonna 1912 "suolle ja lehmilaitumelle"
Kuva: Seppo Sorvari
"Raahen keskuskoulu on rakennettu vuonna 1912 arkkitehti Johan Jac Ahrenbergin suunnitelman mukaan. Rakennuksessa toimivat aluksi keskikoulu ja yksityiset jatkoluokat, jotka yhdistyivät 1952 Raahen yhteislyseoksi. Sota-aikana koulurakennus oli sotasairaalan käytössä. Vuodesta 1958 rakennuksesta tuli keskuskansakoulu, jossa on toiminut myös kansalaiskoulu ja apukoulu. Raahessa siirryttiin vuonna 1974 peruskouluun, jonka jälkeen koulu on ollut peruskoulun ala-aste. Vuoden 1988 saneerauksen jälkeen koulun tilat ovat olleet myös musiikkikoulun käytössä.
Jac Ahrenberg suunnitelma edusti vuosisadan alun modernia koulurakennusta, jossa luokkahuoneet ryhmittyvät keskushallin ympärille. Ahrenberg yhdisti rakennuksessa useita tyyliaiheita taitavasti. Ranskalaisvaikutteisia uusrenesanssipiirteitä näkyy kattomuodossa, pääsisäänkäynnin kaariaiheessa ja julkisivun ikkunasommitelmassa. Klassismia edustavat pääsisäänkäynnin päätykolmioaihe ja ensimmäisen kerroksen doorilaiset ja toisen kerroksen joonialaiset pylväät. Ripaus jugendia on nähtävissä mm. porrashuoneen kaidesommitelmissa.
Koulurakennus saneerattiin vuonna 1987-1988. Arkkitehtitoimisto Klemolan tekemä suunnitelma perustuu tyylihistorialliseen restaurointiin samalla kun opetustilat on modernisoitu. Koulun alakerran juhlasali ja toisen kerroksen kamarimusiikkisali ovat runsaassa käytössä musiikkikoulun ja kaupungin kulttuuritiloina."
- Viisikantapalkinto. –
- Mille suolle ja lehmilaitumelle olette kauniin rakennukseni sijoittaneet? kerrotaan arkkitehdin lausahtaneen aikoinaan. Koulu rakennettiin omana aikanaan ”syrjäiselle” paikalle, kaupungin ulkopuolelle.
- Menzerinkatu muutettiin koulun takia Koulukaduksi.
Ulkomaalaus vuosina 2009-2010. Historiikki tekeillä (v. 2010).
Lähteet: Keskuskoulun internetsivut, opaskurssien luentomateriaalit vuodesta 1987
Takaisin sivulle Totta ja tarua Raahesta