Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Meijän luokka kokkoontu Pekanpäiville

 

Abiturientit Anno Domino 1969-1970

 

Kuva: Kuvaamo G. Swanljung. Raahe

Ku tuo Ylitalon Poksi on nii kauhian touhukas ja hyvämuistine, nii se soitti talavella, että pitäs alakaa järijestämmään luokkakokkousta. Oli kuulemma sovittu sillälailla viis vuotta sitte. Ihtellä on sen verran tuota tementijan vikkaa, että en ois mokomaa muistanu. Vai oisinko vasiten ollu muisa aatoksisa. Oisin ihan ölövinä elelly merkkivuojen ohi.

Päätimmä kuhtua Pekanpäiville kaikki ne, jokka oli ollu meijän kans sammaa aikaa lukiossa kielilinijalla ja tämä tapahtu 1960-luvun lopusa. Suuri osa meistä sai valakolakin vuonna 1970, joku vähä enne ja osa sitte myöhemmi.

Tynkyrä ja Pena ja Poksi ja muutama muu Raaheen juuttunu koulukaveri alako penkoon esille osotteita. Me päästiin hommasta helepolla, ku Poksi oli löytäny lukiolta vanahoja vuosikertomuksia ja niisä oli kaikkien nimet ja syntymäajat.

Luokkakokkouksee ilimottautu 24. Se on kaks kertaa enämpi ku tusina, joka seki on sentää nii palijo, ettei miestä ees parraalla ollu nii korkijoita arvosanoja tojistuksisa, niinku Poksi asian tärräytti juluki. Poksi oli saanu seleville semmosenki sisäpiiritievo, että Valakialahen Kaarinan mielestä meijän ikäluokka on ollu sen opettajanuran paras. Emmä väitä vastaan. Tojetaan vaa, että nii oltiinki. Ja että kyllä ne pannaanikärpäste risteytykset muistetaan vieläki.

Ensteksi kokkoonnuttiin lukion parkkipaikalle ja sitte lähettiin onnikalla Rautaruukille. Briitta oli hommannu paikalle oppaan, joka esitteli meille tehtaan.

Rautaruukin jäläkeen tehtiin kaupunkikiertoajelu, jonka Poksi tyyräs mulle päänvaivaksi, ku minä oon kurssin käyny opas. Palijo oli uutta nähtävää niillä, jokka ei ollu käyny täälä vuosikymmenii.

Meille paikkakuntalaisille ei kertaus ollu pahitteeksi. Se opittiin Hilijan tunnilla latinaksi, että repetitio est mater studiorum. Seija muisteli lämmöllä latinan tunteja ja sano tarttevasa latinaa työsä joka päivä. Se nimittäi ahertaa leipäsä ettee sairaalasa. Tulipa tuosa samalla tojistettua tojeksi seki, että koulusa opitaan elämäsä tarpeellista tietua. Non scholae sed vitae discimus, kuten Hilija meitä opetti. Oikiaan taisi Hilija osua siinä, ku se sano, että vielä te kaiholla muisteletta näitä latinan tunteja.

Sitte oli vuorosa makunautintoja. Poksi oli saanu Toini Tuulian ylipuhuttua, että se oli leiponu meille räkäpiirakoitaja keittäny kahavit, jokka nautittiin Myllymäjen koululla Salosisa, josa evakosa oleva lukio tällä hetkellä majjailee. Kuka muistaa vielä Tornitalon Seutun kaupan myymät räkäpiirakat?

Kahavittelun jäläkee tutustuttiin Raahen uuteen ylypeyteen, Kauppaporvariin. Tämän jäläkee Poksi lupas pari tuntia vappaata. Ja sitte oliki vuorosa Pekanpäiväjuhula.

Illan päätteeksi nautittiin korkiatasosta mussiikkia Waymenin tahtiin ja sapuskaa. Paikka oli tietenki kauppalupi. Sapuskavaihtoehtoja oli kaks: alakusallaatti+siikaa raahelaiseen tappaan+kahavit tai alakusallaatti+aurakannaa joko riisillä tai sallaatilla+kahavit.

Toiseksi ruokalajiksi oli ihan pakko valita kannaa, ku kysseesä oli tyttöluokka. Poksi perusteli asiaa sillä, että aurakana on osotus raahelaisten kanojen etevyyestä. Ylleensä kanat ei lennä - ainakaan pitkästi. Mutta Raahesa ne lentää. Aurasa niinku kurijet.

Se täsä ihimetyttää, että miten kummasa kaikki koulukaverit oli muuttunu tytönhupakoista ja pojankoltiaisista keski-ikäsiksi rouviksi ja herroksi. Ihte ku ei oo muuttunu miksikää.

Päätimmä tavata viijen vuojen päästä, jos muisti vielä pellaa. Seuraavaa luokkakokkousta ootellesa ihtekukanenki torijuu tementijjaa ja osteoporroosia ja kolesteroolia ja käy lenkillä ja jumpasa ja syö terveellisesti, että jaksetaan taas kokkoontua.

Hyvvää joulua kaikesta huolimatta ja senki takia.

 

Juttu on julkaistu Raahen Joulu -lehdessä vuonna 2000.

Tynne ja Pooke, Tynkyrä ja Tipentiaatti, Pipsa ja Poksi ja me muut

 

 

Kirsti Vähäkangas

 

Takaisin sivulle Räntätty raaheksi