Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Pooki flakkaa

 

Raahe-seuran lippu liehuu museon rannassa Pekanpäivien ajan

 

Kuva: Kirsti Vähäkangas

Kraaselin majakasta oli ensin huomattu kotilaivan täysin purjein puskevan ulapalta Raahea kohden ja sen merkiksi oli heti vetäisty flaku ylös. Ja siitä sinkosi kaupunkiin iloinen humaus: Pooki flakkaa! Enempää ei tarvinnut sanoa. Koko kylä siitä tiesi, että kotilaiva oli tulossa. Näin kuvaa Samuli Paulaharju raahelaisen laivan saapumista kotisatamaan.

 

Mereltä palaavat muistivat kotiaan tuomisilla

Mieluisia tuliaisia lapsille ja aikuisillekin olivat pienet fiikunamatot, joita tuotiin Espanjasta ja Italiasta. Välimeren maiden appelsiinit, aprikoosit ja plummonit, Saksan äpylit ja marjamehut sekä Englannin pisketit olivat myös tavallisia tuomisia.

Moni pienikin koti sai porsliinitavaroita kuten Englannin kultamukeja, kahvikuppeja, lautasia, fajanssiruukkuja, juomalaseja tai porsliinikoiria. Hyvin tavallista oli tuoda emännälle leninkivaate tai shaali. Tyttäret saivat huiveja, pojat lakkeja.

Marjelinilla oli tuomisinaan lentokalan siipi. Pyyllä puolestaan kaunis paratiisilintu. Paulaharju luettelee kirjassaan lisäksi seuraavia tuliaisia: simpukoita, koralleja, merihevosia, möhkäkaloja, sahahain ja krokotiilinpäitä, kilpikonnia, kokospähkinöitä, maissintähkiä, Haitin tupakkaa, sokeriruokoa sekä villien ruohohameita, aseita, työkaluja, nenäkapuloita, koristeita, viuhkoja ja kaikennäköistä kummaa.

Näistä ihanista ja eriskummallisista tuomisista karttui Raahen museon laaja ja ainutlaatuisen monipuolinen kuriositeettin kokoelma.

 

C. R. Ehrström perustaa museon

Raaheen muutettuaan Ehrström huomasi pian, kuinka erikoisia ja arvokkaita merimiesten tuliaiset olivat. Hän ryhtyi tarmokkaasti toteuttamaan ideaansa museon perustamisesta.

Huhtikuussa 1862 hän keräsi kaupunkilaisilta rahalahjoituksia museon perustamista varten. Lokakuussa samana vuonna hän kirjoitti Oulun Wiikkosanomiin artikkelin museoiden hyödyllisyydestä ja tarpeellisuudesta. Tuohon aikaan museot toimivat yleensä yliopistojen yhteydessä. Raahen museo on Suomen ensimmäinen paikallismuseo, jonka kokoelmat on tarkoitettu suurelle yleisölle.

Kokoelmat olivat aluksi Ehrströmin kotona, sitten ala-alkeiskoululla ja Raatihuoneessa. Kun merenkulku hiljeni 1890-luvulla, vapautui pakkahuoneelta tilaa museolle huone huoneelta. Vuonna 1919 museo sai koko alakerran haltuunsa, yläkerrassa toimi kirjasto.

Kun kirjasto muutti Pekkatorille vuonna 1960, sai museo koko talon käyttöönsä. Vuonna 1990 Raahen museo sai kaipaamaansa lisätilaa Rantakadun toiselta puolelta, Soveliuksen talosta.

 

Suomen suurin kauppalaivasto

Raahe oli jonkin aikaa Suomen suurin laivanvarustajakaupunki 1860-luvulla. Raahelaiset omistivat noin 60 suurta purjelaivaa. Raahessa rakennettiin yli 100 laivaa ynnä pikku purtilot päälle. Raahen museo kertoo näistä suuruuden ajoista monella tavalla.

Museon kokoelmissa on noin 30 purjelaivamaalausta, laivojen pienoismalleja sekä purjelaivojen esineistöä kuten esimerkiksi loki, öljypussi, seelipussi ja kapteenin lääkevarasto.

Kööpenhaminalainen taiteilija L. Petersen on maalannut useimmat raahelaislaivoja kuvaavat taulut. Usein taulujen tausta oli valmiiksi maalattu ja tilaaja sai valita mieleisensä, esimerkiksi kuvauksen jostain tutusta satamasta. Laiva kuvattiin tauluun yleensä kolmelta eri suunnalta.

Museon pienoismalleista useimmat kuvaavat Raahessa rakennettuja laivoja. Merimiehet rakensivat pienoismalleja eräänlaisina ammattipätevyyden näytteinä.

 

Wanha herra vetonaulana

Kuvassa nuorempi vanha herra sukellusharjoituksissa. Kuva: Raimo Ukonaho.

Raahen museon tunnetuin esine lienee maailman vanhin 1700-luvulta peräisin oleva sukelluspuku,Wanha herra, joka on jälleen palannut retkiltään kotikonnuilleen.

 

Kapteeni Johan Leufstadius (nuorempi) lahjoitti sukelluspuvun museolle 1860-luvulla. Eräiden pukuun liittyvien yksityiskohtien perusteella on päätelty, että se on todennäköisimmin valmistettu Suomessa. Varsinkin sukelluspuvun pieksumaisten jalkineosien perusteella on tultu tällaiseen johtopäätökseen.

Sukelluspukua käytettiin apuna satamassa laivojen pohjia tarkastettaessa. Sukellusaika jäi lyhyeksi, mutta tuo aika riitti pohjan mahdollisten vaurioiden toteamiseen. Näin säästyttiin laivan kallistukselta tai kuivatelakoinnilta.

 

Rekonstruoitu merimiehen koti

Merimiehen koti ei ollut suuren suuri, yleensä vain huone ja keittiö, vaikka perhe oli suurikin. Koti-interiöörissä voi mielikuvituksen siivin aistia Katinhännän pikkuruisen asumuksen tunnelman.

Usein merimiehen kotona merimiesarkun päällä oli täytetty kilpikonna, joka kertoi isännän matkoista. Kilpikonnia pyydystettiin merimatkoilla maittavan lihan vuoksi. Ne toivat täydennystä yksipuoliseen ruokavalioon.

Tyypillisiä olivat myös posliinikoirat, joita tuotiin Englannista. Ne saattoivat toimia merkinantovälineinäkin. Kun ne katselivat ikkunalaudalla sisälle päin, oli isäntä kotosalla. Jos ne tuijottivat ulos, oli perheenpää reissuillansa.

 

Kirkkosalissa keskiaikainen tunnelma

Museon kirkkosalissa säilytetään Raahen ensimmäisen kirkon puuveistoksia, jotka ovat Mikael Baltin käsialaa. Baltin veistokset edustavat barokin tyylisuuntaa rehevine, lähes ronskeine piirteineen ja runsaine väreineen. Veistokset valmistettiin 1600-luvun puolivälin jälkeen.

1880-luvulla Raahen kirkkoa ryhdyttiin korjaamaan ja silloin veistokset otettiin pois seiniltä ja maalattiin uudelleen. Remontin jälkeen seurakuntalaiset eivät enää tahtoneet veistoksia takaisin kirkkoon, vaan ne vietiin kellotapuliin.

Raahen ensimmäinen kirkko tuhoutui tulipalossa vuonna 1908. Kellotapuli onneksi säilyi ja nämä arvokkaat veistokset säästyivät jälkipolvien iloksi.

Raahen nykyinen kirkko on rakennettu vuosina 1909-1912.

Raahen seurakunta 350 vuotta.
Jaakko Orkamaan kirjoittama juttusarja julkaistiin Raahelaisessa kesällä 2002.

 

Käsityötaito oli arvossaan

Museon yläkerran suurin huone on omistettu käsityötaidolle. Entisajan naisen yksi tärkeä ominaisuus oli taitavat kädet. Käsitöitten teko aloitettiin jo lapsena. Käsityötaitoa opeteltiin sekä kotona että mamsellien kouluissa.

Oppitunneilla pallistettiin nenäliinoja ja ommeltiin tyttöjen vaatekappaleita. Mieluisimpia tehtäviä olivat merkkausliinat, joita ommeltiin pienissä kehyksissä. Pohjavaatteeseen pisteltiin sitsilangalla kirjaimia, numeroita ja kuvioita sekä viimeiseksi oma nimi vuosilukuineen.

Vitriineissä on esillä esimerkiksi kauluksia, pitsejä, brodyyrejä, tyynyliinoja, myssyjä, sukkia ja sukkanauhoja. Esillä olevat käsityöt ovat lähinnä porvaristyttöjen ja rouvien tekemiä. Heillä oli runsaasti vapaa-aikaa, kun palvelusväki hoiti huushollihommat.

Raahelaiset olivat hyvin muotitietoisia ja uusimpia leninkimalleja ja -kankaita haettiin Tukholmasta. Raahelaisten vauraudesta kertoo esimerkiksi se, että Mikael Montin hankki esikoiselleen Johanille hienon kultalangoin ja paljetein koristellun kastemyssyn Kööpenhaminasta.

 

Wanhan Raahen pukuloistoa

Vielä sata vuotta sitten hattu kuului herrasväen rouvien ja neitien päähän. Juhlatilaisuuksia varten saatettiin ostaa tai tilata paikalliselta hattumaakarilta hienon hieno harsopäähine tai sulkakoriste.

Vasta 1920-luvulla yleistyi nuorten naisten keskuudessa tapa käyttää hattua yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.

 

Lähteet: Samuli Paulaharju: Wanha Raahe, museon esitteet, museokurssien muistiinpanot

Juttu on julkaistu Raahelaisessa kesällä 1999.

 

Lisätietoja:
Raahen museon sivuilta

Suosittelen lukemaan jutun:
God dag, herr patrun!

 

Kirsti Vähäkangas

 

Takaisin sivulle Totta ja tarua Raahesta