Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Merimaalarin museoitu menneisyys

 

Merimaalari Antero Fors viihtyy Merellen ruorisa

 

Kuva: Kirsti Vähäkangas

Elipä kerrattain Kalajoen Plassisa yks talomaari Fors perheensä kans. Heinäkuun helteesä Herran Vuonna 1948 maalimaan tulla tupsahti pesueen esikoinen, joka ristittiin Anteroksi. Elämä or rettuuttanu poikaa paikasta toiseen, mutta äiti viettää yhä eelleen eläkepäiviään Plassin suojelualueella.

Usiat Anteron elämän kiintopisteet om musejoitu. Niinku Dannemoran rautakaivos Ruottisa, Kemin majakkalaiva, koululaiva Suomen Joutsen ja sotalaiva Keihässalmi. Taalintehtaan Linnaksi tituleerattu työväen assuintalo on suojeltu niinku taiteilijan nykynen kortteeripaikkaki, puu-Raahe, josa tätä tarinaa räntätään muistiin.

 

Sikiät kurisa ja nuhteesa

Anteron lapsuuvesa mukeloitten elämänkiemurat oli toisellaiset ku nykykakaroilla. Kersat toimitteli luontojaan mahapalakalla pikku askareita niinku puitten ja veen roudaamista tai pottujen kuokkimista. - Muuten oon saanu lempiän kotikasvatuksen, Antero selevittää.

Koulusa kyllä äkseerattiin ikkään ku ois oltu sotaväjesä. Antero taapersi opintielle Kalajoen Jokisuun kansakouluun. Opettajien kovakourasesta käsittelystä juolahtaa mieleen yks tappaus.

Lauvantaisin orkaniseerattiin rukkoushetki enneku pääsi viiraan viikonloppua. Sen päätteeksi piti sanua: "Hyvästi!" Antero oli kuitenki hunteerannu mielesää, että "näkemiin" ois passelimpi vaihtoehto, ku lopullisesta hyvästi jätöstä eijollu kysymys.

Reippaana poikana se päätti tehä oman pään mukkaa sillä seuraamuksella, että kansankynttilä tarttu kernitakin hihasta niin napakasti, että se lähti läskeneen irti. Ote heltisi vasta, ku poika loihe lausumaan pakollisen hyvästi-sanan. Hyvä, ettei arestiin jättäny!

Poikavesselin mieleen oj jääny myös aamuset käsien syynäykset. Kämmenet oli näytettävä opettajalle, joka tihtas nuukasti, että noli varmasti pesty. Ja sitte piti nostaa nästyyki ylös, muttei saanu huiskuttaa.

Tuon ajan koululaisilla oli läksyjen lisäksi senki seittemällaisia velevollisuuksia. Pottuja piti kuoria. Polttopuita hääty kantaa rettuuttaa luokkiin, ku joka luokasa oli pari kakluunia. Syksysin piti raijata puolam marijoja koulun köökiin lappapuurovärkiksi.

Välitunneilla koulukkaat kilimusi pihalla. Välitunnin jäläkeen ne järijesty rivveihin luokittain ja suorin rivi pääsi ekkana sissään.

Pahin kojettelemus oli kuiteski laulukoe. Jokkaisen hääty laulaa luikauttaa muitten kuullen. Antero muistaa lausuneensa ääneen nuotiv vierestä joka kerta laulun: "Lapsoset ketterät kotihaasta..."

Se oj jääny mietityttään, ku uskonnon kirijaa ei annettu syksyllä kaikille, vaan se piti tienata. Opettaja luki jonku kertomuksen, joka piti omin sannoin kertua ja ku osas tarpeeksi hyvin, sai kirijan. - Taisin saaha eepoksen viimesten joukosa, Antero muistelee.

Taskurahat piti tienata ihte. Ravustus oli pojankosseille hyvvää tienestiä syksysin. Polttaraisista sai jonku killingin minkkitarhoilta.

 

Virraapelihommia maalla ja merellä

Kansakoulun jäläkeen Antero reistasi hommata pätäkkää messipoikana rahtilaivasa, risusavotasa ja automaalaamosa. Ku Kalajoelta ei arpeetia löytyny, otti poikasakki pestin Ruottiin kaivoshommiin. Kalajokisten lisäksi Dannemoran kaivoksesa ahersi ainaski isojokisia ja jukoslaaveja.

Sotaväkiaika tihiraantu Turun saaristosa. Tutuksi tuli niin miinarraivaaja Rymättylä ku sotalaiva Keihässalmi. - Oisin ollu laivastosa pitempäänki, soli niim mukavaa aikaa, Antero palijastaa.

Armeijan komennot aiheutti ens alakuun ropleemia, ku nois pitäny ottaa tosisaan ja Anterua alako naurattaan moinen komenteeraus. Virnuilun takia sen piti kiertää kasarmia sillä aikaa, ku muut sai huilata.

Heti kohta armeijan jäläkeen oli vuorosa merimiesammattikoulu, joka toimi Suomen Joutsenesa siihen aikaan. Konemiehen paperit lakkarisa Antero pestautu Kemin majakkalaivaan eltariksi. Kesät sai huiskia töitä hiki hatusa viikkokunnisa mutta talavella oli hommat hakusalla.

Kerran sitte Antero sai työttömyyvestä tarpeekseen ja marssi Kalajoen työkkäriin tiijustelleen, että löytyskö työtä meren rannalta.

Ja löytyhän sitä. Muuttokuorman suunnaksi otettiin Kemiön saari ja Taalintehas, josa tehä rymistettiin harijaterästä, ankkureita, nauloja ja muuta terästavaraa. Työväkiä oli värvätty likviitilistoille tuhatkunta.

Forsit ei kottiutunu ruottin kieliselle alueelle kauvas omista sukujuurista. Ku Rautaruukilta ilimaantu hommia, niin pariskunta pakkas kiiruusti kamppeet ja rantautu Pohojammaalle. Täälä murrekki kuulosti tutulta. Muuvalle muutto ei tuu kuuloonkaan. - Enempi oon raahelainen ku kalajokinen, Antero ynnää assuinpaikan valintaa.

 

Venneily verisä

Kalajoelta kotosin olevan taiteilijan hinkua merelle ei tartte ihimetellä. Jo ihan pahasesta sikiästä poika on keikkunu venneesä isän mukana. Ihan poikakossina Anterolla oli omasa käytösä isän rustaama pikku jolla.

Venneilykuume ei ota hellittääkseen. Seelaaminen on parasta kesähupia niin Anterolle ku Pirjo-vaimollekki.

Sillon ku Forsit kahteli Raahesta vakituista kortteeria, oli tavotteena päästä assuun mahollisimman lähelle merta. Katinhännäsä meri lainehtii rannisa ja museon mölijälle asti pääsee seelipaatilla. - Ei ees Kokkolasa oo tämmöstä mahollisuutta, Antero kehua retostaa kursailematta.

 

Vanaha Raahe aiheena

Forsin taiteilijan karriääri alako jo majakkalaivalla. Mutta soli semmosta raapustelua. Taalintehtaan vuosina Antero osallistu maalausporukkaan mutta seki oli jonkulaista räpeltämistä.

Vasta ku Limingan taijekoulu oli käyty, oli tekniikka mieleisesti hallusa. Varsinki värien käyttöön ja sekottamisseen koulusta sai hyvät evväät. Valamiit värit ku ei taiteilijalle kelepaa. Tauluja alako syntyyn niin, että vakituinen homma Rautaruukilla sai jäähä.

Antero räknää maalanneensa 700 taulua. Aluksi aiheena oli meri. Muutama kukkataulu syntyy joka kesä elävistä malleista. Rannin kattiki on päässy malliksi. Harakka keikkasee melekeempä joka taulusa.

Vanaha Raahe on kuitenki se aihe, jonka Antero haluaa vangita pellavaiselle tuukille. Aiheet ei yhen taiteilijan elon päivinä lopu. Saman pihapiirin voi maalata kesällä ja talavella, päivällä ja illalla, kuutamosa ja satteesa, kokonaisuutena tahi pikkuruisina murusina. Lintalleen painuneet puojit inspireeraa taiteilijjaa enämpi ku virtaviivaset uuvet varastot.

Taiteilija pittää avvoimet ovet kotiateljeesa Vappuna, Pekanpäivien ja Taiteitten yön aikana ja Ihtenäisyyspäivänä. - Meille voi piipahtaa aina, ku ollaan kotosalla, taiteilija luppaa höylisti ja selevittää, että tauluja on jatkuvasti näytillä. Talavi on semmosta hilijaselua. Kesällä on ihan mukava, ku ihimisiä käy raataamasa ja kahtelemasa maalauksia.

Etukätteen kannattaa tarkistaa, että ollaan kotosalla. - Kerkiää laasta roskat maton alle, taiteilija iliveilee mutta tarkottaa, että yllätysvieraakki on tervetulleita. - Kotona ei kuitenkaan päivystetä, ku on se seelipaatti, merimaalari Antero Fors täsmentää.

 

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 25.6.2003.

Lisää tietoa taiteilijasta jutussa:


Kirsti Vähäkangas

 

Takaisin sivulle Räntätty raaheksi