Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Joululehti tunteitten tulukkina

 

Pikku veli Pentti saunareissulla vuonna 1966. Joululahajaksi saatu kamera palaveli kunniakkaasti monet vuojet.

 

Kuva: Kirsti Vähäkangas

Yks pimiän syksyn hailaitti on se ilta, ku Raahen Joulu -lehti julukastaan. Raahe-seura kuhtuu kynnäilijät Heikun talloon ja pistouvvaa toppakahavet. On aina yhtä kutkuttavan jännää nähä ketkä oli tällä kertaa intoutunu skriivaamaan stooreja.

Joululehteen kirijottaminen om menny verriin. Kaikki alako muutama vuosi takaperin siittä, ku Utriaisen Pirkko telefuneerasi yhtenä synkiänä syksysenä iltana ja kysy, että voisinko kirijottaa joululehteen kertomuksen.

- Ku sinnoot sieltä Piehingistä ja Salostenki puolelta ois hyvä saaha jotaki jutun tynkää, että ois niinku tasapuolista, Pirkko perusteli yllättävvää ehotustasa.

 

Resupukkeja ja kummituksia

Ei auttanu muu ku pakottaa ihtesä kirijotuskonneen viereen. Vaikijoitten synnytystuskien jäläkeen olin saanu ähärättyä paperille tositarinaa resupukkeista ja Kommolan kummituksista. Alapuumista löyty yks vanaha markkinakuva, josa istua törötän isän polokupyörän kyytisä.

Joululehti on siittä mukava lehti, että tavalliset ihimiset voi kirijottaa tarinoita eikä niitä toimiteta eikä korijata. Niinku oikijoisa lehisä tehhään. Tullee täsä mieleen, ku kerran kirijotin jutun yhestä tanssikilipailusta ja joku toimittaja oli suuresa viisauvvessaan kääntäny kaikkien tanssiparien nimet nii, että ensteksi naisen nimi ja sitte miehen nimi. Ku virallinen rotokolla määrää justiisa toisimpäin. Sain hävetä silimät päästäni ja vakkuutella jokkaiselle, että ennoo nuin pölijästi kirijottanu.

Monet joululehen jutut on hyövyllisiä matkailuoppaan näkövinkkelistä. Esimerkiksi Astan ansiokas esitys Haaralan hautuumaalta ja Ingan kirijottama apteekkilaitoksen historiikki häätyy päntätä päähän ja kertua asijat turisteille.

Martti or ruukkannu penkua essiin unohettuja paikallisia ilimijöitä. Esimerkiksi Kahavila Toivo tai Kartion paja. Piehingisä oli joskus vanahaan aikaan Järveläm paja, joka saattas olla jutuv väärti jonaki vuonna. Martin jäätelönostoreissu oj jääny mieleen, ku sille kävi köpelösti vaihtorahojen kans. Lapsen pettymyksen voi aistia tekstistä. Ja soli hupanen juttu, ku niitten äitillä oli vedenpainetta.

 

Serkkutyttöitten beessit luistimet

Jokku kertomukset nostaa esille muistoja omasta elämästä niinku tämä Soilen muistelo beessin värisistä kaunoluistimista. Ku pääsin oppikouluun, nii luistimista tuli pakollinen varuste liikuntatunneilla. Sain serkkutyttöiltä käytetyt luistimet ja noli beessin väriset ja viis numerua liian isot. Niihin piti tukkia kolomet villasukat, ettei nois lonksunu.

Enkä tietenkään osannu luistella enkä koko kaheksan vuojen aikana oppinu neliapiloita enkä kaheksikkoja. Piehingisä ejjollu mittääm mahollisuutta harijotella toisin ku kaupungisa asuvilla tyttöillä. Luistelutunnit oli yhtä kärsimystä ja häpiää alusta loppuun. Samat luistimet sai kelevata koko kaheksan vuojen ajan. Vasta aikusena sain oikiat valakoset kaunoluistimet.

Joululehteen on räntätty joka vuosi hykerryttävän hauskoja stooreja ja ne saattaa pulupahtaa uuvestaan mieleen vuosienki takkaa. Marjatan kummallinen kulukija mennä törmyyttää sissään ja säikyttää kissan, joka kaataa kuusen.

Eijan murrejuttu Pelekosen pienin kuvvaa ihanasti pienen tytön näkövinkkelistä isoja asijoita. Hassisen kauppaan oli tullu semmonen uus vehe, josta sai maitua, ku vaan paino nappia. Ku Eija yletty just laittaan kahen litran päälärin siihen alustalle ja painaan sitä nappia, nii sillon se tiesi, etton iso.

Pirkon runo Kasvatuksen kautta normaaleiksi on takitilleen totta joka sana, vaikkonki vitsikkäästi ilimastu. Lautanen piti syyvä tyhyjäksi eikä aikusille saanu illistellä. Ja niijata piti.

 

Joululahajakamera herätti kiinnostuksen kuvviin

Tuulan pakina parraasta joululahajasta pyssäytti minut hunteeraamaan omia joululahoja. Parraaksi lahajaksi nousee kamera, jonka sain 1960-luvun puolivälisä. Se on mulla vieläki, muttei sitä voi käyttää, ku siitton yks kuluma lohennu ja valo pääsee sissään. Tuosta lahajasta alako loputon kiinnostus fotografeerausta kohtaan.

Ilokseni oon hoksannu esikoisesa valokuvvaajav vikkaa. Omatekosesa isänpäiväkortisa oli niin komia ruskamaisema, että luulin sitä Lapisa kuvatuksi, mutta kuva oliki otettu tekoaltaalla tuosa vieresä. Pojalla on silimää.

Joka vuosi Allin kertomukset on yhtä lämpösiä. Niisä pääsee tavallisen ihimisen arkisiin tunnelmiin ihan ku ois paikam päällä ja mukana tapahtumisa. Murresanat on niitä jokapäiväsiä sanoja, joita kuuli ennen kotona. Esimerkiksi ronttoset tai totekasa tai puuloova tai laskiämpäri. Allin jutut oli yks alakusyssäys omalle murreharrastukselle. Allin pitäs kirijottaa rommaani.

Jokku jutut on syytä lukia nästyyki kourasa niinku tuoki Heidin juttu varsan syntymästä ja tamman kuolemasta. Heidi evustaa Nuorten kirijottajakoulua. Hienua, että nuorekki on kekannu joululehen.

Joulu ejjoo kaikille ilojuhula. Lahajoja pitäs jakkaa oli elämäntilanne mikä tahansa. Lapset oottaa sitä ja tätä, ku naapureillaki on. Heikin jutusa ov vakava viesti, joka on totta monen raahelaisen kohalla tänäki jouluna. Niitten, joillon asiat mallillaan, on heleppo lyyvä luuserin leima lähimmäisen ohtaan. Työttömät kyllä kelepaa politikoille juhulapuhheitten aiheeksi. Mutta välittääkö yhteiskunta tojella työttömistä? Välittääkö kukkaan oikiasti?

Joululehti on tunteitten tulukki. Sen kans voi itkiä ja nauraa. Eikä joululehen jutut ikinä vanahene.

 

Julkaistu Raahen Seudussa 24.12.2002.

 

Kirsti Vähäkangas

 

Takaisin sivulle Räntätty raaheksi