Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Katinhännäsä kerrotaan, että...

 

Katinhännäsä kerrotaan monia tarinoita

 

Kuva: Kirsti Vähäkangas

Joku on joskus tuumannu viisaasti, että kymmenen vanaha pojankossi on paras reportteri, ku se näkkee kaiken mitä tapahtuu, kuulee kaiken ja hoksaa kaiken. Jos ottas poikiista mallia: kävellä käpyttelis Katinhännän katuja ja kujia hissun kissun, ristiin rastiin, korvat höröllään ja silimät sepposen selällään, niin saattas kuulla, ku kerrotaan, että...

 

Katinhäntä eijjoo kissanhäntä

Purijelaivakauven Raahesa herskaapi kortteeras Pekkatorilla ökypytingeisä. Rahavas asua kittuutteli laitakaupungilla pahasisa tuohikattosisa pirtteisä, joisoli vaan kaks tai kolome huonetta. Katinhännäksi haukuttiin sitä ossaa kaupungista, jokkoli pohojoslaijalla, Kirkonmäjen takana, Saaristokavun kahta puolta ja Reiponkavun liepeillä. Mistä se Katinhäntä oikeen alakaa, siiton iänkaiken ollu kissanhännänvetua.

Niinku kerranki, ku pari miekkosta intti asiasta. Tupakkafaprikööri Leufstadius mollas katinhäntäläiseksi atteekkari Wichmania, joka kortteeras kirkkua vastapäätä. Rohtoherra väitti olevasa kirkonkylästä. - Oot sinä kumminkin sieltä rumpan juuresta! kiistakumppani sanua töksäytti iliman pienintäkkään meininkiä antaa jäläkeen.

Katinhäntä oli "sortonimi" eikä asukkaat tykänny siitä. Soli väännetty ruottin kielen "gatans enda" (=kadun loppupää)-sannoista ja meriteeras laitakaupunkia. Eikä sillä ollu mittään tekemistä kissoitten kans, vaikka niitäki vilesteli Katinhännäsä ja sen liepeillä.

 

Mummeli pääsi pinhuusista

Yhtenä alakutalaven ehtoona rupes kuuluun avunhuutoja Pikkulahen suunnasta. Katinhäntäläiset luuli, että joku oli mulahtanu jäihin. Polliisiki hällyytettiin paikalle. Läksyn rannasa vahattiin merelle lamppujen ja lyhtyjen kans.

Mittään ei näkyny. Huuto vaan jatku. Asukkaat luuli jo, että kummitukset oli lähteny kuuhaileen. Sitte joku honas, että huuto kuuluki maalta eikä mereltä. Lopulta oikia osoite löyty. Ääni tuli yhen pihan perältä paskamakista.

Halavatun pojanvolokit oli kujjeillessaan pönkänny pahhaa aavistamattoman mummun pinhuusiin. Soli nyt tosisaan hättää kärsimäsä ja melekeen pankkojääsä. Onneksi tämä kauhia tappaus selevis ja mummu pääsi pois makista kärvistelemästä.

Raahesa kummittellee

 

Kulansseerarin pöönit talteen

Sovan jäläkeen kahavi oli kortilla niinku moni muuki tavara. Rikkailla oli vara ostaa pöönit mustasta pörssistä. Tavallisten katinhäntäläisten huusholleisa ei pätäkkää voitu hassata moiseen turhuuteen, hyvä että rahat riitti leipään.

Kerran sitte yks kälämi kulansseerari ajjaa tärryytti ölövinä kitkarattaalla Reiponkatua. Soli köyttäny säkillisen kahavin papuja tarakkarautaan. Seijjollu honannu, että säkisä oli pikku reikä, josta varisi papuja kavulle.

Yks mökin vaimo äkkäs tämän ja noukki kalliit pavut mukulakivien välistä yksitellen visusti talteen vyölinän mutkaan. Ja kohta porisi hällällä mustakylykisesä pannusa ihanasti tuoksahteleva pöönävelli.

- Tuuppa meille nilikkakahaville. Mullon ihan oikiaa kahavia eikä mittään höllötystä, emannus toimitti retevänä rannille. Ranni eijjollu mikkään kyläluuta, muttei sitä tarvinnu kahta kertaa ruinata: oikia kahavi oli niin harvinaista herkkua, että sitä pistäyty mieluusti hörppäämään. Kahelle naiselle oli tullu joulu ja juhannus yhtäaikaa ja kummanki arkiset huushollihommat sai jäähä sille mölläkälle vähäksi aikaa.

 

Lanttuja ja nauriita päälle kylykeinsä

Joskus vuosisajan vaihteesa kuleksi ovelta ovelle laukkuryssiä, jokka kaupusteli nappeja, naskaleita ynnä muita namiskuukkeleita. Ne nukkua urvotti yönsä millon kenenki huushollisa jos jonkulaisella laverilla. Yhesä majapaikasa oli kuukattu naurishauvikkaita illalliseksi. Karijalan mieski käskettiin syömään. Atimamies tykästy nauriisiin ja lappasi niitä nii, että napa ratisi.

- A kuinks paljo siull on näit hyväläissii? uteli vieras.
- Kaks kuopallista, vastas isäntä.
- A vot, niilhän sie elätät vaimois, lapseis ja koko perhees, käläkätti kauppamies.

Tuli yö. Porukat painu pehkuihin. Sillon hyväläiset rupes myllästään vieraan mahasa nii, että ukkoparka sai säntäillä huussiin alavariinsa, vaikkei ollukkaa mikkään läpipasko. Nukkumisesta ei tullu yhtään mittään.

- Kuink palj siull olikaa niit pahalaissii, tivasi yövieras aamutuimaan isännältä.
- Kaks kuopallistahan niitä on, toisti isäntä pöllämystyneenä.
- Niill hä sie tapat vaimois, lapseis ja koko perhees, pajatti Karijalan mies.

Oli pula-aika ekan maalimansovan jäläkeen. Ruokaa oli vähä. Vaihtoehot oli anhittomisa. Pekkatorin kulumalla Friemanin talon pihasa kuukattiin lanttuista jonkulaista luirua, jossoli höystönä hevosenlihhaa. Kaupunkilaiset kanto sitä pääläreillä pesueelle, jolla näläkä kurni mahasa.

Sapuska ei tainnu olla kovin kasevaa herkkua. Ainaski muuan raahelainen oli kyllääntyny lanttuihin niin täyvellisesti, ettei lanttulaatikko kelevannu sille vielä 60 vuojen päästäkään.

 

Katinhännän kaijat ja katit

Purijelaivakauvella sjömannit kyöräs ulukomailta Katinhäntään jos jonkulaista kummajaista. Kotiväki sai tuliaisiksi syltpatoja ja muita luonnonihimeitä. Monta papukaijaaki oli raijjattu Raaheen. Errään kapteenskan papukaija vahti piikaa köökisä. - Piika syö! kailotti papukaija, vaikka piika ois vaan maistanu suolaa sopasta.

Yhen hevosmiehen papukaija tykkäs lentää isännän olokapäälle, ku tämä ajjaa karrautti kopukalla pihhaan. - Jaako ookaa! papukaija huuteli elementisään. Kerran sitte kollikissa nappas Jaakon kiinni. - Jaako ookaa! huusi papukaija täyttä kurkkua, ku katti käläppi lipettiin lintu hampaisa.

Yhesä pikku pirtisä kortteeras akaton papparainen. Sen huusholleeraus eijjollu niin nökön nuukaa: mökki oli ku mennytten maja. Liekkö ukko laassu lattioita miesmuistiin, luutuamisesta puhumattakaan. Soli kesyttäny ihtelleen rotan lemmikiksi. Ei ihimisen oo hyvä olla yksinään.

Kerran sitte rannin poika pistäysi kylläileen papan mökkiin. - Hei, tuosa pöyvällä on rotta, poika tokasi silimät ymmyrkäisinä ihimetyksestä ja osotteli rottaa sormella. - Ei se oo rotta, se o Jaako, pappa murisi.

Yhelle Katinhännän katille meinas käyvä köpelösti. Eräs meleko räähkä matami oli kertakaikkiaan suivaantunu kissaronttiin ja meinas päästä siitä erroon kertaheitolla. Se marssi pitkin Cortenkatua rantaan mörkinvärinen pussukka kainalosa ja heivas helahoijjon mölijältä sekkaan. Porstuasa mahinu säkki repes ja kissa lensi suuresa kaaresa merreen ja muori peräsä. Kissa ui maihin.

Matamin krinuliinein alle jäi niin palijo ilimaa, ettei sen jalat yltäny pohojaan. Rouva jäi kelluun veen päälle ja maatuuli lähti viemään sitä avomerelle. Sattumalta paikalle osuneet kalastajat luuli ilimestystä ensin heinähaasiaksi. Sitte ne kuuli, ku matami elämöi suurella äänellä hengen hääsä.

Paksu kolttu oli kastunu litimäräksi ja paino niin kauhiasti, ettei kalastajat saanu kiskottua naista venneeseen. - Pijä tuosta fångliinan päästä kiinni, me hinnaamma sut rantaan, ne päätti lopulta.

 

Ranelliset alusvaatteet

Entivanahasten emäntien hääty olla tuhattaitureita, ku kaikki huushollihommat tehtiin käsin: keitettiin, leivottiin, pyykättiin. Hynttyyt oli omatekosia ja kotikutosia. Vielä 1960-luvulla oli aivan tavallista, että emannus ompeli alusvaatteekki koko perheelle. Syksyllä ostettiin pakka raitasta ranellia ja siitä synty kerrastot sekä vanahemmille että kakaroille.

Yks sakki orkaniseeras muuttua maaseuvulta kaupunkiin työn peräsä. Niilloli tievosa kortteeri Katinhännäsä. - Kyllä sun häätyy hävittää nuo ranelliset alusvaatteet ja hommata "oikiat" tilalle, perheenpää paasas emännälle ja ehotteli, että ranellikamppeista tulis hyviä matonkutteita. Isännän mielestä mokomia kötöstyksiä ei kehtais kaupungisa laittaa etes pyykkinarulle.

Arvakkaapa miten kävi, ku porukka puskeusi muuttokuorman kans kohti Katinhäntää? Tulevan rannin pyykkinarulla lepatti ilosesti ehtoja ranellialusvaatteita! - Kahtoppa tuonne, emäntä hihku mielisään ja viiso sormella pyykkejä. Se siitä uusien kerrastojen ostosta sillä kertaa. Vähitellen naisväki rupes hakkeen arpeetia kotimökin ulukopuolelta ja Singerien surina huusholleisa lakkas.

Yks likka oli päässy komeljanttariksi kansakoulun kuusijuhulan näytelmään. Soli valittu vaativaan lumiukon rooliin, joka ei tietenkään luonnistunu värikkääsä ranellikerrastosa. Rooliasun piti olla vitivalakonen, mutta mistäpä likka ois semmosen tempassu, ku sen kotiväki käytti vaan ranellikerrastoja.

Avulias kansankynttilä päästi likan vänkäravosta lainaamalla esitykseen poikasa valakosen kerraston, jokkoli takitilleen passelin kokonen tälle näyttelijättärelle.

 

Lähteet: Samuli Paulaharju: Wanha Raahe, Komppakujalta Katinhäntään, Felix Onkka: Tarinoita Raahesta ja lähiympäristöstä, Eero Permi: Suomen helemi, Joittenki katinhäntäläisten muistelut

 

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 4.8.2007.

Kirkonrottaa ja puujalakoja

 

Kirsti Vähäkangas

 

Takaisin sivulle Räntätty raaheksi