Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kaamos kaikkosi Lontoon sumusa

 

Madame Tussaudsin vahakabinetisa voi posseerata vaikka Beatlesten kans

 

Kuva: Veijo Vähäkangas

Ku ihiminen pääsee tähän ikkään, elämänkuluku rymähtää pois tuttuilta raiteilta. Omat vanahemmat ikkääntyy ja siirtyy ajasta ikkuisuuteen. Sikiät aikustuu ja muuttaa ommiin hotteisiisa. Ykskaks sitä honnaa, että täsä sitä köppästään kaksistaan talakkareina kotimuseosa. Karteroopit pursuaa hynttyistä, jokkei mahu kenenkään päälle. Kaapit ja komerot on tupaten täynnä rompetta, jota kukkaan ei tartte. On rattaattomia leikkiautoja, leikkiautottomia rattaita, kolopelejä, satukirijoja sun muuta jonnijjoutavaa hilipentööriä.

Kaiken kukkuraksi iskee vielä viijenkympin villitykset. Mieleen putkahtellee isoja kysymyksiä: Mille alettas? Kelevataanko me ennää mihinkään? Yhtenä synkkänä syysehtoona Veijo kekkas, että lähetäämpä ulukomaille joksiki aikaa, vaikka vappaaehtoistyöhön. Vähä niinku tuulettummaan. Siis: nyt tai ei koskaan! Google-haku rävväytti tietokonneen näytölle ruutukaupalla linkkejä yhistyksiin, jokka vokotteli joukkoihinsa nuoria ja kielitaitosia toimijoita. Mutta huolisko mikkään yhteisö porukkaansa tämmösiä ikäloppuja kuuveloita? Eipä juuri mikkään!

Lontoon suomalainen kirkko osottautu meille takitilleen passeliksi paikaksi. Kirkon tirehtööri Juha Rintamäki saa kymmenen pistettä ja papukaijamerkin, ku otti meijjät hommiin. Nelijä kuukautta ja rapiat vilahti vikkelästi, ku päivät täytty mielekkäästä puuhasta. Luppoaikona pööpöiltiin pitkin poikin Lontoota ja Brittein saarta. Asiat kotinurkilla pysy oortningisa avuliaitten rannien ansiosta. Heille roppakaupalla kiitoksia.

 

Häläppäreinä köökisä

Me tultiin tänne häläppäreiksi kirkon kauppaan ja kahavilaan. Kirkon kahavila on vähä niinku talon hermokeskus. Sen kautta tullaan saunomaan, lukkeen sähköposteja, majottummaan. Jokku tullee ostoksille tai kahaville tai jaamaamaan suomalaisia avviiseja tai seuraamaan töllöttimestä suomalaista ohojelmaa. Hunteerattiin alakujaan, että raataillaan suomeksi suomalaisten kans. Sitäki on tehty. Lisäksi mollaan puurrettu jos jonkulaisesa virraapelihommasa. Enimmäkseen on askaroitu asioita, joitei osattu ennestään. Sitte o vaan opeteltu kiltisti.

Kirkko on auki joka päivä. Vappaaehtoset ahertaa kahesa tuurisa: toiset aamusa, toiset illasa. Luppopäiviä kertyy pari päivää viikkua kohti. Vappaaehtoset kortteeraa paritalon puolikkaasa, jokkon Thames-joen varrella ja parin minnuutin kävelymatkan pääsä kirkosta. Kämpiltä on vajjaan puolen tunnin kävelymatka Tower Bridgelle, jokkon yks Lontoon kuulusimpia maamerkkejä.

Lontoon suomalaisesa kirkosa työskentellee monta vakinaista työntekijää: johtaja, kappalainen, sosiaalikurraattori, hallintosihteeri ja kaks palaveluvastaavaa. Lisäksi kirkon hommisa ahertaa kanttori, siivooja, assistentteja, harijottelijoita ja vappaaehtosia kuka minkäkilaisella sopimuksella. Meijjän kohalla häätyy tuottaa pettymys niille, jokka meinotteli, että lähimmä Lontooseen vuoleen puuveihtellä kultaa. Ei sinne päinkään! Merimieskirkko ei maksanu meille arpeetista latin latia eikä kukkaan pistouvannu matkan pilettejäkkään. Pankkitilin pääoma kutistu mutta henkinen pääoma karsu senki eestä.

 

Shakespearet ja muut ihimeet

Lontoo on vastakohtasuuksien kaupunki. Älyttömän tyyriitä kaaroja hurahteli ohi päntiönnään. Oli Porcheja, Aston Martineja, Lamborghineja ynnä muita limusiineja. Toinen toistaan komiampia. Siihen ei millään tahtonu tottua, että samosa maisemisa joku kerijäs lanttia. Lontoon nähtävyyksiä taivasteltiin luppoaikona ja palijo kerettiin nähä patsaita, toreja, puistoja, kirkkoja, linnoja ja muitaki kuulusia pytinkejä. Muutamasa museosa pistäyvyttiin sivistäytymäsä. Mun hääty tottakai päästä lämpsimään Abbey Roadille, jota pitkin Beatlesit talsi levyn tekkoon. Ei tähän maalikyllään kerkiä kunnolla näin lyhyvesä ajasa tutustua.

Muutama pikku retki tehtiin Lontoon ulukopuolellekki. Piipahettiin hätäsesti Cambridgesa, Hampton Courtisa, Windsorisa ja Brockenhurstisa. Kerrattain mennä kolokuteltiin junalla Stratford-upon-Avoniin, Shakespearen syntymäkaupunkiin. Sielä ihasteltiin Shakespearen kotimökit sun muut kuulusat museuumit. Sitte matkattiin Bathiin, jokkon kuulusa kylypyläpaikka. Jo muinaiset roomalaiset perusti sinne kylypylöitä, ku sielä puluppuaa kuumaa vettä maan uumenista. Tämä oliki antosa reissu, ku nähtiin ihan vierestä seki talo, joka on esittäny Harry Potterin vanahempien kotia yhesä vilimisä. Samalla reissulla käytiin syynäämäsä Stonehengen kivet. Niisei kyllä ollu palijo kahtomista: muutama kivenjärkäle aakeella laakeella kenturalla. Mutta tulipahan nähtyä. Ku eijjolla ikkään käyty Belgiasa, nii ny sitte mennä hurrautettiin junalla kannaalin alihte ensteksi Brysseliin ja sieltä Antwerpeniin. Olihan tuo ihan hupanen piipahtaa salapolliisi Hercule Poirotin kotimaasaki.

Ku Raahesta lähettiin, niin jokku rannit päivitteli, että mitä te sinne Lontoon summuun palastatta? Sielähän sattaaki koko ajan. Välliin paistaa rävötti aurinko, välliin sateli vettä. Sumua eijjollu sen usiammin ku Raahessakkaan. Talavesta täälä ei tiijetä mittään, ku on kärrykelit ympäri vuojen. Monta kokemusta rikkaampana jatketaan arkista aherrusta Raahesa. Jos joku kerkes tehä hätiköijjyn johtopäätöksen, että viijenkympin villitykset tokeni tällä Lontoon reissulla, nii vituralleen vinksahti se veikkaus. Tämä oli vasta alakusoittua.

 

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 7.3.2007

 

Kirsti Vähäkangas

 

Takaisin sivulle Räntätty raaheksi