Raahen Matkailuoppaat ry järjestää Pekanpäivien aikana opastettuja kävelykierroksia vanhaan Raaheen. Tunnin mittainen kiertokävely alkaa Myhrbergin puistosta, Rantakadulta. Kävelyreitti mutkittelee idyllisiä vanhan kaupungin katuja. Matkailuopas johdattelee kuulijansa Samuli Paulaharjun jalanjäljille menneitä muistellen, nykypäivää unohtamatta, ikäviä numerotietoja vältellen.

Reitin varrella poiketaan raahelaisen merimaalarin kotiin. Ja lopuksi päästään kripukahville museokahvila Packhusiin.

"Ruokakauppaa ei ollut, eikä sitä kaivattukaan. Kun sitten Byström pystytti ruokakaupan Brahenkadun varrelle, niin koko joukolla ihmeteltiin: 'Ruokakauppa!' Eikä alussa moni kehdannut ainakaan leipää ostaa, sillä sitä pidettiin kovin häpeällisenä ja leivän ostajaa aivan saamattomana; sanottiin: - Sekin kuuluu ostavan leipää!" (Samuli Paulaharju, Wanha Raahe)

Isotori tunnettu

Brahenkatu kulki 1800-luvun puolivälissä nykyisen Kauppakadun paikalla. Sitten katu sai nimekseen Pitkäkatu. Kauppakadusta kehkeytyi ajan oloon Raahen kaupan keskus. Se menetti asemansa vasta 1960-luvulla, kun liikekeskus siirrettiin asemakaavalla nykyiselle paikalleen.

"Isollatorilla Raahen parhaat porvarit monta kertaa tekivät päätöksiä kaupungin asioistakin. Viidenkin miehen voimalla siellä vain neuvoteltiin ja päätettiin, että tehdään sillä ja sillä tavalla, ja sillä tavalla sitten tehtiinkin. Eikä siinä sen parempia kokouksia eikä valtuustoja tarvittu." (Samuli Paulaharju, Wanha Raahe)

Isotori tunnetaan nykyään Pekkatorin nimellä. Raahen rouvasväen yhdistys organisoi 1800-luvulla varojen keräämisen patsaan hankkimista varten. Walter Runebergin veistämä patsas pystytettiin torin keskelle vuonna 1888. Tämä on ollut aiheena nimenmuutokselle.

"Mutta kun Raahe rupesi keräämään rahoja Pietari Brahen patsasta varten, sai se koettaa parhaansa. Pantiin pari kertaakin kuukaudessa toimeen pikku illatsu, 'soire', näytelmineen, lauluineen ja soittoineen, milloin minkin porvarin luona, ja sitten taas loppiaisena raatihuoneen salissa suuret 'trettondags maskeradit', joissa naiset esiintyvät Kustaa III:n aikaisissa silkkipuvuissa ja herrat tummanpunaisissa samettipukineissa, tanssien manuettia." (Samuli Paulaharju, Wanha Raahe)

Patsaasta oltiin sata vuotta sitten monta mieltä. Pakinoitsija Agapetuksen kerrotaan sanoneen, että patsas näyttää naurettavalta korkean jalustansa nokassa. Ja eräs raahelaisrouva, joka oli kunnon vanhan kansan perua, ei suostunut enää jalallaan astumaan torille, koska se oli pilattu patsaalla.

"Mutta reipslaakari eli reippo kehräili vain hamppukuontaloa pitäen työpajanaan syrjäistä Reiponkatua. Vanhoina aikoina olivat Raahen reippoina kehräilleet vanhat Läksyn äijät, Johan Läksy ja sen poika Johan, jotka olivat vanhaa Läx-nimistä Ruotsista tullutta sukua, käydenvääntäjiä, kalanpyytäjiä." (Samuli Paulaharju, Wanha Raahe)

Nimellä taustansa

Reiponkadun nimi muutettiin vuonna 1928 Kaivokaduksi kadun päässä olevan Jaakopin lähteen mukaan. Asukkaiden vaatimuksesta nimi palautettiin entiselleen. Täytyyhän vanhassa merikaupungissa olla nimikkokatunsa niin tärkeällä ammattikunnalla kuin köydenpunojat.

"Mutta Johan Anders Ravander oli Raahen suurimpia ja toimekkaimpia värjärimestarieta, oikein herrana esiintyvä. Ämmänkadun suussa kaupungin laidassa oli mestarin talo ja työpaja, jossa ukko kisälleineen ja oppipoikineen hääri monet kymmenet vuodet." (Samuli Paulaharju, Wanha Raahe)

Ämmänkadun väitetään saaneen nimensä kadun varrella asuneiden juorunhaluisten akkojen mukaan. Toisen lähteen mukaan nimen kuuluisi olla Ämmynkatu. Tämä puolestaan tulisi ämmyistä eli lehmistä, joita kuljetettiin juuri tuota katua pitkin kaupungin yhteiselle laitumelle.

Runsaasti aluksia

"Laivan besättningin suuruus oli laivan mukainen. Kuunarin besättninkiin kului vain kahdeksan merimiestä, ja prikissä tarvittiin tusinan verran, mutta ison parkkilaivan ja fregatin herneenottoon sai astua parikymmentäkin miestä, ja heille kaikille oli kyllä tehtävää." (Samuli Paulaharju, Wanha Raahe)

Raahe oli Suomen suurin laivanvarustajakaupunki 1860-luvun lopulla. Raahen kauppalaivastoon kuului parhaimmillaan 58 alusta, jotka melkein kaikki oli rakennettu kaupungin omilla telakoilla. Joka toinen raahelainen sai elantonsa merenkulun ja kaupan ammateista.

"Mutta kajuutpojasta voi seuraavassa herneen otossa jo tulla jummanni, jopa sitten taas matruusikin. Voipa poika kerran kohota konstinkin virkaan sekä vielä styyryksikin, jos kävi Vaasan navigatsuuniskoulua, kuten Jaako Marjelin ja moni muukin Raahen entinen kajuutpoika. Saattoi entisestä kajuutpojasta tulla koskus kapteenikin, kun vain jaksoi paljon käydä sekä merta että navigatsuuniskoulua." (Samuli Paulaharju, Wanha Raahe)

Kripukahville Packhusiin

Kapteenin kuukausiansio oli 400 - 500 markkaa. Perämiesten palkka oli 100 markkaa kuukaudessa. Muun miehistön kuukausipalkka oli 60 - 80 markkaa ja jungmannin vain 15 - 20 markkaa. Saaristokatu on yksi Raahen vanhoista merimieskaduista. Talot olivat sata vuotta sitten pieniä, joskus vain yhden huoneen käsittäviä. Taloa laajennettiin sitä mukaa kun varat antoivat myöten ja perhe kasvoi.

"Kraaselin majakasta oli ensin huomattu kotilaivan täysin purjein puskevan ulapalta Raahea kohden ja sen merkiksi oli heti vetäisty flaku ylös. Ja siitä sinkosi kaupunkiin iloinen humaus: 'Pooki flakkaa!' Enempää ei tarvinnut sanoa. Koko kylä tiesi, että kotilaiva oli tulossa." (Samuli Paulaharju, Wanha Raahe)

Näin on asteltu Paulaharjun jalanjälkiä Rantakadulle saakka ja päästään nauttimaan kripukahvit, jotka tänä vuonna (1991) tarjoaa museokahvila Packhus.

Kävelykierroksia opastavat tänä vuonna Kirsti Vähäkangas, Marja Väänänen, Pirkko Utriainen ja Mirja-Leena Laitila Raahen Matkailuoppaista.

Juttu on julkaistu 25.6.1991 Raahen Seudussa.

Kirsti Vähäkangas

Takaisin sivulle Avviiseisa präntättyä