Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Morselleja, silikkityynyjä, polokkaporsaita

 

Kompiaiset ovat nykyään museotavaraa

 

Kuva: Kirsti Vähäkangas

Kuulemma joskus 1800-luvulla Oulusa oli asustellu ranskalainen kauppias, jolta keskenkasvuset sikiät kävi ostaan irtsikoita issoista lasipurkkeista. Makiannäläkänen viiso sormella sitä purnukkaa, josta oli makunautintua vailla, miten muuten sois saanu oikiansorttista namua völijyyn. – Combien (=kuinka paljon), uteli kauppias, ku se halus tietää, montako namua pussiin tuupataan. Ranskan kieltä taitamattomat mukelot kuuli sanan kompiaiseksi ja luuli, että se meriteeraa karamellia.

 

Karamellifröökynöitä ja kompiaistätejä

Raahen kompiaiset tiijettiin ja tunnettiin melekeen koko maasa 1800-luvun jäläkipuoliskolta 1960-luvulle asti. Raahesa kompiaisresähtejä ov varijeltu suurena salasuutena, jokkon siirtyny vaan hantvärkkäriltä toiselle. Taikinoita on aina kuukattu sulijettujen ovien takana, että nouhau on säilyny visusti taitoniekan hallusa.

Raahen ensimmäisenä karamellitätinä hääräili rouva Jurvelius, joka keitteli kompiaisia 1800-luvulla. Sitte taijon nappas hyppysiisä Idmanin mampsellit, jokkoli muuttanu tänne Vaasasta. Flickorna Idman kaupitteli myös nisuja. Pakartuvasa niilloli höyryskaappi, josa nisut nostatettiin.

Mampsellit kortteeras hyyryläisinä kapteeni Stjernuddin pytingisä Mölleriä vastapäätä sillosella Brahenkavulla (nyk. Kauppakatu). Maria Catharina Stjernudd (s. Hedmansson, 1812-1893) oli taitava tekokukkien tekijä. – Vi ska byta konst (=vaihdetaan taitoja), kapteenska ehotteli mampselleille ja niin tehtiin.

Kapteenska kuukasi monevväriset karamellisevokset pienellä tinnaamattomalla kuparipannulla kolomijalakasen präntinjalan varasa kamarin uunisa. Eijollu siihen maaliman aikaan sähköhällää eikä mulineksia. Sammoihin aikoihin karamelleja valamisti vielä vanaha Jurveliuksen rouvaki mutta kapteeninrouvan kompiaiset oli parempia. Kapteenska oli komia nainen ja puhu engelskaa. Soli luonteeltaan hyväntahtonen ja anto aina kaupantekijäisiä kompiaisten ostajille.

Namut pakattiin pikkusiin omatekosiin valakosiin nelijännesnaulav vetosiin paperipusseihin. Apulaislikka hilipasi talosta talloon kaupustelemasa kompiaisia. Fredrik Sovelius oli perso makijaisille ja lotasi pussin tyhyjäksi samon tein, tyyräs tyhyjän pussin takasi ja osti toisen. Lauvantaipäivä oli tavallisesti karamellien kauppapäivä.

Kapteenskalta karamellien valamistustaijon supersalasuuvet peri Maria Sofia Laurila (1859-1933), jokkoli hääränny rouvan häläppärinä 13-vuotiaasta asti. Vanahan rouvan kuoltua alakoki entinen apulainen jatkaa karamellifröökynänä raahelaisten makijaisten valamistusta ja kauppaa vuosikymmeniksi.

Poikaviikarit kävi vielä1920-luvulla Katinhännäsä karamellitalosa Pitkänkarin sillan juuresa noolaamasa restbitejä, jäännöspaloja. Karamellifröökynä ravotti sisältä lukittua ovia ja tuikkasi siitä tötteröllisen kompiaisen jytysiä.

Perinne jatku, ku neiti Laurila usko resähtit sukulaiselleen Aila Nikulalle ja tämä puolestaan luovutti salasuuvet rouva Helvi Myllylälle. Ku Raahen kaupunki viiras 300-vuotiskekkereitä, niin Myllylän rouva loihti makkeiset juhulaa varten. Viimenen kompiaistäti keitteli kompiaisia kotonaan vuosikauvet. Myllylä muutti Ouluun mutta lähetti sieltä äkkimakijoita herkkuja Raaheen. Niitoli myynnisä Hassisen kaupasa Kauppakavulla vielä 1960-luvulla.

Aataminaikuset kompiasresähtit siirty kansakoulunopettaja Tellervo Poukkulan haltuun. Sei alakanu tekkeen kompiaisia ammatikseen mutta valamisti niitä joskus myyjäisiin. Poukkula luovutti vuonna 1976 resähtit Raahen kaupungin kotitalloustoimistoon siinä toivosa, että niitä vielä joskus käytettäs. Joku lienee reistannukki kuukata mellitaikinoita ohojeitten mukkaan.

Paula Pirinen piti Katinhännäsä Kesäkatti-kahavilaa 1990-luvulla ja palijastaa kokkeilleensa kompiaisten valamistusta. – Morselliseos onnistuu, mutta vetokaramellitaikina jämähtää ennen aikojaan ja polttaa näpit, Paula tunnustaa.

 

Grännan polokkaporsaat mallina

Raahen kompiaisten alakuperästä löytyy ainaski kaks tievon murusta. Liekkö resähti kulukeunu alakujaan Ameriikasta jonku sjömannin tahi ryökkynän völijysä? Vai voisko alakuperä löytyä Ruottista, Grännasta? Amalia Eriksson aukas Grännasa vuonna 1859 puttiikin, josa se möi senki seittemää sorttia fiinejä paakelseja ja polokkaporsaita.

Grännan polokkaporsaille on sukua yks sortti Raahen kompiaisia. Nimittäin ne punaraitaset, piparmintunmakuset, joitten raaka-aineeksi tarvitaan sokeria, vettä, glukoosia, etikkaa, piparminttuölijyä ja karamelliväriä. Sokerilientä keitetään hyvällä lämmöllä puoli tuntia. Osa sevoksesta kupastaan marmorilevylle ja siihen sekotettaan piparminttuölijyä. Lopput massasta värijätään punaseksi. Monijoitten hankalien työvaiheitten jäläkeen massa kiskotaan pitkäksi nauhaksi. Punaset ja valakoset nauhat kierretään yhteen ja siliputaan passelin kokosiksi kappaleiksi.

Morsellit valetaan pikkuriikkisiin paperimuotteihin. Perusraaka-aine on sokeriliemi, jota häätyy keittää niin kauvon, että massasta voi venytellä taipusaa lankaa. Karamellilanka ei saa olla liian vetelä, ku sillon karamelli ei pysy kasasa. Jos massasta tulla tupsahtaa liian kovvaa, se on ku sementtiä eikä kelepaa ku verkon painoksi. Jos siihenkään. Morsellit maustetaan piparminttuölijyllä ja jollaki esanssilla niinku vaikka ananas, sitruuna tai mansikka. Lopuksi taikina värijätään karamellivärillä. Massa annostellaan muotteihin ja keskelle tällätään kokonainen neilikka. Täyvellisen onnistunneet morsellit on pehemiän maukkaita.

Jokku kompiaisresähtien aineet on meleko outoja niinku tämäki trollvatten, jota pannaan höystöksi yks teelusikallinen vaniljatankoihin. Hilijasella tulella keitellään massaa, josson puoli kilua sokeria ja varttilitra vettä. Valamista taikinaa vatkataan marmorilaatan päällä ensin kahen veihten kans ja sitte palijain käsin. Lopulta taikina venytettään pitkäksi pötköksi ja pilikotaan palasiksi.

Kompiaisfröökynät näperteli taikinoista kaikevvärisiä namuja. Oli punasia, keltasia, sinisiä ja valakosia kompiaisia. Liekkö ollu gredeliinejäki joukosa niinku sen entisen sjömannin heilavalikoimisa. Lääkekaramellit maustettiin piparmintulla, aniksella, mentholilla, hunajalla, tärpätillä tai eucalyptuksella. Makkeisia oli kaikemmuotosia. Oli pitkiä, pitkinraitasia kiekuroita, kierrenauhoja, soikeroita, höylänlastuja, puikkoja, palleroita ja pastilleja ynnä badkonfekteja, vaniljsträngeriä ja morselleja.

Entivahasille karamellintekijöille oli kehittyny hyppysiin taito ja näppituntuma työn kautta. Raahen kompiaisten väkertäminen ei taijja luonnistua kiireiseltä uranaiselta. Kyllä siinä sais olla sokerileipurin peruskoulutus.

Mutta jos makiannäläkä yllättää, niin sokeroituja karpaloita saattas joisaki pippaloisa tarijoilla nykyäänki. Puhistetut karpalot kastellaan munanvalakuaisesa ja kieritettään pölysokerisa niin, että niitten pinnalle tullee valakonen kerros. Karpalot levitellään pellille paperin päälle ja tuupataan uuniin mietoon lämpöön kuivumaan. Resähti vaikuttaa kohtuullisen helopolta. Luulis olevan ainaki terveellistä tarijottavvaa!

 

Kallaaseita ja jupileerauksia

Eijjollu ennen semmosta raahelaista rehhausta, häitä, hautajaispeijjaisia, ristijäisiä tahi muita kökkäjäisiä, joisei ois tarijottu kompiaisia. Issoihin häihin tingattiin jopa viis naulaa makijaisia. Pitokaramellit käärittiin rimpsureunasiin papereihin ja päälle liimattiin koriaaki koriampi glansbildi. Jokkainen karamellifröökynä taiteili paperin mielesä mukkaan mutta fiiniä sen olla piti. Joskus karkkimaakari teki kiusaa konfektin saajalle ja lässäytti kuvaksi hanahen tai lampaan.

Stjernuddin rouva osti Heikelin fröökynän kirijakaupasta paperit, kuvat ja deviisit eli painetut pikku laput, joisoli värssyjä. Juhulaan passeli värssy täyvensi pitokaramellin. Hääkonvehtisa saatto lukia vaikkapa: ”Ilo on ihmisille luonnollinen tarve. Onni sen synnynnäinen kumppani.” Monet 1800-luvun värssyt oli ruottinkielisiä: ”Den ädla med de rena dygder. Han sörjes djupt i våra bygder. (=Jaloa puhtaine hyveineen surraan syvästi seudullamme.)” Jouluna kompiaiset koristi joulukuusta.

 

Lähteet: Samuli Paulaharju: Wanha Raahe, Onni Norio: Tarinoita Raahesta ja lähiympäristöstä, Gretel Salmi: Muistojen nauhalta, Eero Permi: Juttu Kalevassa 18.11.1982, Paula Pirisen keräämät tiedot

 

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 7.7.2007.

Lisää tietoa kompiaisista:
Raahen kompiaiset
Kompiaiset joulukuusesa

 

Kirsti Vähäkangas

 

Takaisin sivulle Räntätty raaheksi