Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Koskelan Kustin kämpät sammaleesa

 

Kustin kämppä Kultalanperällä

 

Kuva: Kirsti Vähäkangas

Piehinkiläiset tunsi Aukusti Pehkosen Koskelan Kustina. Kusti oli touhun mies: se rakensi ja varusti omilla rahollaan kämppiä Piehingin syvämmaille.

Piehingisä Poikajoen varrella on vieläki Koskelan talo. Soli 1900-luvun alusa vöyre ja omavaranen tila, jolla oli oma vesimylly, voimalaitos, paja ja verstas. Mitä Koskelasa eijjollu, sitä sielä ei tarvittu.

Koskelan tilan omisti Kustin isä Albert Matinpoika Pehkonen (s. 1860, k. 1929). Kustilla (s.1907, k. 1986) oli kaks velipoikaa: Matti ja Mikko. Mikosta tuli kelloseppä. Matti alako vilijeleen kotitillaa. Ku maatila ei tarvinnu kahta isäntää, lähti Kusti tienestihommiin. Soli ahane arpeetille.

Kusti eli akatonna koko ikäsä. Kerran soli ollu saatilla. – Minä oon tekninen mies, soli tuumannu jäläkikätteen ja meinotellu ettei tartte akkaa. Vaatteilla se ei ikinä korreillu, kuluki haalareisa kesät ja talavet. Talavisin sillä oli kahet haalarit päällekkäin. Raittiina miehenä se käytti rahasa mieluummin työkalluihin ku viinaan, ku niistä ei tuu päänsärkyä ja ne jää jäläkipolovien käyttöön.

Kusti suoritti sotapalaveluksen huoltojoukkoisa. Muhoksella Pyhäkosken voimalaitoksen korijauspajasa se uurasti kaikkiaan 27 vuotta ja viis kuukautta. Luppoajat vierähti Koskelasa ja syvämmailla. Kultalanperälle 8-tien varteen se rakensi pikku mökin ihtelleen. Koskelasta oli pitkä matka tien varteen. Mökille autoton mies tuli oottaan kyytiä kaupunkiin. Rakennus nököttää vieläki pystysä mutta näyttää tyystin hylätyltä. Ovi on säpisä ja porraskivet sammaloitunu.

Ahkera ja avulias ranni muistetaan hyvin Piehingisä. Semmosta tie-, rumpu- tai kämpän rakennustalakoota ei järkätty, etteikö Kusti ois sännänny sinne jeesaamaan. Eläkkeellä ollesa se myllästi aamusta iltaan syvämmailla: perkkasi ojia, laitto siltarumpuja, kunnosti kämppiä, käytti eläkkeet tarvikkeisiin.

Ku Ameriikan tollari devalvoitiin, tuumas Kusti, että sen tollarit ei kellu. Soli sijottanu meleko summan rahhaa siltarumpuihin, jokka se laitto Piehingin syvämmaitten ojjiin. Eipä päässy tollarit kellumaan.

Aukusti oli viisas mies. Se hunteeras asijoita. Kerran mehtäsä kulukijat piipahti mökkiin, josa soli ruokalevolla. Se kysy, että onko porukasa keskikoulun käyneitä. Ku se kuuli, että on, niin se sano, että sittepä hän selittää, minkä oli saanu seleville: Ihiminen on kaikkia konneita tehokkaampi jokivarren perkkaaja. Kusti kerto saaneensa Helsingin herroilta seleville sen, että ihimisen lihasvoima vastaa suunnilleen kymmenesosahevosvoimaa. Ja ku ottaa huomioon, että 20 pennillä saa lautasellisen kaurapuurua, niin siinäpä se ratkasun avvain.

Kuulijakunta oli ihan äimänkäkenä, ja Kusti jatko, että ku 20 pennin kaurapuuron antamalla enerkialla ihiminen lapioi lapiollisen maata muutamasa sekunnisa, niin jotta raktorin perrään liitetty kaivuri pystys sammaan hyötysuhteeseen, pitäs sen kauhan olla 2 metriä leviä ja 2½ metriä pitkä siinä tappauksesa, että raktorisa on vain yks hevosvoima.

Jos siinä ois kymmenen hevosvoimaa, niin kauhan pitäs olla vielä kymmenen kertaa suurempi. Ja tämmönen kauhallinen sen pitäs heittää sorraa muutamasa sekunnisa. Se eijjoo mahollista. Lopuksi Kusti akiteeras, että kaikille nuorille pitäs rippikouluiästä alakain määrätä pakolliseksi kosken perkkuuta. Siinä ne voimat ja järki kasvaa. Ja jää monet ilikeyvet tekemättä.

Eläkkeellä ollesa se kortteeras jonku talaven 1,6 neliön kokosesa kömmänäsä, joka oli Korsu Oy:n pannuhuoneen yhteyvesä. Soli Kustin mielestä kotikas ja justiin passelin kokonen kortteeri, ku siinoli kaikki tarpeellinen lähellä. Laverisa oli 20 senttiä kasvuvarraa.

Kusti tykkäs siitä, että ympärillä oli elämää. Kortteeria vastaan se huolehti Korsun puuverstaan lämmittämisestä yötä päivää. Se kärräs kutterinpurut verstaalta lämmityskattilaan, johon soli ihte värkänny hällyytyslaitteenkin. Ku lämpötila putos, alako kello kalakattaa ja Kusti heräs hommiin.

Kusti oli tykätty asiakas kirijastosa. Soli hyväntuulinen ja kohtelias. Kerran soli teheny tupakka-askin kanteen rätinkiä siitä montako miestä tarvittiin rakentaan Egyptin pyramideja. Sen tievonjano oli sammumaton, se lainas vaan tietokirijoja.

Elämäsä viimeset vuojet Kusti kortteeras Kummatisa vanahusten vuokra-asunnosa. Ei se sielä viihtyny: kortteeri oli liian iso ja hieno. Niinpä soli levittäny lattialle kerroksen avviiseita, ettei lattia menis pilalle.

Kustin viimenen leposija on Einoinmäellä Piehingin hautuumaalla. Kusti ihte kaivo hautasa. Se laitto hauvan pohojalle pystyyn lankun, jota pitkin hiiret ja muut luontokappaleet pääsi pois pinhuusista. Hautakiven se hommas valamiiksi ja siihen sois halunnu muistokirijotuksen: ”Verokarhulta rauhassa levätä saan.” Se vihas verokarhua, ku se poikamiehenä joutu maksaan kovat tuloverot. Toive ei totteutunu.

Hukkaan on valunu Kustin investoinnit mehtäkämpillä. Mökkien porraspuut on lahonu. Lähteensilimäkkeet juomalippineen on sammaloitunu. Polut on umpeutunu.

 

Lähteet: Martti Levón: Saloisten asukkaita ja elämää, Marjukka Kaminen: Rullista rukkiin, Esa Viitanen: Piehingin historia, Haastattelut: Kaija Asukas, Pentti Keski-Korsu, Antero Siuvatti, Pauli Ylitalo

 

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 20.12.2008.

Piehingin erämaitten työmyyrä

 

Kirsti Vähäkangas

 

Takaisin sivulle Räntätty raaheksi