Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Apua, kirkko palaa!

 

Raahen vanha puukirkko paloi perustuksiaan myöten heinäkuun 23. päivänä ja sitä seuraavana yönä vuonna 1908.

 

Raahen ensimmäisenä kirkkona toimi pieni saarnahuone, joka oli siirretty Ristikarista markkinatorin (nyk.Myhrbergin puisto) laitaan. Kovin monta vuotta se ei tyydyttänyt seurakuntalaisia, vaan he rupesivat rakentamaan uutta kirkkoa. Samuli Paulaharjun mukaan toimekas Kemi-Heikki, ”Mukali muorin äidinisä”, vedätti heti asian aluksi ensimmäisen hirren kirkonmäelle, ja yhteisin voimin nuori rantaraivio ahersi, niin että jo 1650-luvulla kohosi kylän koillisella kulmalla uusi temppeli.

Raahen puukirkko oli 1600-luvulle tyypillinen pitkäkirkko. Raahen pormestari Henrik Corte kutsui Mikael Baltin valmistamaan uuteen kirkkoon saarnatuolia. Se valmistui vuonna 1655. Balt asettui asumaan Ouluun vuonna 1658 ja sieltä käsin hän teki töitä ympäri Pohjois-Pohjanmaata. Raahen kirkkoon hän valmisti puuveistokset vuosien 1669 ja 1673 välisenä aikana.

Isonvihan jälkeen Raahen kirkko oli huonossa kunnossa. ”Täynnä vihollisen hevosten lantaa, lintujen pesinä ja käärmeitten koloina”, kirjoittaa Paulaharju. Seurakuntalaiset lahjoittivat varoja kunnostustöihin. Suomessa järjestettiin myös valtakunnallisia kolehteja ja keräyksiä kirkkojen kunnostamista varten. 1740-luvun loppupuolella kirkko valkaistiin ja koristemaalattiin sisältä.

Vuonna 1884 kirkkoa korjattiin ulkoa ja sisältä. Kirkon hirsiset sisäosat vuorattiin laudoilla. Puuveistokset puhdistettiin ja maalattiin. Uudet maalit olivat kuitenkin niin kirkkaita, etteivät seurakuntalaiset enää halunneet veistoksia kirkkoonsa. Paulaharjun mukaan ne riistettiin vanhoilta sijoiltaan ja viskattiin syrjään, johonkin kellotapulin pimeään komeroon. Vain muutamia kuvia jätettiin kirkkoa koristamaan.

Elämä soljui rauhalliseen tahtiinsa. Vuodet vierivät. Oli torstai heinäkuun 23. päivä vuonna 1908. Kirkkoon oli juuri asennettu uudet urut, jotka oli tarkoitus ottaa käyttöön seuraavana sunnuntaina. Itse Oskar Merikannon oli määrä tulla niitä soittamaan. Kaiken piti olla kunnossa, mutta…

- Illalla kello yhdentoista tienoilla raahelaiset havaitsivat taivaalla mustaa savua. Puolen yön jälkeen kirkko oli kokonaan tulessa, suntio Aimo Koponen selvittää tuhoisan tulipalon etenemistä.

Paulaharju kirjoittaa: ”Raskas ja uneton oli tämä yö Raahelle. Koko kaupunki hääri sammutus- ja pelastustöissä, naisetkin olivat vettä lennättämässä. Vain Häckmanin Matti äijä, vanha rumpali ja palovartija, nukkui rauhassa läpi yönsä, vaikka asuikin aivan lähellä, Cortenkadulla. Aamulla vasta ukko heräsi ja köpötteli pihalle katsomaan tornikelloa, mutta ei hän nähnyt koko kirkontornia. Ihmeissään äijäpaha hieroi vetisiä silmiänsä, päivitellen: - Merkillistä, kun en enää voi nähä kirkontorniakaan!”

Jussi Siipola kirjoittaa eräässä pakinassaan kirkon palosta, johon hänen isänsä hevosmiehenä oli ollut ajamassa vettä koko yön. - Se oli merkillinen tulipalo se kirkon palo. Siellä kaikki noituivat (=kiroilivat), isä oli muistellut. Kun vanha ”tuutta” alkoi äännellä kirkon tapulissa, oli isä-Siipola ollut niityllä Vanhassa Soviossa ja lähtenyt sieltä kiireen vilkkaa harppomaan kotiinsa. Kauppakadulla hän oli saavuttanut vanhan poliisimiehen, joka arvokkaana asteli Katinhäntään päin ja puhalsi aika-ajoittain kaksi pitkää signaalia palotorvestaan. – Missä palaa, Siipola kysyi. – Perhana, kirkko palaa, vastasi virkavalta. Jussi oli tuohon aikaan kaksivuotias. Tuleva palopäällikkö nukkui tulipalon ajan yhtä sikeästi kuin Häckmanin Matti.

Paulaharju kertoo, että iäkäs kirkonkukko lennähti palavan tornin kaatuessa läheisen talon pihamaalle pelastuen siten tuhosta. Kirkko paloi maan tasalle.

Kirkossa oli valtavat kristallikruunut, jotka tuhoutuivat tulipalossa. Uuden kirkon sakastia valaisee uusin lampuin pikku kruunu, jonka oletetaan olevan peräisin vanhasta kirkosta. – Sakastissa on kaappi, joka on peräisin vanhasta kirkosta, Koponen kertoo. Sakastin holvissa säilytetään muiden arvoesineiden joukossa vanhoja Raamattuja, joista yksi on suomenkielinen ja painettu vuonna 1642. Ruotsinkielisiä Raamattuja on kolme, ne ovat vuosilta 1655, 1703 ja 1728. - Raamattuja varten voisi uuteen kirkkoherranvirastoon tehdä lasivitriinin. Näin ne olisivat seurakuntalaisten nähtävillä, Koponen suunnittelee.

Raahen kirkon palo vaikutti itsenäisen Pattijoen seurakunnan syntyyn. Senaatti teki vuonna 1909 päätöksen, että Raahe-Salon kirkkoherrakunta oli jaettava kahteen, Pattijoen ja Raahen keisarilliseen kirkkoherrakuntaan. Pattijokiset vapautettiin samalla kaupungin kirkon rakentamisesta, mutta velvoitettiin rakentamaan oma kirkko.

Uuden kirkon suunnittelu annettiin arkkitehti Josef Stenbäckille. Kirkko rakennettiin graniittilaatoista, jotka louhittiin suurimmaksi osaksi Raahen edustan saarista. Vajaan neljän vuoden kuluttua paikalle oli kohonnut uusi kivikirkko. Kirkon vihkimisen toimitti Oulun hiippakunnan silloinen piispa J.R. Koskimies 24.3.1912. Kirkko nimettiin Pyhän Kolminaisuuden kirkoksi.

 

Lähteet: Samuli Paulaharju: Wanha Raahe, Inga Leppälä: Raahen vanhan kirkon veistokset, Raahen tienoon historia II ja III, Jussi Siipola: Tähdenvälejä Raahesta

 

Juttu on julkaistu Raahelaisessa 23.7.2008.

 

Lisää tietoa aiheesta mm. jutuissa:

 

 

 

Kirsti Vähäkangas

 

Takaisin sivulle Totta ja tarua Raahesta