Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Läkkipellit ja polsterit säilyy muistoisa

 

Vähä jännittää, ku oon päässy oikiaan valokuvvaan puolen vuojen vanahana 

 

Kuva: Raahen kuvaamo

Klikkaa

Lujin täsä vähä enne joulua savon kielisen jouluevankelijumin. Se oli vaikiasti tavattavvaa mutta mukavaa lujettavvaa. Kuka ottas asijakseen kääntää evankelijumin Raahen murteelle?

Ihtekki oon vuosikausia aikonu kirijottaa murteella, mutta en oo saanu aikaseksi. Viime vuonnaki aattelin alakaa rupiammaan, mutta sitte se jäi. Viime vuojen Raahen Joulu -lehesä oli Alli Kauppilan kirijottama mahottoman mukava juttu, joka vilisi semmosia sanoja, jokka oli jokapäiväsesä käytösä, ku olin pahanen sikiä. Niinku läkkipelti tai läninki tai matrassi. Eikä kuttaperkkaakaan käytetä ennää missää.

Allin juttu pallautti mieleen pari pahasta tappausta takavuosilta. Yhtenä päivänä muuan rouva tuosta rannista kerto kysyneesä pojaltaa, että tiijäkkö sinä, mikä on solokkuämpäri? Ei poika tienny. Ei ollu koskaa kuullukkaa mokomasta. Yhesä siinä sitte päiviteltiin murteen katuamista ja kielen köyhtymistä samalla ku raatattiin muistaki kylän asijoista.

Joitaki vuosia takaperin nuorimmainen poika tuli kotia naapurista ja selevitti tohkeisaa, että Jupen kotona puhutaan sammaa kieltä ku meilläki. Niitte äiti sano, että jätä kengät sinne porstuaan.

Allin jutun innottamana päätin ottaa mahottoman ison riskin, vaikka menis sytteen tai savveen ja sotkia lusikan semmoseen soppaan, josta saattaa seurata ankaraa rittiikiä. Että siittä vaan akiteeraamaan, ronkelimmat ensin ja muut peräsä.

Tulukoon se täsä selevyyven vuoksi kerrottua, että oon syntyperänen piehinkiläinen ja nykynen kortteeri on entisen Salosten kunnan revviirillä. Eikä mulla oo mittää hinkua ruveta kilipasille oikijoitten avojalakasten raahelaisten kans murteen ossaamisesa tai muusa perinteesä. Pijän piehinkiläisiä juuria arvosa ja se perintö on vieny mua täsä matosesa mailmasa etteenpäi aivan komiasti.

Meijän sakki muutti 1960-luvun alusa uuteen talloon, jonka isä oli rakentanu vanahan pirtin viereen. Täsä talosa on sähköt ja keskuslämmitykset eikä siittä oo mittää ihimeellistä kerrottavvaa.

Mutta sen vanahan pirtin porstuasa oli kanttuuri, josa säilytettiin vaatteita ja separaattoria ja kutomakonetta. Kutomakonneella äiti kuto sukkiin ja puseroihin suorat osat. Käsin äiti neulo sukkien terät ja kirijoneuleet puseroitten hartijoihin. Äiti on aina ollu hyvä käsityöihiminen ja vielä yli 70 vuojen ikäsenä sukkia ja vanttuita valamistuu ku liukuhihinalta, vaikka lääkäri on kieltäny. Toppaneula oli ahkerasti käytösä ku kaikki kamppeet parsittiin monneen kertaan ja käytettiin loppuun asti. Tai sitte purettiin ja kuvottiin uuteen malliin.

Kyllä siinä vanahasa pirtisä jääty ikkunat samalla lailla ku Seleman huushollisa. Ei tahtonu talavella nähä ruutuista läpi. Kamarin kakluunisa pijettiin valakiaa talavella joka päivä. Ja ku sisällä oli holotna, tuntu mukavalta istua raasun loisteesa.

Elämästä oli romantiikka kaukana, ku ei ollu mittää mukavuuksia vesijohtoista puhumattakaan. Pihasa oli vinttikaivo. Se meijän kaivon vintti on nykyisin Arkkukarin museosa. Ku oman kaivon vesi oli ruosteista, sulatettiin talavella joskus saunaveet lumesta. Satteella kerättiin rännivettä kaikki päkkinät vingerporia myöten täyteen. Rännivesi oliki parasta tukanpesuvettä.

Aika kultaa muistot ja ikäväkki asiat alakaa tuntua mukavilta vuosikymmenten saatosa. Niinku meijän latinan kielen opettaja Vuolan Hilija ennusti, että vielä te kaiholla muisteletta näitä latinan tunteja.

Kamferttitippoilla parani kaikki tauvit ja kolotukset. Muutama tippa sokeripalaseen ja sillä reseptillä tokeni hammassäryt ja mahanpurut.

Kerran äiti oli saanu jostaki päähäsä, että meillä lapsilla muka oli puutostauti ja osti pullollisen Möllerin kalanmaksaölijyä. Yhen ainuan kerran se sai meijät höynäytettyä ottaan ihimerohtua. Puutostauti tuli lopuksi ikkää hoijettua yhellä lusikallisella.

Se häätyy tunnustaa, että kyllä tämä murre on vaikijaa. Kaikki sanakki näyttää ihan pölijiltä, vaikka kuinka ölövinä yrittää kirijottaa. Ja tekstin ymmärtäminen on takkusten takana. Mutta siittäki huolimatta haluan usuttaa kaikkia kynnelle kykeneviä reistamaan tätä murteen säilyttämistä.

Nuorta väkiä voi härnätä puhumalla vasiten hantuukeista, lakanoitten viikaamisesta lustuuksilleen, ryykirauvasta tai vaikka ruuvallista. Eikä tartte sen kummempaa evästä mainita ku lööki, nii on porukka ku ällikällä lyöty eikä tiijä mistä on kysymys.

Tällä sepustuksella haluan kiittää Allia puhuttelevasta jutusta ja lehen toimitusta siittä, että oon taas saanu olla mukana. Perinteisen hyvvää joulua jokkaiselle toivoo

 

Julkaistu Raahen Joulu-lehdessä v. 1999.

Röökynä ryykää hantuukia

 

Käännös: Dave Bradburn

 

Kirsti Vähäkangas

 

Takaisin sivulle Räntätty raaheksi