Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Pala suomalaista leipomohistoriaa

 

 

 

 

 

 

 

Oulun ylpeys Katri Antell aloitti uransa Raahessa

Kuva: Kirsti Vähäkangas

Catharina Henrika Antell (1850-1924)

Tämä menestystarina alkoi lokakuussa 1842, kun Merenkurkussa Suomea kohti purjehti pieni sluuppi, joka oli tuomassa suolaa Tukholmasta Raaheen.

Laivan kapteenina toimi Johan Antell. Hän oli tuore aviomies ja isä, jota kotisatamassa odotti Anna-vaimo ja kuukauden ikäinen Johan Petter. Anna jäi leskeksi 22-vuotiaana miehensä hukuttua tuolla mainitulla merimatkalla. Merimiehen muijan kohtaloa uhmaten hän tarttui toimeen ja perusti leipomon. Hän sai reseptinsä merten takaa sekä muiden kapteenskojen kätköistä.

Perintönä lakritsia ja kahvia

Aluksi Antellit asuivat keskellä Raahea talossa, jonka nykyinen osoite on Kauppakatu 34. Sitten Anna muutti piikoineen kupariseppä Söderbergin vuokralaiseksi Aitakadulle (nyk. Koulukadun ja Brahenkadun välisen korttelin keskitienoilla Palokunnankadulla).

Vuonna 1869 Annan piiaksi tuli 19-vuotias Katri Pyhtilä Pattijoelta. Hän oppi nopeasti hyväksi leipuriksi. Johan Petter oli ihastunut Katriin ja kosi häntä äitimuorin kuoleman jälkeen. Anna-vainaa jätti nuorelle parille perintönä muun muassa lakritsaa, kahvia, ohraa, perunoita ja possun.

Vahinko, että Annalta jäi myös velkaa. Velkainen paakarinpuoti pelotti molempia, niinpä Antellit muuttivat Siikajoelle Tiiton taloon.

 

Äppelpai Suomen vanhin täytekakku

Maalaiskaupan pitäminen Siikajoella kuitenkin jäi, kun kauppa ajautui vaikeina aikoina konkurssiin. Antellit pakkasivat tavaransa ja lähtivät Ouluun.

Katri sai vuonna 1880 luvan leipurinammatin harjoittamiseen. Ensimmäisen jauhosäkkinsä hän osti velaksi, leipoi siitä leipiä ja möi ne koristaan Oulun torilla. Kolmen vuoden kuluttua hän avasi oman avoimen myymälänsä. Vuotta ennen vuosisadan vaihdetta Katri avasi ensimmäisen kahvilansa ja tarjosi avajaisissa "hilikulla, eli 25 pennillä äppelpai'ta niin palijo ku syyä ilikesi".

Antellin äppelpai eli omenahyve on tiettävästi vanhin täytekakku, jota on leivottu jatkuvasti. Antellin leipomon menestys perustui sen asemaan Oulun hienoston hovihankkijana. Antellilta tilaaminen kuului sivistykseen.

Jopa naisia kehuttiin Antellin mukaan. Jos tyttö oli nätti, hänelle sanottiin: "Mee Antellille leipurinkyltiksi, ku oot nuin makian näkönen".

Historiikki Katri Antell Oy:n kotisivulla

 

Lähteet: Raahelaisessa julkaistu juttu, Katri Antell Oy:n kotisivu ja Antellin Juhlakirja, kirjoittanut Jukka Ukkola

Räntätty raaheksi

 

Takaisin sivulle Totta ja tarua Raahesta