Silloin kun Raahessa ei vielä ollut vesijohtoa, oli Jaakopin lähde avainasemassa. Tosin lähes joka talolla oli oma kaivonsa, mutta niiden vesi oli yleensä rautapitoista ja "kovaa" ja väriltään kuin kertaalleen juotua.

Pyykkivesi eli rännivesi koottiin katoilta puusaaveihin ja -tynnyreihin ja säilytettiin pyykkipäivään asti. Mutta jos sattui olemaan pitkiä poutia, eivätkä talojen rännit antaneet mitään, oli pakko turvautua Jaakopin lähdeveteen.

Hevosajurit, joista viimeinen kai oli Eino Turpeenoja, ajoivat vettä "vesipiipuillaan" taloihin. Jotkut vetivät omilla rataspeleillään tai kelkoilla vettä koteihinsa.

Lähde lienee noin 250 vuotta vanha (Norion kirja on julkaistu vuonna 1983). Sitä ennen se pulputti vettä Kirkkolahden pohjassa. Vesi on varsin hyvää ja "pehmeää", pyykkivedeksi sopivaa ja sitä on runsaasti. Jopa niin runsaasti, että kaupunki suunnitteli yhteen aikaan varustaa koko silloisen pikku-Raahen tällä vedellä. Suoritettiin koepumppauksia. Paljon vettä tuli, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että se olisi riittänyt suunnitellun vesijohtolaitoksen tarpeisiin. Kerrottiinpa silloin, että kun kaivo imettiin aivan kuiviin, alkoi lopuksi tulla suolaisen makuista vettä. Lähteessä ilmeisesti meni liika vesi vesisuonia pitkin mereen ja nyt kovan imun vallitessa se tuli takapakkia merestä kaivoon.

Kun kaivon lähitienoot, Kirkkolahden rantamat, olivat karjan laitumena, kerrottiin, että vedessä selvästi olisi ollut "lehmän maku".

"Isonkirjan" eli piplian Johanneksen evankeliumissa kerrotaan "Matkallaan hän (Jeesus) tuli Syrakusiin, samarialaiseen kaupunkiin, lähellä aluetta, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille." Siellä oli myös Jaakopin lähde.

On arveltu, että nykyisen Jaakopin lähteen nimi jotenkin johtuisi edellä kerrotusta tapauksesta. Onhan se voinut hiukan vaikuttaa asiaan, mutta varsinaisesti nimen synty on kai tapahtunut seuraavasti. Aikoinaan pattijokinen Jaakoppi Maarala nai Joensuun Kaijan eli Kartta-Kaijan. Kaupantekijäisiksi hän sai mökin ja otti haltuunsa samalla mökin vieressä olevan lähdekaivon.

Maarala piti kaivoa puhtaana ja kunnossa, jonka vuoksi ympäristöläiset rupesivat nimittämään kaivoa Maaralan kaivoksi. N. 40-50 vuotta sitten otti kaupunki huoltaakseen tämän hyvän vesipaikan, koska kaupunkilaiset enenevässä määrin alkoivat kaivoa käyttää. Tämän jälkeen muutettiin tai muuttui -kaivon nimi Jaakopin lähteeksi. Voi hyvinkin ajatella, että ellei Uudessa Testamentissa olisi puhuttu Jaakobin lähteestä, olisi raahelaisen kaivon nimi edelleen Maaralan kaivo.

Lähde: Felix Onkka (Onni Norio): Tarinoita Raahesta ja lähiympäristöstä -kirja, joka on julkaistu 20.11.1983.

Jaakopin lähteen alkulähteillä

Siinä se törröttää muinaismuistona melkein keskellä Reiponkatua. Jaakobin kaivo. Jaakopin lähde. Aikana ennen vesijohtoverkostoa se oli avainasemassa Raahen vesihuollossa. Moni raahelaiskoti sai vetensä siitä vuosikymmenien ajan.

Runsasvetisen lähteen käyttöön otosta löytyy niukasti kirjoitettua tietoa. Raahen tienoon historia III mainitsee ainoastaan, että Reiponkadun päässä sijainnut Jaakopin lähde oli vaatimattoman näköinen. Lähde oli 1900-luvun alkupuolella kattamaton. Sen päällä oli rakennelma, jossa oli pyöreä ratas. Sitä pyörittämällä kaupunkilaiset saivat nostettua vettä lähteestä. Monet uskoivat lähdeveden parantavaan vaikutukseen.

Samuli Paulaharju selostaa mainiossa Wanha Raahe –kirjassaan raahelaista vesihuoltoa tarkasti mutta Jaakopin lähteen historiaan hän ei ole perehtynyt.

Vuodesta 1974 Raahelaiseen pakinoita kirjoittanut Onni Norio julkaisi vuonna 1983 kirjan, josta löytyy tietoa Jaakopin lähteen vaiheista. Hän kertoo myös Jaakoppi Maaralasta, joka avioitui Kaija Joensuun kanssa. Kaupantekijäisiksi mies sai mökin ja otti samalla haltuunsa mökin vieressä olleen lähdekaivon. Hän piti lähdettä puhtaana ja kunnossa. Lähdettä puhuteltiin Maaralan kaivoksi. Tienneekö kukaan, milloin ja miten nimi muuttui Jaakopin lähteeksi.

Vuonna 1930 lähdettä kunnostettiin, syvennettiin ja sen päälle rakennettiin puinen koppi. Tästä kertoo Reijo Norio artikkelissa, joka julkaistiin Raahen Seudussa kesällä 2005.

Raahen kaupunki suunnitteli 1940-luvun loppupuolella vesilaitoksen sijoittamista Jaakopin lähteen läheisyyteen. Suunnitelmasta luovuttiin, koska tutkimuksissa havaittiin, että Jaakopin lähteen veteen sekoittuu merivettä, kun vettä pumpataan runsaasti. Tarkoitukseen sopiva alue löytyi Antinkankaalta.

Vesijohtoverkostoa ruvettiin rakentamaan 1950-luvun alussa. Tästä huolimatta Jaakopin lähde säilytti asemansa vedenjakelupisteenä, sillä kaikki taloudet eivät olleet heti valmiita ostamaan kallista kraanavettä.

Raahen kaupunginarkiston papereista selviää, että yleisten töiden lautakunta pohti Jaakopin lähteen purkamista vuonna 1972. Vesijohtoverkosto kattoi tuolloin lähes koko kaupungin ja lähdettä pidettiin tarpeettomana jäänteenä vanhoilta ajoilta. Lähteellä oli myös puolustajia. Heidän mielestään sen tuli olla käytössä niin kauan kuin vesi pysyi käyttökelpoisena. Asia jätettiin pöydälle. Vuonna 1973 Jaakopin lähde liitettiin vesijohtoverkostoon. Lopullisesti se suljettiin 1970-luvun lopulla, jolloin vesiposti siirrettiin Saaristokadulle.

Reiponkatua hallitsevan rakennelman purkamista suunniteltiin myös 1980-luvulla. Tuolloin Raahen kaupungin teknisellä puolella työnjohtajana toiminut Ernesti Näsänen muistaa puhelinsoiton ja käskyn laittaa miehet purkutyöhön. – Hetken päästä puhelin soi uudestaan ja purkumääräys peruttiin, Näsänen muistelee.

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 27.9.2008.

Jaakopin lähe, arkisen hyörinnän keskipiste - Raaheksi räntätty juttu

Kirsti Vähäkangas

Takaisin sivulle Totta ja tarua Raahesta