Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Monemmoista pestiä merkonoomin papereilla

 

Ku joulu lähestyy, tontut lähtee liikkeelle. Kuva ja manipulointi

 

Kuva: Kirsti Vähäkangas

Raaheksi skriivattuja juttuja alakaa olla räntättynä lähestulukoon viiskymmentä. Näin pitkälle pakinoihtijan uralla ennois ikuna kuuna päivänä päässy, jossei omat porukat, oppaat ja arpeetikamraatit ois ollu yllyttämäsä ja sivusta tyyräämäsä. Lämpimät kiitokset kaikille pallautteesta.

Raahelaisen päätoimittaja Terttu Rusila meinas, että täsä vaiheesa ois paikallaan rustata jonkumoinen omakohtanen stoori lukijoitten iloksi.

Soli 1950-lukua, ku puskeuvuin elon taipaleelle Pitkäkarin kuusikosa elikkä Gellmannin lasareetisa. Pienen piehinkiläisen maalaistalon esikoisena mun hääty pahasesta sikiästä asti reuhkasta häläppärinä maatöisä. Ei siinollu kahta puhetta: soli kopattava harava kouraan jo keskenkasvusena. Ei Luoja laiskoja elätä! Käsityötaitua meillä kotona pijettiin tähellisenä. Niimpä oonki oppinu kuttoon ennenku lukkeen. Ja seittemän lakanapitsiähän sitä hääty ihte virkata, ennenku kelepas naimisiin.

 

Opintielle oppikouluun

Kuka lie älynny, että likka laitetaan pyrkimään oppikouluun? Kokkeisiin menin ja kouluun pääsin. Tästä mahollisuuvesta oon ollu ikupäiväsesti kiitollinen. Eijjollu mikkään ihtestäänselevyys 1960-luvulla, että maatalon tyttö laitetaan koulunpenkkiä kuluttaan. Eikä sollu ilimasta lystiä. Kirijat, vihkot ja muu tilipehööri hääty maksaa ihte ja kyytit kans.

Kesällä rannin tyttöitten kans hunteerattiin tulevaa koulutaivalta ja vähä se pelotti, ku aanasin, että sielä häätyy päntätä päähän vieraita kieliä. Joku tiesi vissisti, että oppikoulusa opetettaan matematiikkaaki. Eikä meistä kellään ollu hajuakkaan mitä se vois olla. Herpaariumin kokuaminen oli hupasta näpräämistä. Sata kasvia litisty pahavikansien välliin kahesa kesäsä. Oon aina tykänny koulunkäynnistä. Kesälomalla ootin, että alakas jo se koulu.

Alakuperänen suunnitelma oli lukia kansankynttiläksi, mutta keskikouluaikana ne toiveet tyssäs ku honasin, etten ossaa piirtää enkä laulaa. Niimpä sitte pyrin viijenneltä luokalta porvarikouluun. Ku avviisisa julukastiin valittujen nimet, enkä ollu kelevannu siihen porukkaan, nii sanua pässäytin kotiväjelle, että se ny tullee Kultalamperälle ensimmäinen ylioppilas. Ja niin tuliki kolomen vuojen tankkaamisen perästä.

 

Kosmuskynästä Internettiin

Sev verran petrasin numeroita lukiosa, että pääsin porvarikouluun yo-luokalle. Konttoritöisä oon viihtyny helekatin hyvästi. Arpeeti eijjoo ikinä tuntunu ykstotiselta ku oon harrastanu urakiertua: oon hommannu suolarahoja senki seittemällaisesa souvisa. Senkään takia aika eijjoo päässy tulleen pitkäksi, ku kehitys on toimistoalalla harpponu etiäpäin hirmu vauhilla ja uutta asijaa on saanu päntätä päähänsä alavariinsa.

Ihan ekaksi pääsin Raahe-yhtiön palakkakonttoriin kesälomatuuraajaksi. Sitte palavelin sielä kassöörina muutaman vuojen. Sillon kalakkeripaperi ja kosmuskynä oli tähellisiä tilipehöörejä konttoreisa. Nykytoimistoisa ei kumpaakaan kaivata. Yks vuosi vierähti Raahelaisesa 1980-luvulla latojan tehtävisä. Sillon eijjollu vielä atk-ohojelmista tietuakkaan kirijapainoalalla. Sivuja taitettiin painokuntoon läskin kans.

Monet Raahen kaupungin toimistot henkilöineen on tullu vuosien saatosa tuttuiksi: asuntotoimisto, mittausosasto, rahatoimisto, tevin kanslia, energialaitos, nuorten työpaja, keskushallinto, kehittämiskeskus, atk-osasto. Toimenkuvat on vaihellu kiitettävästi. Reilun kolomen vuosikymmenen aikana oon tuottanu vinon pinon pumaskoita ja töhertäny erräänki aanelosen silippurikeleposeksi.

Ku en malttanu kieltäytyä, nii lipsahin mukkaan henkilöstölehti Pekan Pookin toimituskuntaan kymmeneksi vuojeksi. Siitähän tämä journalistin ura sitte urkeni.

 

Kilimut pojavvesselit

Elettiin vuotta 1973 ku muutaman kohtalokkaan tanssi-illan jäläkeen vastasin myöntävästi kosintaan. Se yks poika Nahkalakinkavulta oli niin tokiottonen, että heti ekan saattoreissun perästä oli vihille viemäsä. Ei siinä auttanu muu ku harpata Veijon kans papin aamenille. Eijjois tullu kuuloonkaan talostella susiparina.

Me saatiin aikaseksi kaks tosi tomeraa poikaviikaria: Jani ja Janne. Mutta ne kasvaa hurahti jo aikamiehiksi ja kortteeraa omisa hotteisaan. Jättivät meijjät kaksistaan köppäseen. Eipä silti, ennois mittään peräkamaripoikia tahtonukkaan. Hyvä ku älysivät lähtiä. Jani ajjautu it-alalle ja Janne luki ihtensä eräoppaaksi. Mummuksi pääsin kesällä 2003, ku Valtteri synty.

 

Tarinoita turisteille ja avviiseihin

Niinhän sitä sanotaan, ettei ihiminen elä yksin leivästä. Hengenravintua saa harrastuksista. Soli 1980-luvun loppupuolta, ku iskä innostu ilimailusta. Se rupes harrastaan purijelentua. Elämä oli alituista pilivien tutkailua. Heti ku kumpiasia putkahleteli taivaalle, iskä paineli kiireen vilikkaa lentokentälle ja hinnautti ihtesä pilivien pohojiin keikkumaan. Sielä ku velakki näytti saatavilta. Ilimailuasiat tuli mulle tutuksi ku sepittelin kertomuksia Leivo-lehteen. Kenttätiimaa kerty mutta mokomien räppävärkkien kyytiin en tohtinu lähtiä. En etes iltapiimään mäkikeikalle.

Nuihin sammoihin aikoihin päätin ihtekki alakaa ruveta harrastammaan jotaki ja ampasin työväenopistoon opaskurssille. Enkä oo sitä hommaa malttanu vieläkään lopettaa.

Yhtenä synkkänä syksysenä iltana vuonna 1995 Utriaisen Pirkko telefuneeras mulle ja ehotti, että skriivaisin jotaki Raahen Joulu-lehteen. – Ku sinnoot sieltä Salloisten puolelta, Pirkko perusteli. Niin siinä kävi, että seki homma meni verriin enkä oo älynny heittää pois. Aluksi kirijottelin kirijakielellä. Mutta mun oli ihan pakko kokkeilla murteella skriivaamista, ku joululehen murrejutut kolahti suoraan syvämmeen.

 

Räntätty raaheksi

Muutaman joululehesä julukastun jutun perästä työkaverit rupes höynään, että alakasin tyrkyttää pakinoita johonki paikallisseen avviisiin, ku joululehti ilimestyy vaan kerran vuojesa. Aluksi änkyröin vastaan: ompa pölijä ehotus, eisunkai mulloo mittään asiaa kellekkään.

Yhtenä satteisena suvi-iltana äkkäsin värkätä jutun Raahen palosta vuonna 1810 ja pitkällisen harkinnan perästä tuuppasin kertomuksen iimeilinä Terttu Rusilalle syynäiltäväksi. Asiaa rupes piisaan, ku olin kekannu yhistää matkailuoppaana hankitun tievon ja Raahen murteen. Äläkää ny vaan luulko, että oisin omasta päästä kaikki jutut keksiny! Yksistätuumin on tarinoita pähkäilty ja äpöstetty monen ihimisen kans. Kirijaston ja museon väki on auliisti jeesannu ja lainannu eepoksia.

Tertulle häätyy tärräyttää täyvet kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, ku se on julukassu juttuja Raahelaisesa. Kuvat on ollu enimmäkseen Tertun otoksia tai arkistojen aarteita. Sivujen layoutit Terttu on taiteillu aina niin mallikkaasti, ettei paremmasta väliä.

Raaheksi räntättyjen tarinoitten murre on kotona opittua, ranneilta lainattua, kirijoista kurkittua ja näistä elementteistä näppituntumalla synnytettyä sekamelskaa. Oon aatellu rustata murrejuttuja vastaki, siis aina ku intresantteja aiheita ilimaantuu.

Oikeen lupsakkaa joulun aikaa ja nautinnollisia lukuhetkiä toivottellee

 

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 23.12.2004.

 

Takaisin sivulle Räntätty raaheksi